Hae
Queen of Eve

Syy miksi syön niin epäterveellisesti

Olen saanut muutamia kommentteja ja ihmettelyjä siitä miksen syö terveellisemmin. Nämä kyselyt kannustivat minua tekemään lisäselvitystä siitä mitä ahmimishäiriö on, sillä ruoan laadun merkitys syömishäiriöiselle tuntuu olevan myös aika vieras asia.

Ahmimishäiriöisiä ihmisiä on monenlaisia. Osa ahmimishäiriöisistä pystyy pääasiassa syömään ihan normaalisti tavallista kotiruokaa tai jopa terveellisesti, mutta saavat tämän ohella useita ahmimiskohtauksia viikossa jolloin sortuvat ahmimaan ylettömän määrän esim. itselleen kiellettynä pitämiään herkkuja tai vaihtoehtoisesti ihan tavallistakin ruokaa, mitä vaan kaapista löytyy ja suuria määriä kerralla. Useimmiten ahmimiskohtauksen jälkeiseen tilaan liittyy myös katumus, syyllisyyden tunne, huono omatunto ahminnasta, itseinho. Itse olen erilainen ahmija.

Minun taustani on aina ollut se että ahmin vain herkullisia ja epäterveellisiä ruokia. Ruokakaapeissani voin säilyttää kasapäin ulkomailta tuotuja karkkeja ja herkkuja mitkä eivät ole minulle erityisen mieleen, sillä en syö niitä enkä etenkään ahmi niitä ellen saa niistä nautintoa. En syö vain syömisen takia, vaan minulle on tärkeää mitä se syömäni ruoka on.

Olen joskus sairauden ollessa pahassa tilassa ahminut yli 10 000 kalorin määriä vuorokaudessa, mutta sellaista ei ole tapahtunut enää ikuisuuksiin. Siltikin omalla kohdallani ruoasta saatu nautinto on se kaikista tärkein asia mitä itse haen, enkä ahmisi esimerkiksi maitorahkaa, perunaa, salaattia tms, vaan ahmimani ruoan täyty aina olla hyvin suolaista ja rasvaista tai vaihtoehtoisesti sokerista, siis ruokaa joka saa minut nauttimaan ja tyydyttää tarpeeni.

20151006_104313_resizedAamupala joka on tarpeeksi epäterveellinen tuottaakseen minulle kaipaamaani hyvää oloa

Joillekin ahmijoille on tärkeää saada täyttymisen tunne ja haetaan jatkuvaa kylläisyyttä, ja siksikin syötäväksi ruoaksi kelpaa myös terveellisenä pidetyt ruoat. Itse taas syömishäiriöisenä tarvitsen ruoasta sen aiheuttaman ”rushin”, dopamiinin, serotoniinin ja jopa sen pienen määrän oksitosiinin kohoamisen ja nautintoa välittävien aineiden ryntäyksen elimistössäni. Olen kirjoittanut jutun ”Ruoka kuin huumetta, herkut heroiinia” joka kertoo tarkemmin tästä nautinnonhakuisesta syömisestä. Hyvänä esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa useimpien naisten rakastaman suklaan: Suklaan sisältämä rasva ja sokeri nostavat kahdella eri tapaa hyvää oloa tuottavan serotoniinin tasoja hyvin nopeasti, ja kun tämä vaikutus lakkaa, tasot tippuvat ja hyvä olo katoaa. Tätä fiilistä on haettava uudestaan ja uudestaan joten kierre ja riippuvuus kyseiseen ruokaan kasvaa.

Poikkeuksena valtaosaan ahmimishäiriöisistä en myöskään koe herkuttelujen jälkeen itseinhoa, katumusta tai negatiivisia tunteita, itseasiassa päinvastoin. Ahmiminen ja epäterveellisten ruokien syöminen ihan päivätasollakin ovat minulle tärkeitä asioita, sellaisia jotka tuovat sillä hetkellä elämääni pelkkää hyvää ja positiivisia asioita. Ne saavat minut tuntemaan oloni hyväksi ja tuovat suurta nautintoa. Niistä luopuminen taas aiheuttaa menettämisen tuskaa, tyhjyyden tunnetta, epämääräistä ahdistuneisuutta ja stressiä, joten terveellisesti syöminen ja ylipäätään herkkujen rajoittaminen on minulle todella tuskallista.

20151003_113513_resizedHieman terveellisempi aamupala saa minut epämääräisen ahdistuneeksi ja jättää oloni tyhjäksi

Eilen psykologi haastoi minut hyvin kysymään itseltäni miksi ylipäätään minun pitäisi lopettaa ahminen kerran se on minulle hyvä juttu? Minähän haluan ahmia ja syödä epäterveellisesti, eikö? Totta on että minulle herkuttelu tuo pelkkää hyvää, mutta kyse on vain siitä hetkestä ja siitä päivästä. Jos ajattelisin pidemmälle, herkuttelu on itseäni vastaan. Saamani nautinto ja hyvä olo ovat todellisia, mutta ne ovat myös petollisia. Nurkan takana vaanivat kaikki ylipainon riskit ja epäterveellisen ruokavalion aiheuttamat sairaudet ennenaikaisen kuoleman kanssa, ja onhan ylipainolla ja ahminnalla myös paljon negatiivisia psyykkisiä vaikutuksia jotka vaikeuttavat elämääni.

Mutta niin se vaan on, ei narkkarikaan mieti sitä hetkeä pidemmälle, enkä minä syömishäiriöisenä. Mä tarvin sen joka päiväisen herkkuni, ne rasvat ja suolat ja sokerit tai tunnen itseni onnettomaksi. Nyt haasteena onkin se mistä muista asioista voisin elämässä löytää onnea ja hyväksyntää kuin ruoasta joka ei oikeasti minua rakasta vaan voi jopa tuhota?

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

18 kommenttia

  1. teezy kirjoitti:

    Minulle toimii liikunta. Meni tosin muutama kuukausi että siitä sai ns. kestokiksit. Helpottaa myös terveellistä syömistä kun nälkäisenä tekee mieli terveellistä enemmän.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Vaihtoehtoisia nautinnonlähteitä etsiessä, en tiedä onko liikunta ihan se juttu sillä en ole koskaan erityisemmin nauttinut liikunnasta vaikkakin olen toisinaan treenannut kovaa ja hyvin aktiivisestikin. Silti sen treeninkään tuoma ilo ei ole koskaan ollut mitään verrattuna esim. herkutteluun. Mä en ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen ihminen, vaan jo lapsesta asti olen saanut nautintoa enemmän toisenlaisista asioista, mutta ei nekään ole tosiaan kovin kummoisia verrattuna esim. syömiseen.

      Toivottavasti vastaus ja korvaavat nautinnot löytyy joku päivä, ihan napista kääntämällä ei ainakaan muutos tapahdu. Tai jos ei löydy niin ainakin se olisi hienoa että oppisin sietämään sitä vähemmän nautinnollista elämää… Todellista luopumisen tuskaa, ihan hirvittää ajatuskin sellaisesta elämästä jossa en saisi nautintoja näin paljoa.

      • minä taas kirjoitti:

        Nuo sun ajatukset luopumisen tuskasta kuulostaa tupakkanarkkarin ajatuksilta. Ennen lopettamista mietin, että siihen loppuu kaikki nautinto elämästä. Luulin etten koskaa pysty tuntemaan nautintoa tai iloa ilman tupakkaa.
        Se oli elämäni suurin harha. Nautinto alkaa sen jälkeen kun lopettaa sen vaarallisen riippuvuuden. On vaan kyettävä elämään hetki epämukavuusvyöhykkeellä. Ja siihen pystyy jos haluaa pystyä

        • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

          Niin varmasti se onkin myös jonkinlaista harhaa, mutta toki siinä on myös se todenperä koska saan niin suuren nautinnon herkuista. Ilman sitä eläminen tuntuu aika onnettomalta ja tylsältä, ja aiheuttaa ahdistusta. Pitää vaan yrittää sietämään sellaista niin ehkä se tasaantuu :) Tupakasta luopuminen on ollut mulle tosi helppoa, sillä en koskaan kehittänyt siihen mitään riippuvuutta, mutta toista on ruoka!

  2. Anu kirjoitti:

    Aloin muistelemaan omia aikojani bulimian parissa ja näin jälkikäteen on ollut aika helppo huomata että sh oli täyttämässä jotain tyhjiötä elämässäni. Kun ei ollut mitään kiinnekohtaa, vaan lillui jonkinlaisessa välitilassa, sh toi elämään sisältöä, korvasi ihmissuhteet ja oli jotain pysyvää. Vaikeaa siitä oli päästää irti. Syömishäiriöön jollain kieroutuneella tavalla kasvoi kiinni. Se oli se mun juttu. Harrastus jopa. Myöhemmin kun elämään on pikkuhiljaa tullut jotain vakautta ja muita kiinnostuksen kohteita, syömishäiriöstä irti päästäminen oli lopulta yllättävän helppoa. Kasvoimme erilleen. Asioita on helpompi katsella etäältä ja nykyään jopa ihmettelee että mitä päässä on silloin liikkunut. Mutta kyllä osa minusta muistaa edelleen kuinka kivaa oli mättää ruokaa naamaan. Minun neuvo silloiselle itselleni olisi nyt olla ottamatta liikaa stessiä aiheesta. Käskisin itseni myös viettää aikaa läheisteni kanssa kodin ulkopuolella ja tutustua uusiin asioihin, joista mahdollisesti inspiroitua. Mutta ennen kaikkea olla stressaamatta.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Tosi hyvin kirjoitettu, huomaa että sulla on omakohtaista kokemusta. Tuosta ollaan terapiassakin puhuttu, syömishäiriö on kuin hyvä ystävä joka on kulkenut rinnalla vuosikausia, ja ei siitä pitäisi niin kovasti kiinni ellei se toisi paljon hyviä asioita omaan elämään. Siksipä siitä luopuminen onkin vaikeaa.

      Tuo vinkki etsiä muita juttuja joista inspiroitua ja viettää aikaa kodin ulkopuolella on tosi fiksuja. Mun pitäisi tehdä enemmän sellaista.

  3. hansu kirjoitti:

    Kiitti tästä postauksesta! Ahmimishäiriöstä puhutaan valitettavan vähän, sairastan sitä itsekin jollain tasolla. Itse tosin ahmin juurikin sen kylläisyyden tunteen vuoksi, olen huomannut että pyrin täyttämään sillä jotain tyhjiötä elämässäni. Ahmimisesta tulee usein fyysisesti todella huono olo, jota on kuitenkin helpompi käsitellä kuin henkistä pahoinvointia sen takana. Tsemppiä sulle, toivottavasti löydät joitain muitakin nautintoa ja iloa tuottavia juttuja herkkujen rinnalle, siten voit pikkuhiljaa ”syrjäyttää” herkut jollain muulla mukavalla :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Ahmimista esiintyy lähes kaikilla ihmisillä ainakin joskus, joten sinänsä se on normaalia että monilla on siitä jonkinlaista kokemusta. Syömisen kanssa voi myös olla hieman ongelmia olematta varsinaisesti syömishäiriöinen tai etenkään ahmimishäiriöinen, ja aika monet varmaan löytävätkin jtn samankaltaisuuksia omassa toiminnassaan näistä munkin jutuista vaikkei yhtä ”hulluja” (:Dhehe) olekaan.

      Tyhjiön täyttämistähän se on. Pitäisi keksiä vaan täytteelle muuta keinoa kuin syöminen.

  4. Laura kirjoitti:

    Tosi mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus!

    Itse olen ns. terveellisesti elävä nainen, mutta tunnistan vähän tuota herkuttelun ja ahmimisen tuomaa tyydytystä. Liikunta tuo tyydytystä lähinnä vain silloin, kun on hyvä kunto ja tekee jotain mitä osaa ja missä tuntee oppivansa. Itse tiedän, että mikäli annan fyysisen kuntoni rapistua, niin en tule sitten huonokuntoisena nauttimaan liikkumisesta yhtä paljon kuin nyt. Tai sitten alussa se nautinto on vain haettava kevyemmästä liikunnasta kuten kävelystä, pyöräilystä tai joogasta.

    Nautit kauniista asioista Eve, niin voisitko esim. taiteen tekemisestä saada onnea ja hyväksyntää? Tai jos tykkäät oppimisesta ym. niin vaikkapa uusien kirjojen lukemisesta tai jonkin uuden taidon oppimisesta?

    Koetko Eve muuten mitään tarvetta ”pärjätä” tai ”saavuttaa jotain” tai ”olla kunnianhimoinen”? Itse koen tuollaisia asioita ja mulla noi sitten toimii motivaattoreina siinä, että haen tyydytystä rakentavammista asioista kuin mahan tai jonkun mahan alapuolella olevan alueen tyydyttämisestä. Jos et koe tuollaisia tarpeita, niin miksipä et nauttisi sitten ns. ”nopeasta elämästä”? Noin nelikymppiseksi asti ihminen pysyy ”terveenä” huonommillakin elintavoilla. Mikäli haluaa olla aktiivinen ja aikaansaava myös keski-iässä ja sen jälkeen, niin ne on ainakin mulla pääsyitä elää terveellisesti – toki myös sopivasti nautiskellen.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Live fast, die young… Niin. Haluan kuitenkin nähdä tätä ihanaa elämää 100 vuotiaaksi, ja tälläisillä elämäntavoilla se tuskin on mahdollista joten haluan muuttua ja parantua. Hyvin kirjoitit tuosta että jos on hyvä kunto/huono kunto, miten se vaikuttaa esim. liikunnan tuomaan iloon, silläkin on merkitystä!

      Olen ostanut itselleni aikuisten värityskirjan ja tykkään lukemisesta, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä tehdä kumpaakaan sillä lillun liikaa omalla mukavuusalueellani = syömässä. Pitäisi varmasti nyt vaan joku päivä ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa värittämällä yksi sivu, tai aloittamalla uusin kirjani, ja unohtaa se syöminen hetkeksi.

      • Laura kirjoitti:

        Uusien asioiden asioiden aloittaminen on mullakin aina ison työn takana. Uusien rutiinien ja onnenkokemusten saaminen motivoi mua sitten yrittämään!

        Tsemppiä oman elämän rakentamiseen! Hyvät geenit ja hyvät elämäntavat auttavat pitkään ikään :) Ihana kuulla, että nautit elämän kauneudesta.

  5. Karoliina kirjoitti:

    Oon lukenut sun blogia muistaakseni siitä alkaen, kun aloit kirjoittaa Fitfashioniin. Koskaan en ole kommentoinut. On tosi hienoa, että kirjoitat rehellisesti syömishäiriöstäsi. Seurailen näitä tekstejä mielenkiinnolla, koska olen tajunnut, että oma suhteeni syömiseen ei ole ihan normaali. Tämä postaus kolahti jotenkin erityisesti. Kuvailemassasi suhteessasi ruokaan on jotain samaa kuin omassani. Tekstisi ovat saaneet todella ajattelemaan, kiitos siitä. Toivotan sinulle tsemppiä taipaleellasi. :)

  6. minä taas kirjoitti:

    Tulipa mieleeni.. Onko äidilläsi ollut tapana lohduttaa sinua ruualla? En tarkoita syyllistää äitiäsi mutta moni lihavuudenkin kanssa painiva yhdistää etenkin ruuan lohtuun. Monet äidit lohduttaa lapsiaan ruualla ja herkuilla ja näin lapset kasvaa isoksi uskoen, että ruoka on avain murheisiin. Ehkä sinäkin haet sitä sellaista onnen ja huolenpidon tunnetta siitä ruuaasta. Ehkä yhdistät sen johonkin lämpimään onnen tunteeseen jonka sait lapsena kun äiti lohdutti/palkitsi/piristi sinua herkuilla..

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Ei ole äiti lohduttanut ruoalla. Suhtautumiseni ruokaan on ollut normaali noin 16 ikävuoteen asti ja olen ollut hoikka/normaali parikymppiseksi asti. Ongelmat alkoivat isäni itsemurhan jälkeen kasvamaan.

  7. Pau kirjoitti:

    Moi,

    oli kyllä mielenkiinoinen teksti taas. Vaikka oon normaalipainoinen, mä taas tarviin ihan älyttömästi sitä vatsan täyttymisen tunnetta. En voi jättää aamupalaakaan esim. pelkkään puuroon, vaan pitää olla vähän ähkynä senkin jälkeen. Ja lounaaks salaatti tai keitto – ihan kidutusta! Enkä oo koskaan pystyny ymmärtämään sitä, että tukeeko jollekin OIKEESTI paha olo vaikka tömpöllisestä ben&jerrysiä (vaikka varmaan tulee). Itelle sen syöminen on niin helppoa, et tuntuu että jengi narraa :D.

    Sä tunnut identifioivan ton häiriön tosi voimakkaasti yhteen riippuvuuksien ja huumeiden käytön kanssa. Saattaisi olla sulle mielenkiintosta lukea vaikka päihdehoidoista- ja kuntoutuksesta ja vaikka vieroituksista? Tuli vaan mieleen. Itsehän en asiasta tiedä. Monimutkaisia ongelmia ei ratkota yhdeää neuvolla, mutta mun mielestä useimmille ylipainoisille olisi aivan riittävää se, että pyritään pitämään paino jotkuinkin tasaisena. Vaikka se lukema olisikin sitten vähän korkea. Jojoilu johtaa vaan siihen, että paino kpuaa aina pikkuhiljaa eteenpäin ja aiheuttaa ihan turhaa syyllisyyttä. ”Lihava”kin voi olla terve ja kaunis!

    Vaikka en voi toimia hyvänä esimerkkinä oikein mistään, niin silti oon joskus saanu huomata, että myös kieltäytymisestäkin tulee pitkällä tähtäimellä voimaa ja hyvää oloa. Niinhän varmaan anorekstia ja bulimiakin jollain tasolla toimivat…? Mutta toki ymmärrään, että ahmimishäiriössä se mekanismi on erilainen.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kyllähän monilla ihmisillä täynnä olemisen tunne on tavoiteltava vaikkei syömishäiriöinen olisikaan. Se kuitenkin toimii ihmiselle rauhoittavana tekijänä ja hiilaripitoinen runsas ruokailu aiheuttaa myös väsymystä ja helpottaa esim. nukahtamaan, eli osittain sisäsyntyisiäkin juttuja miksi ihminen pyrkii tuollaista tekemään.

      Rinnastan huumeriippuvuuteen siksikin näissä teksteissäni että se on hyvä vertaiskuva, ja jollain tapaa toimiva. Myös ne ihmiset ketkä eivät syömishäiriöistä paljoa tiedä tietävät usein kuitenkin narkkien kokemuksia, ja voivat sitä kautta kuvitella millaista on ruokariippuvuus. Sitä on hyvä käyttää esimerkkinä.

  8. Minttu kirjoitti:

    Hei,

    Tuli tuosta Pau:n kommentista mieleen, että onko sinulla ikinä tunne toisinpäin, että tekisi mieli olla hetken nälkäinen tai tuntea nälän tunnetta jotta olisi taas kiva syödä?

    Valitettavasti en osaa oikeen samaistua tähän juttuun, vaikka mielenkiinnolla luinkin jutun ja kommentit. Olen aina ollut luonnostaan hoikka vaikka olen karkista tykännyt jne, minulla oli kausi kun ahmin ruokaa ja varsinkin herkkuja ja en siis yksin vaan aina yhden ja saman kaverin kanssa (hän jotenkin veti minut mukaan omaan harrastukseensa) en ikinä lihonut vaikka tätä jatkui noin puol vuotta-vuoden melkein joka päivä ja tämän lopettua tuli sellanen fiilis et ”never again”, en voinut henkisesti hyvin, en TODELLAKAAN.

    Pointti ei ollut syyllistää muita, mutta luettuani tän jutun ja kommentit (ja tunnettuani ahmivan kaverini), uskon että joillakin on ahminen geeneissä vaan yksinkertaisesti. Aika kummallinen juttu oikeastaan että sille ei olla löydetty selitystä tai ”parannusta”. Onko se sitten addiktiota vai ihan vaan omat tottumukset..? Vaikea sanoa..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *