Hae
Queen of Eve

Jouluherkut ja ahmintahäiriö

Jouluherkut ja ahmintahäiriö on haastava yhdistelmä

Etenkin kun niitä joulun herkutteluhetkiä on kokonaiset kolme päivää putkeen. Ensin on jouluaatto, sitten joulupäivä ja usein vielä tapaninpäivänäkin herkutellaan niillä samoilla juhlaruoilla. Ruoat muutenkin ovat erilaisia kuin normaalisti. Harva syö sellaisia ruokalajeja arkena. Meillä jouluruokina oli tänä vuonna tuuvinki (imelletetty perunalaatikko), maksalaatikko, lanttulaatikko, vanhan ajan makaronilaatikko (pitkää makaronia, ei lihaa), poropataa, savustettua normilohta ja chililohta, graavilohta, kinkkua ja kalkkunaa, rosollia, säilykeherneitä, karjalanpiirakoita sekä munavoita ja salaattia. Aika laaja kattaus kaikenlaista herkkua.

NORMAALISTI PERINTEITÄ KUNNIOITTAEN JOULUNA MENEE ÖVERIKSI

On rehellisesti sanottuna tullut vedettyä itsensä ähkyyn suurimpana osana jouluista, mutta toisaalta en syytä siitä ahmintahäiriötä, vaan tämä ongelma on sellainen jonka suurin osa ihan tavallisistakin ihmisistä jakaa. Ei tarvitse sairastaa syömishäiriötä ylensyödäkseen jouluna. Se onnistuu ihan terveiltäkin ihmisiltä keillä ei ole haasteita syömisen kanssa.

Mä olen viime jouluina onnistunut kuitenkin säännöstelemään aika hyvin ruokia. Olen osannut lopettaa ajoissa. En vasta sitten kun viimeisinkin laatikko ja kinkun pala kurkkii jo kurkussa. On huomattavasti mukavampi nauttia niistä ruoista kun ei joudu röyhtäilemään pahassa olossa. Voi sitten ottaa lisää myöhemmin hyvällä omatunnolla ja hyvässä olotilassa kun ei ällötä kaikki ruoka. Voi aidosti nauttia.

MIKÄ MULLA LÄHTI LAPASESTA?

Ihme ja kumma, ei oikeastaan mikään. Syötiin alkupalat erikseen rauhassa, ja noin 45 min tauon jälkeen pääruoka. Olimme kylläisiä emmekä syöneet illaksi varattuja pasteijoita emmekä aloittaneet juustotarjoitinta. Todettiin ettei tarvitse, hyvä olla näin. Sain ison rasian vihreitä kuulia joululahjaksi, se oli ainoa herkku jonka sain ja sen kyllä vedin aaton ja joulupäivän aikana. Mutta niin söi varmasti moni muukin, jotkut ehkä useammakin rasian eikä siinä ole mitään outoa.

Haasteena enemmänkin pitäisin sitä, että jouluherkut ja ahmintahäiriö ovat sellainen yhdistelmä joka kolmen päivän herkuttelun jälkeen voi jäädä helposti päälle pidemmäksi aikaa. Se ei ole vain yksi tai kaksi päivää vaan kolme, ja pian se onkin viikko, kaksi tai kolme, ja huomaa taas syöneensä kuukauden tai pidempäänkin aivan päin prinkkalaa.

LOPPUVUODEN FIILIKSET AHMINTAHÄIRIÖN SUHTEEN

Tämä loppuvuosi on ollut sellaista, että mun ahmintahäiriö on pysynyt aika hyvin ruodussa. Aloitin syömishäiriöön määrätyn lääkityksen uudelleen ja olen ollut kiinnostuneempi omasta voinnistani. Olen oikeastaan ollut pakotettu huolehtimaan terveydestäni paremmin kuin ennen ja olen käynyt lääkärissä tutkimuksissa ja ottanut taas askeleen kohti terveempää elämää. Mulla on todella hyvät fiilikset ensi vuodesta ja uskon, että tästä suosta hiljakseen noustaan.

Lähtikö teillä jouluherkuttelu lapasesta vai oletteko saaneet kierteen katkaistua?

Viime aikojen kirjoituksia ahmintahäiriö -aiheella voi lukea mm. näistä postauksista:

RUOKAILUT MEINAA LIPSUA

TEKIS MIELI ELÄÄ HERKUILLA

TÄRKEYSLISTALLA VIIMEISENÄ ON MUN OMA TERVEYS

MÄ TARVIN TERAPIAA

VIIKKO LÄHES RAVINNOTTA

KONTROLLOIMATON HERKKUHIMO ON HIIPUNUT

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Halusin olla Jenni tai Johanna – En Eveliina

Otsikko pitää kirjaimellisesti paikkaansa. Muistan nimittäin elävästi sen ajan kun halusin olla Jenni tai Johanna. Mua kiukutti ja valitin äidilleni siitä miksi he ovat päätyneet niin huonoon ratkaisuun ja nimenneet minut Eveliinaksi. Se on niin typerä nimi. Eveliina. Miksi mä en vaan voi olla Jenni tai Johanna niin kuin monet muutkin tytöt olivat tarhassa ja koulussa? Miksi just mun piti olla Eveliina? Kukaan muu ei ollut saman niminen ja mä olin ainoa.  Kaikki huomio kiinnittyi aina muhun kun olin erilainen Jennien ja Johannojen seassa. Heitä oli monia ja minua vain yksi. Tyhmä nimi.

Kuinka noloa olla joku Eveliina!

Äiti yritti selittää, että myöhemmin mä tulen pitämään nimestäni enkä enää halua vaihtaa sitä. Epäilin tätä suuresti ja ikävuosina 5-10v nimeni ärsytti mua suuresti. Asuin keskikokoisessa kaupungissa ja olin keskustan suurimmassa koulussa. Yksikään kymmenistä koululuokista samassa ikäryhmässäni ei ollut Eveliina. Ei tainnut olla oikein edes samassa koulussa. Vasta yläasteella törmäsin ensimmäiseen Eveliinaan noin 500 oppilaan yläasteella. Tuo toinen Eveliina oli kanssani samaan aikaan koulussa vain yhden vuoden, sillä meillä oli kaksi vuotta ikäeroa. Silloin se jo tuntui jo ihan kivalta.

En kovinkaan usein vielä tähän ikääni mennessä ole ollut tekemisissä kaimojeni kanssa, tosin viimeisen kymmenen vuoden aikana enemmän. Nimeni yleistyi vasta myöhemmin ja pääasiassa muut tuntemani Eveliinat ovatkin minua sen 10 vuotta nuorempia. He ovat niitä oman aikansa ”Jennejä ja Johannoja”. Mun ikäluokassa (1979 syntyneissä) Eveliina ei ollut mikään kauhean yleinen. Hauskaa sinänsä, että nyt tänne Vaikuttajamedialle on valikoitunut useampikin Eveliina (mutta jälleen, ikäeroa on sen kymmenisen vuotta).

Mun ollessa ihan pieni lapsi, oli vanhemmiltanikin useasti kysytty, että miksi ihmeessä ovat antaneet lapselleen tuollaisen nimen? Eveliina on vanhan mummon nimi! Niinhän se oli silloin, minun ollessa lapsi olivat muut Eveliinat yli ysikymppisiä mummoja. Nimet elää eri vaiheita ja on ollut aikoja jolloin Eveliinat oli harvinaisia ja Jennit ja Johannat yleisiä ja sama sitten toisinpäin. Kaikelle on aikansa.

Tämä kaikki ei ole vain pohdintaa nimestä vaan erilaisuudesta

Ei se nimi varmaankaan ollut se ainoa ongelma, sillä mä olen aina tuntenut olevani erilainen kuin muut ja pienenä lapsena se ehkä hieman pelotti. En nyt väitä olleeni mikään uniikki lumihiutale, mutta sellainen että tiesin olevani jotain sellaista mitä enemmistö ei edustanut. Mun ajatukset ja näkökannat eivät ole aina sopineet siihen yleisesti vallitsevaan mielipiteeseen ja se näkyi jo ihan lapsuudessa. En ole koskaan ollut syrjitty vaan pikemminkin suosittu tai vähintäänkin keskivertoa. Olen ollut hauskaa ja reipasta seuraa lapsena ja aikuisena, eikä erilaisuuteni ole millään tavoin eristänyt minua. Ehkä rohkea, utelias ja voimakas persoonani on auttanut asiassa. Syrjäänvetäytyvämmällä ja aremmalla luonteella muista poikkeaminen olisi voinut tuoda ongelmia.

Mä olin usein se kuka päätti mitä tehdään. Ehkä jonkinlainen pomo leikeissä, tai ainakin tasavertainen muiden kanssa. Se riippui paljon seurasta. Mä olin se joka ideoi ja joskus muiden lapsien mielestä mun ideat oli vähän outoja tai lennokkaita. Mun uteliaisuus ja suorapuheisuus näkyi aika voimakkaasti lapsena, en osannut aina hävetä ja salailla sellaisia juttuja joista monet eivät puhuneet ääneen. Mä oon vieläkin sellainen. Tykkään puhua asioista, niistä kipeistäkin. Haluan ravistella ihmisiä ja toisinaan haastaa heitä. Mä rakastan mielenkiintoisia keskusteluja ja erilaisia ihmisiä.

Erilainen Eveliina

Mä olen erilainen, mutta niin olette tekin. Jokainen ihan omanlaisensa ja se on hieno asia. Mä haluan kirjoittaa täälläkin monista eri jutuista ja kuulla monenlaisia vastineita. Meillä on täällä Vaikuttajamediallakin monia kiinnostavia tyyppejä, ihan päinvastaisia ihmisiä kuin minä, mutta heilläkin on joku juttu joka on mun mielestä kiinnostava. Joskus se voi olla jopa kiehtovaa, että on jonkun toisen kanssa ihan eri maailmoista.

Se että mä olin joskus se tyttö joka ei halunnut olla Erilainen Eveliina vaan kuulua porukkaan ja sulautua massaan, niin muutaman vuoden päästä kasvukipujen jälkeen saatoin todeta, että äiti oli oikeassa. Mun oli tarkoituskin olla Eveliina ja erottua joukosta. Nyt mä osaan siitä nauttia.

Tänään on mun nimipäivä ja jouluaatto. Enää en saa aattona nimipäivälahjaa aamulla, mutta ehkä jotain illemmalla. Nauttikaa joulusta!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa