Hae
Queen of Eve

Kuinka paljon hiukset kärsii vaalennuksesta?

Kuinka paljon hiukset kärsii vaalennuksesta?

Mustasta vaaleaksi hiustenvaalennusprojekti on ollut blogissa esillä nyt pariinkin otteeseen ja taas olisi aika päivitellä missä mennään. Projekti aloitettiin elokuussa jolloin parinkymmenen vuoden ajan markettiväreillä mustaksi värjätty hiuspehkoni koko ensimmäiset vaalennuskäsittelyt. Hiusprojekti mustasta vaaleaksi oli ensimmäinen askel. Hiusten vaalennusprojekti sai jatkoa syyskuussa, jolloin hiuksiani käsiteltiin jälleen. Tällä kertaa karhea ja kuiva luonnonkihara hiuslaatuni otti todella pahasti nokkiinsa eikä vaurioilta vältytty.

Vertailukuva toisella kampaamokerrallani lupasi parempaa kuin mitä totuudeksi myöhemmin paljastui. Huomasimme kyllä heti että foliot takaosassa alkoivat kuumenemaan ja ne poistettiin pikaisesti. Hiuksia katkeili takaosasta jonkin verran jo kampaamokäynnin yhteydessä. Varsinaiset ongelmat paljastuivat kuitenkin vasta kotona ensimmäisen pesun yhteydessä, kun hiukseni kirjaimellisesti tippuivat viemäriin ja kaikki murtuneet hiukset katkesivat lopullisesti täyttäen viemäriritilän kahdeksalla pesäpallon kokoisella hiustupolla.

Auttaako hoidot?

Vaalennusprosessissani käytettiin miedompaa hapetetta ja oli kaikki OlaPlexit ja FibrePlexit mukana, sekä vaalennus toteutettiin Blond Me -sarjalla. Kotihoidossakaan Fibre Force ei kuitenkaan pystynyt tilannetta pelastamaan sillä hiukseni ottivat niin pahasti nokkiinsa.

Otimme pikakorjauskeikan kampaamossa heti seuraavalla viikolla, teimme pari tehohoitoa ja samalla leikattiin reilusti pois pituudesta. Mitäpä sitä hamppua väkisin kuljettamaan mukana kun hiusten laatu oli kärsinyt niin paljon. Parempi vaan vetää mahdollisimman lyhyeksi jotta tilannetta pääsee korjaamaan.

Tukkakatastrofi

Viimeisimmän kampaamoreissun jälkeen hiukseni ovat superkarheaa haperoa ja kuten kuvasta näkyykin, takaosa koki aikamoisen kemiallisen leikkauksen. Riskit vaalentamisessa ovat aina olemassa eikä kokeneet ammattilaisetkaan pysty aina ennustamaan mitä tulee tapahtumaan.

Tämä ainakin vahvistaa sen ettei hiuksia kannata alkaa vaalentamaan mustasta kotikonstein. Jos itse olisin tehnyt tämän markettivaalennuksella ilman Plex-suojia ym tehohoitoja, olisi hiukseni katkenneet 5cm tyvestä ihan kauttaaltaan koko pään alueelta ja olisin tällä hetkellä täysin lyhythiuksinen.

What to do about it?

Koska hiukseni lyhenivät parin kuukauden takaisesta pituudesta arviolta 30cm ja katkeilivat takaosasta reippaasti on lookkini hieman erilainen. Tällä hetkellä unelma kylmänvaaleista pitkistä luonnonkiharoista on todellakin pelkkää unelmaa ja sen voi toteuttaa ehkä joskus myöhemmin hiuspidennysten avulla. Omaa hiusta pitää nyt kasvatella takaisin ihan kaikessa rauhassa ja hoitaa hiuksia uskollisesti.

Mulla onkin käytössä kaiken maailman tökötit kärsineelle/värjätylle/vaalennetulle hiukselle (niistä lisää toisessa postauksessa) ja vaalennusprojekti on nyt hetken tauolla. Hiukseni ovat nyt sen verran huokoiset ettei niissä värikään kovin hyvin pysy ja edellinenkin oranssisuutta peittämään laitettu sävyte katosi aika nopeasti parin pesun aikana.

Missä mennään nyt?

Nyt fiilikset hiuksistani ovat taas hyvät ja vaalennuksen sijaan oranssisuutta taitettiin kylmemmällä sävyllä. Perjantaisella kampaamoreissullani Gyyliin hiuksiini lisättiin värin ohella myös teippipidennyksiä korjaamaan katkeillutta takaosaa ja sain nätin kampauksenkin illan Blog Awardseja varten.

Tämä vaalennusprojekti on kyllä vahvistanut sen ajatuksen, että hiusten värjäämiseen ja hoitoon kannattaa oikeasti panostaa ja suosia ammattilaisia. Ehkä korkeintaan jokin latvojen tasaaminen tai se mustaksi värjääminen on ainoita asioita joita voin ajatella kotona tehtäväksi. Kaikki muut erikoistyöt, monivärit, vaalentaminen ym kannattaa tehdä ammattilaisella, sillä tämä omakin hiuslaatuni paljastui niin hankalaksi että pulassa olisin ollut ilman kampaamon apua.

Nyt odotan mielenkiinnolla miten tämä sävy pysyy hiuksessa ja peittää oranssisuutta, seuraava kampaaja on sitten kuukauden päästä. Tällä välin hiuksiin liittyen laitan vielä postausta tuotteista joita suosittelen kärsineelle hiuslaadulle, eli palataan sen postauksen puitteissa myöhemmin asiaan!

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

The Blog Awards 2017 juhlahumua

A-lehdet oli upeasti valaistu juhlan kunniaksi!

The Blog Awards 2017

Blog Awards Kulosaaressa A-lehdillä oli mun eilisen illan ohjelmana. Blog Awards on vuosittainen tapahtuma jossa palkitaan menestyneitä bloggaajia ja vloggaajia ja paikalle olikin saapunut blogimaailman ja Youtuben kerma. Me etkoiltiin pikaisesti Fit You Too – Katrin ja Palasia Arjestani – Jonnan kanssa meillä Minnan ja mun kotona ja sitten 18 maissa napattiin taksi alle ja suunnattiin mestoille.

Palkintoja jaettiin monissa kategorioissa ja mm. FitFashionin Piia Pajunen pokkasi parhaan terveys- ja hyvinvointiblogin tittelin, ja Kauneustitteli kruunattiin munkin suosimalle Henry Harjusolalle. Itse olin monen muun tavoin kutsuvieraana, en missään kategoriassa ehdokkaana. Se päivä toki voi vielä joskus tulla, eihän sitä koskaan tiedä!

Eevsku, minä, Minna, Katri, Anna ja Monna

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Blog Awards toi yhteen monen eri kategorian ihmisiä ja pakko sanoa, että musta oli tosi ihana tavata muitakin kuin bloggaajia. Itse seuraan aktiivisesti monia vloggaajia Youtuben puolella ja oli mahtava päästä antamaan palautetta niille ihmisille ketkä viihdyttää mua ihan päivittäisellä tasolla. Paikalla oli mun suosikeista Henry Harjusolan lisäksi mm. NaaG eli Janne Naakka, Valtteri Sandberg, Britney Sumell, Tume ja monia muita, unohtamatta monien muidenkin suosikkeja kuten Mmiisas, Sita Salminen, Tuure Boelius jne.

Friendsie with Britney Sumell, yaaaas bich!

Minna ja minä <3

SMILE!

Päivällä mä kävin Gyylissä kampaajalla laitattamassa hiuksiani ja viereisessä penkissä kaimani Eevsku oli samoissa puuhissa. Blog Awards gaalassa otettiinkin sitten joukoittain kaikenlaisia kuvia ja mä olin mukana monessa kokoonpanossa ja myös friendsiet ja selfiet napsui. Kerrankin sai muuten olla paikassa jossa kaikki kuvaa itseään ja toisiaan eikä se ole yhtään noloa, haha.

Upeat tarjoilut

The Blog Awards Finland 2017 oli panostanut kyllä ruoka-, ja juomatarjoiluihin. Kaikkea hyvää ja ihanaa oli pöydät notkuen eikä varmasti kenelläkään jäänyt ainakaan suu kuivaksi. Itse voin myöntää että ehkä otin pari ylimääräistä lasillista valkkaria tai yhden Happy Joen liikaa, mutta fiilis oli silti tosi kiva. Mä en vaan ole tottunut käyttämään alkoholia kovinkaan paljon/usein vaan olen enemmänkin sellainen light limsan lipittäjä (Pepsi Max I’m lovin it), mutta nyt janoon taisi tulla juotua vähän enemmänkin alkoholipitoisia juomia…

Glitterii!


Ohjelmaa oli vaikka minkälaista

Blog Awards gaalassa haahuili nuoria lihaksikkaita miehiä ilman paitoja tiukissa mustissa nahkahousuissa promoamassa Jean Paul Gaultierin uutta Scandal -tuoksua ja toivat samalla silmänruokaa varmaan aika monelle. Myös glitteriä sai itseensä ihan mihin vaan halusi ja aika monet ottivatkin ElinaK:n pisteellä erilaisia koristeluja itseensä.

Ilta oli menestys!

Jengi jorasi bileissä bändin ja DJ:n tahtiin aika vallattoman villisti ja kaikilla näytti olevan tosi hyvä meno. Mun mielestä oli ihana tavata monia sellaisia ihmisiä keiden kanssa en livenä ole aiemmin päässyt juttelemaan ja meidän portaalistakin oli paljon ihania naisia paikalla.

Yleisestihän en ole mikään bilehile enkä jaksa ravata kaiken maailman kissanristiäisissä, mutta nyt koin että munkin on aika aktivoitua tällä saralla ja lähteä mukaan pippaloihin eikä vaan aina maata kotona vaikka se niin kivaa onkin. Mulle luontaista etenkin tässä keuhkoputkentulehduksessa ja flunssassa olisi ollut möllöttää kotona, mutta onneksi taistelin buranan voimin ja lähdin. Oli todella kiva kokemus uusien blogituttavuuksienkin takia.

Ehdottomasti ensi vuonna uudestaan!

Mun menoa kannattaa seurata Instagramissa sillä päivitän aktiivisesti Insta Stories puolelle juttua, mm. blogigaalasta tuli paljon materiaalia mun tilille. Kannattaa siis pistää queenofeve seurantaan IG:ssä :)

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa