Hae
Queen of Eve

Eksä syytti boheemiksi ja loukkasi verisesti

Muistan kuinka keväällä huhtikuussa suutuin ja järkytyin kun silloinen kumppani ilmoitti haluavansa erota. En suuttunut eroaikomuksesta vaan siitä epämääräisestä selityksestä ja syystä, tai siis yhdestä niistä. Minä kuulemma olin boheemi, enkä mielestäni ollut sellainen yhtään. Kummastelin kovasti miten kahden vuoden parisuhteen jälkeen voi toinen minusta tuollaista sanoa, nyt kuitenkin ehkä ymmärrän.

Minulle boheemius on aina tarkoittanut jotain epämääräistä hippeyttä ja hengailua, sellaista päämäärätöntä taiteilijaelämää millaista en vietä. Enkä minä ole mikään eriskummallinen boheemin näköinen tyyppi, mutta eihän se tarkoita etten olisi boheemi ollenkaan. Olisinko sittenkin ainakin ihan vähäsen vaikken mikään malliesimerkki boheemista naisesta olekaan? Voisiko olla että persoonani on jossain määrin boheemi, ilman että minä itse olisin täysin boheemin näköinen ja eläisin 100% boheemisti?

Aloin miettimään asioita. Minä en ole koskaan halunnut kilpailla, en ole lapsenakaan erityisesti nauttinut mistään liikunnallisista harrastuksista. En ole ollut koskaan minkäänlainen suorittaja. Minut on kannustettu lukemaan, haaveilemaan, unelmoimaan. Leikkimään ja ruokkimaan mielikuvitustani. Laulamaan, piirtämään, kuuntelemaan musiikkia, lukemaan kirjoja. En viihtynyt kauaa liikunnallisten harrastusten parissa, mutta teatterissa oli kiva näytellä ja kotona luin, luin ja luin. Ahmin kirjoja, elin omissa mielikuvitusmaailmoissa. Nautin kauneudesta, kaikesta mitä aistin, näin ja kuulin. Mitä haistoin ja maistoin. En halunnut juoksennella ympäri pururataa tai hikoilla jumppasalissa. Enkä halunnut laskea matematiikkaa enkä opiskella tylsiä aineita joihin oli vain yksi oikea vastaus. Halusin oivaltaa, halusin soveltaa. Halusin olla luova ja löytää erilaisia tapoja ratkaista asioita. Puhua ja kirjoittaa.

Kun taas perjantaina turhautumisen ja katkeruuden kyyneliä niellen mietin miten se on niin tajuttoman vaikeaa minulle lähteä tuonne ulos lenkille, ja miksi taas kaikenlainen liikunnan aloittaminen on yhtä itkua, tuskaa ja hampaiden kiristelyä, ymmärsin sen viimein. Enhän minä ole koskaan sellaisesta nauttinut! En minä ole mikään verenmaku suussa suorittaja ja liikunnan endorfiinejä etsivät sporttimimmi. Mä olen boheemi. Pakko mun on olla. Mä olen ihan toisenlainen, sellainen haaveilija. Kirjoihin ja tarinoihin uppoutuva seikkailija, maailmanmatkaaja. Unelmista energiaa saava, mietiskelijä ja pohdistelika. En suorittaja.


Googlasin sanan boheemi. Mitä se sitten on? Boheemi on 1800-luvulla Ranskassa yleistynyt termi, joka kuvaa taiteilijoita ja kirjoittajia, jotka viettävät erikoista ja epäsäännöllistä elämää. Niin, kai minulle sopii se epäsäännöllisyys? Sellainen hieman haahuileva elämä. Erikoinen elämä, ei kahdeksta neljään, maanantaista perjantaihin elämä vaikka siihen oravanpyörään olen joutunutkin.  En minä halua aikatauluja ja tarkkaa tekemistä, suoritteita ja mennä lampaana yhteiskunnan normien mukaan. Mä haluan toteuttaa itseäni ja tehdä omia juttujani, mun ehdoilla.  Tein netissä jonkun leikkimielisen testin. Se kertoi mulle että olen boheemi luonnonlapsi. ”Olet varsinainen taiteilijasielu. Jollet taiteile elämässäsi muutenkin, olet ainakin henkisesti siihen suuntaan kallellaan. Rakastat vapautta, etkä halua elää sääntöjen ja pakkojen mukaan. Valitettavasti yhteiskunta on välillä sinun arvojasi vastaan, ja seuraamuksena voi olla pahaa mieltä. Pidä kuitenkin vapaamielinen, oma ajattelutapasi. Se on rikkautta!”

Minun kohdallani boheemius ei ole mitään ihmeellistä taiteilijaelämää, vaan olen kenties ominut boheemiudesta vain tietyt asiat itseeni. Minua boheemiudessa kuvaavat sanat huoleton, vapaa, epäsovinnainen, epäsäännöllinen, ja kyllä, sellainen minä olen. Olen sitten kai jonkin sortin boheemi, enkä näe tätä pahana asiana ollenkaan. Sen sijaan minun kannattaisi antaa näille asioille enemmän valtaa, panostaa juuri niihin asioihin mitkä tekevät minut onnelliseksi ja olla väkisin tekemättä itseäni onnettamaksi yrittämällä olla jotain mitä en ole. Olen kymmenen vuotta elänyt suorittavien ihmisten kumppanina. Kehonrakentajien, voimailijoiden, elämäänsä robottimaisesti toistavien, urheilusta nauttivien ihmisten puolisona. Siinä sivussa minä olen väkisin yrittänyt olla jotain samanlaista, kykenemättä siihen. Mutta enhän minä sellainen ole, en ollenkaan!

Ymmärrän että liikunta on tärkeä asia yleistä hyvinvointia ja toimintakyvyn säilyttämistä. Uskon että treenaamalla aktiivisesti kuntosalilla se saa minut voimaan myös henkisesti paremmin, joten tiedostan että jonkinlainen liikunnallinen harrastus on hyvä olla, ja näin aion tehdäkin. Tiedän myös voivani saada nautintoa kuntosalitreenistä, kehittyä ja saada siitä lisää energiaa elämääni, mutta on myös vapauttavaa tajuta että mun ei kannata ottaa siitä turhia paineita. En minä ole koskaan menossa minnekään mitään kisaamaan kun sellainen ei oikeasti kiinnosta. En aio ottaa valmentajaa enää koskaan, enkä aio väkisin tehdä jotain enemmän kuin mitä minun on pakko. Teen tätä vain oman hyvinvointini takia, en siksi että kaikki muutkin ja nykypäivänä pitäisi olla niin aikaansaava.

Mä haluan olla vapaasti oma itseni, vähän sellainen boheemi sitten kai.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

11 kommenttia

  1. Emmah kirjoitti:

    Hmm. Tää kirjoitus ajoi mutkin googlaamaan, mitä kaikkea boheemilla voidaankaan oikeastaan tarkoittaa. Ehkä siksi, että et sä nyt mun mielessäkään sellaiseksi ”perinteiseksi” boheemiksi yksilöidy. Googlatessa törmäsin kuitenkin myös tähän artikkeliin, ”Tuntuuko kumppani väärältä?”, http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/tuntuuko-kumppani-v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4lt%C3%A4. Aloin nimittäin miettiä juurikin tuota erilaisten persoonallisuustyyppien yhteensopivuutta. Jos luet tuon, niin mitä luulet, allekirjoitatko tuon dopamiinityypin? Tosin, mitä enemmän koitan itseäni tuon teorian kautta peilata, sitä paskemmalta se tuntuu. Ei noista pysty 100% oikein mihinkään lokeroitumaan.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Mä luin noi, mutta en täysin allekirjoita dopamiinityyppiä koska en ole impulsiivinen (ainakaan omasta mielestäni) vaan pikemminkin hyvin analyyttinen ja harkitseva ihminen. Tunnepuolella olen kyllä impulsiivinen ja räjähdysherkkä mutta en toimi impulsiivisesti. Ohi meni myös ne extremelajit, mutta muuten taas voisin kuvitella että on jtn tuollaista, nautinnonhakuisuuttahan siinä sivuttiin ja sitä mä haen elämässä paljon. Kumppaneideni mielestä kaiken ei tarvi olla kivaa ja olen liian mukavuudenhaluinen, mutta he ovatkin robottimaisia suorittajia. Mä taas näen sen niin että on silkkaa hulluutta tehdä jtn mikä vituttaa, mistä ei pidä ja mikä ei ole kivaa, miksei saisi nauttia kaikesta? Vain yksi elämä hei! :D

      Tuo estrogeenikuvaus jota hieman sivuttiin sopisi muhun myös. Ehkä olen sekoitus estrogeeniä ja dopamiinia, en tiedä…

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Ja siis joo, perinteinen boheemi en olekaan, mutta kyllä mussa sellaiseen suorittajaluonteeseen ja pilkuntarkkaan robottiviilaajaan verrattuna on varsin huoleton ja boheemi suhtautuminen elämään ja yleensäkin tapa elää.

  2. erin kirjoitti:

    Mun mielestä boheemiutta ei voi päätellä ihmisestä ulospäin. Olen itse ollut aina liikunnallinen, mutta myös taiteellinen. Silti olen erittäin boheemi (ainakin omilla kriteereilläni). Nautin hyvästä ruuasta, seurasta, aistinautinnoita, matkustelusta, pitkään valvotuista öistä jne.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Oot oikeassa. Ei voikkaan päätellä. Mut jotenkin itse olin aiemmin kovin vahvasti siihen suhtautunut että näin olisi. Liikunnallisuus ja boheemius eivät myöskään ole täysin toisiaan poissulkevia asioita, mutta onhan tietyt jutut sellaisia mitkä usein kulkee käsikädessä ja johtaa enemmän johonkin tiettyyn suuntaan :)

  3. Lili kirjoitti:

    Moikka! Oon seuraillut blogiasi tämän syksyn ja pakko sanoa että kirjoitat tosi hyvin! :) Tuli mieleen että onhan noita boheemeja liikuntamuotojakin kuten esimerkiksi tanssi. Oletko niitä koskaan kokeillut? Oon ihan samaa mieltä että sun kannattaa keskittyäkkin juuri noihin taiteellisiin harrastuksiin. Elämässä pitää tehdä sitä mistä oikeasti tykkää :) Hyvää loppuvuotta! :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitos kommentista :)

      Mä rakastan tanssia ja oon mielestäni aika tanssillinen. Mut on luotu tanssimaan! Mutta en tanssi. Oon tyhmä. Mun pitäis löytää joku tanssijuttu. Haluaisin mennä kizombaan tai bachataan, en paritanssista ole kiinnostunut mutta ladies kizomba tms olis ihan unelma. Kunnon lantionhetkutusta ja semmoista, siitä tykkäisin!

  4. Annukka kirjoitti:

    Mahtavaa itseanalyysia! :) Hienosti olet löytänyt oman itsesi, ole juuri sellainen kuin olet! Toki liikunta on terveyden kannalta järkevää ennemmin tai myöhemmin (kuten totesitkin), joten kannustaisin pohtimaan juuri sinulle sopivia liikuntalajeja (edelläkin mainittu tanssi, jooga, vaeltelu kauniissa luonnossa jne.)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitti kommentista :) Tosiaan, ehkä kuntosalin oheen olisi hyvä hankkia joku sellainen liikuntamuoto johon mulla on sellainen tunteiden palo, enkä ole ajatellutkaan että esim. tanssi olisi sellainen. Voisin kuvitella olevani intohimoinen tanssijatar! ;D

  5. Nanne kirjoitti:

    Tosi kiva lukee tää sun ”tarina”! :) en nyt keksi parempaa sanaa! Me käyään mun poikaystävän kanssa lenkillä, mutta vaan kävelyllä, koska oon huomannut et juoksulenkki muuttuu ihan liian helposti semmoseksi pirun kirittämiseksi ja sit juostaan kummatkin ihan verenmaku suussa ja huonolla tuulella, samalla kun kiitetään jutella ja näyttää toiselle, ettei hengästytä yhtään. :D ja oon just itteki tajunnut, etten ees välitä juoksemisesta, paljon mukavampaa vaan mennä haukkaa happea ja oikeasti juttelemaan, ihan sama ne liikunnalliset vaikutukset! Joita kyllä ihan varmasti on. :) Toteutetaan sitä hyvää oloa kukin omalla yksilöllisellä tavalla! Hyvää joulun odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *