Hae
Queen of Eve

Tunteisiin vetoava

Olen joskus saanut palautetta blogistani missä mua on pidetty tunteettomana ja kylmänä, kovana ja pinnallisena ihmisenä. Mä en ole koskaan ihmetellyt jos joku on joskus saanut tälläisen vaikutelman, sillä kyllä, nekin piirteet musta löytyvät ja se on yksi puoli minua, mutta en kuvailisi itseäni kuitenkaan sellaisena. Mä en väitä että ihminen joka kuvailisi minua näin olisi väärässä, mutta silloin hän on nähnyt minusta vain yhden puolen ja hyvin kapean siivun persoonastani.

Mä olen moniulotteinen, ehkä hieman ristiriitainenkin persoona. Minussa on monia puolia ja en ole kaikissa tilanteissa, kaikissa asioissa ja kaikille ihmisille samanlainen aina ja poikkeuksetta. Joskus voin olla kovapäinen ja tunnekylmä, hyvin kovia arvoja kannattava ja periksiantamaton tyyppi, mutta sitten toisessa hetkessä ja toisessa asiassa olen päinvastaista, kaikki on tapauskohtaista. Ylläolevan kuvan filtteri on ”tunteisiin vetoava” ja siitä tämä otsikkokin. Sellainen mä oon ehkä aina halunnut olla, tunteisiin vetoava, niin hyvässä kuin pahassa.

Eläimet, etenkin todella pienet saa mut heltymään. Mulla ei ole koskaan ollut hoivaviettiä lapsia kohtaan mutta pieniä koiria en voi vastustaa. Rintakehän valtaa rakkaus kun saan pitää pientä eläintä sylissäni, hyvä ettei kyyneleet kohoa silmiin kun se on niin ihanaa.

Loppujen lopuksi olen hyvin tunteellinen ihminen, hyväsydäminen, avoin ja myötätuntoinen. En sittenkään niin pinnallinen vaan ennemminkin ymmärtäjä, sellainen joka arvostaa ihmisten sisintä ja vaikka materiaa ja kauniita asioita haalinkin, niin kuitenkin kaikista tärkeintä on se mille jokin tuntuu, eikä vain  se mille jokin näyttää. Tiedän olevani toisinaan mustavalkoinen ja tuomitseva, mutta lopuksi sitten en kuitenkaan. Alkuhermoilujen ja torppaamisen jälkeen voin olla hyvinkin lempeä ja sovitteleva.

Mä haluan makuuhuoneestanikin tehdä aina turvapesän. Sellaisen ihanan, pehmeän ja muhkean. Sellaisen jossa on hyvä ja lämmin olla. Missä on ihana viettää aikaa.

Mä en ole vaikea ihminen vaikka olenkin jossain määrin ristiriitainen. Olen kuitenkin johdonmukainen ja oikeudenmukainen ihminen, kaikille arvonsa mukaan (mutta se ei tarkoita että kaikki ansaitsisivat saman). Uskon karmaan, mutta uskon myös anteeksiantoon. Minnan kanssa eläminen on ehkä myös jollain lailla pehmittänyt minua hieman ja saanut joissain asioissa ajattelemaan henkevämmin vaikken hengellinen ihminen olekaan. Annan enemmän armoa itselleni ja muille, ja olen opetellut olemaan vähemmän katkera, kostonhimoinen ja sisälläni vihan tunteita kantava. Minusta se on ollut tosi hienoa kasvua.

Millaisen kuvan sä oot saanut musta blogini kautta?

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Luminen sunnuntai ja chilli meno

1526136_10153808025831668_372388489533962386_n

Filtteriä filtterin perään ja johan tulee hyvä kuva. Silmien sinisyys, ihon lumikkimainen kalpeus, hiusten musta loisto ja kontrastina valkoistakin valkoisemmat lumihiutaleet sai minutkin tänään näyttämään ihan nätiltä kuunaamoineni. Happy smile, happy thoughts, happy life!

Lunta satoi aamusta asti niin sakeana että hyvä kun näki sisäpihalla naapuritaloa. Aurausauto ei ollut käynyt vielä puoleen päivään mennessäkään joten mä tarvoin maihareissa 20cm kinoksissa sisäpihan poikki ja kävin pyörähtämässä Kampin kauppakeskuksessa. Oli pakko shoppailla hieman muutamia tarpeellisia juttuja, mm. jatkojohto Clas Ohlsonilta, ihanan trendikästä, haha!

Tämän päivän mä olen hullun lailla siivoillut kaappeja jotta saan pistettyä vanhoja tavaroita ja roinaa myyntiin, pitäähän sitä tehdä tilaa uusille. Mulla on sellainen asenne että jos mä näistä kaiken maailman Elloksen alennuksista ym. shoppailen itselleni jotain uutta, oli se sitten vaatetta tai sisustusjuttua, niin jotain vanhaa pitää myös aika ajoin lähteä kiertoon ettei vaan kaapit tursua kaikenlaista turhaa ja itselleen tarpeettomaksi käynyttä.

Tänään onkin viimeinen päivä alennusta, eli Elloksen jo alennetuista tuotteista saa kampanjakoodilla vielä 50% lisäalennuksen. Puoleen yöhön on aikaa shopata ja sitten se on siinä. Enää ei voi hinnat alemmaksi mennä ja tammikuun alennusrytäkkä taitaa olla suurimmalta osalta sitten tehtynä.

*) Sisältää Affiliate-linkkejä sekä 50% tarjouskoodin Ellokselle

Elloksen kaikki aletuotteet saat auki klikkaamalla TÄSTÄ!

Koodi jolla saa jo alennetuista tuotteista vielä lisäksi 50% hinnasta pois on: 335410

*Tarjousehdot:

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee alehintaisia tuotteita (punaiset hinnat). Alennus on voimassa 24.1.2016 asti. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin, tilaajaetuihin, Guest Designer -tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä kampanjahintaisiin tuotteisiin.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa