Hae
Queen of Eve

Viimeiset jouluvalmistelut

img_20161222_151152_resized_20161223_080252249

Oi kun vois jo nostaa jalat ylös ja alkaa nauttimaan joulusta, mutta mä en ihan vielä ehdi, sillä muutama homma on tekemättä. Pitää pikaisesti imuroida sekä pestä lattiat, ja laittaa uudet matot makuuhuoneen lattialle.

Muutama turha mikä lie laatikko ja säkki vielä löytyy mun makkarista, en jaksa niitä sortata mutta en aio myöskään stressata. Survon vaan ne kaappiin piiloon katseilta, ehtii sitä järjestellä joulun jälkeenkin.

Sitten olisi vielä koirien joulupesu, niin saadaan nämä tonttu tomerat raikkaiksi aattoa varten. Niin on heillä kinkut ja kalkkunat mielessä etteivät malta edes yhden kuvan ajaksi pysähtyä.

img_20161223_200144_resized_20161223_080151735

Tänään onkin tehty jo muuten kaikki pakollinen. Hain Makuunista fiksuna tyttönä lempparisuklaat irtokarkkeina, ja jätin kalliit konvehtirasiat ostamatta, niissä kun on aina niitä pahoja. Nyt ei mene hukkaan mikään kun kaikki on hyviä ja miun maun mukkaa!

Alkosta ostin muutaman pullon punaviiniä, varmastin että kaikki juustot on hankittuina ja valikoin ison pussillisen karjalanpiirakoita joiden päälle voi sitten vedellä kinkkua, kalkkunaa ja sinappia aattoiltana, hiukopalaksi siis ;)

img_20161223_155001_resized_20161223_080114415

Kuusi on koristeltu, vain latvatähti puuttuu. Sen asetan aattoaamuna. Kuusen alle on taljakin saatu mutta lahjat joutuvat vielä odottamaan, sillä en ole niitä paketoinut. Perinteiden mukaan tänään illalla ja yöllä myöhemmin kuuntelen joululauluja ja paketoin ostamani lahjat. Se on ihan parasta.

Huomenna vasta sitten kuusen alle, ettei Puntus-kissa ehdi kaikkia tuhota. Hän kun rakastaa lahjanaruja ja on varmasti heti niiden kimpussa.

img_20161223_193942_resized_20161223_080229295
Ihanaa joulua kaikille lukijoilleni. Toivottavasti saatte viettää joulua itsellenne mieluisalla tavalla <3

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Enää kaksi päivää

img_20161205_180817_resized_20161216_114027591

Sis. kaupallisia linkkejä

Miten tää aika menee näin nopeesti? Oikeesti joulu on ihan kohta! Siis kaksi päivää enää, tai yötä. En voi käsittää!

Mulla on joulusiivo vielä tekemättä, mutta onneksi ei ole mitään kovin kummallista. Imurointi ja lattioiden pesu, pölyjen pyyhkiminen ja loput irtotavarat pois näkyvistä. Survon kaiken ylimääräisen kaappeihin, ei sieltä kukaan niitä huomaa ;) Joulusiivosta stressaaville muistutuksena että jos ette meinaa ehtiä kaikkea niin so what? Ei siellä kynttilänvalossa kukaan niin tarkkaan edes nää, joten tunkekaa vaan kaikki romu pois silmistä niin sillä jo antaa paljon anteeksi. Välttäkää siis turhaa stressiä.

img_20161205_180152_resized_20161216_113743577

Sisustuskauppa.com kanssa yhteistyössä arvoin postaukseen ”Mille tuoksuu enkelin siivet” kommentoineiden kesken 15 euron lahjakortin kyseiseen liikkeeseen. Arvonnan voitti nimimerkki Xeveliina kommentilla numero 52.

Olen sinuun yhteydessä voitosta!

arvonta
Vielä ehtii pääkaupunkiseudulla asuvat käymään shoppailemassa ihan paikan päällä Sisustuskauppa.comin Helsingin tai Tuusulan liikkeessä. Siellä on paljon kaikkea pientä (ja vähän isompaakin) ihanaa, eikä vastaavanlaisia tuoksukynttilöitä herkullisilla ja aidoilla tuoksuilla löydy kyllä mistään!

Itse olen tainnut melkein kaiken jo hankkia, huomenna enää mahdollisia heräteostoksia. Ihanaa, kohta se aatto tosiaan on!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808