Hae
Queen of Eve

Isot ikäerot parisuhteissa

Katsoa saa muttei koskea?

Eräänä päivänä istuin sporassa matkalla kotiin ja käytävän toisella puolella ikkunasta maisemia katseli kivannäköinen mies. Parrakas, normaalivartaloinen, kivasti pukeutunut, mielestäni komea. Ajattelin mielessäni, että hän varmasti on minua joitain vuosia nuorempi. Ehkä kolmekolmonen, tai kolmevitonen? Vaikea sanoa. Hetken kuluttua miehen puhelin soi ja kuulin hänen vahvistavan soittajalle syntymäaikansa. Vuosi oli 1996. Siis tuhatyhdeksensäsataayhdeksänkymmentäkuusi. Ikäeromme ei siis ollutkaan kuvittelemani pari vuotta saati maksimissaan viittä, vaan kokonaiset 17 vuotta. Seisemäntoista! Tunsin itseni hetkellisesti kehdonryöstäjäksi tajutessani ihailleeni juuri miestä, joka käytännössä voisi olla lapseni.

Mietin, että olenko vain vanhentunut huomaamatta? Koen itseni edelleen kolmekymppiseksi ja mielestäni menen ehkä kolmevitosesta silloin kun minulla ei ole silmälaseja. Valitettavasti peiliin katsoessa on myönnettävä, että yhtäkkiä näytän huomattavasti vanhemmalta, etenkin nyt kun oma tukkani on lyhyempi ja jos lasit ovat päässä. Enhän mä kuitenkaan missään tapauksessa voi olla kohta neljäkymmentä? Toisaalta nykypäivän 40 on entisajan 30, joten ei tässä mitenkään mummouduttu olla vaikka hieman tätimäiseltä tuntuukin etenkin tylsässä tukassa ja silmälaseissa. Silti tuo oli aika kuumottava tunne huomata, etten todellakaan enää kuulu siihen 20-30 vuotiaiden porukkaan. Toivottavasti en ole sellainen tyyppi kenestä nuoret puhuvat säälien, että elän jotain ikuista nuoruutta…

Isot ikäerot parisuhteissa

Tästä mieleeni tulivatkin isot ikäerot parisuhteissa. Mä en ole oikein koskaan ollut sellaisten perään itse. En silloin nuorena enkä nyt vanhana. Olen aina kokenut, että paras parisuhde on olla kumppanin kanssa suhteellisen samassa tilanteessa elämässä, ei niin että kaikki on koettu eri aikaan ja eletään täysin erilaisia elämänvaiheita.

Tiedän, että jotkut nuoret naiset pitävät oman ikäisiään poikia lapsellisina, mutta itse en koskaan pitänyt. Viisitoistakesäisenä olin sen ikäisten poikien kanssa, parikymppisenä parikymppisten, kolmekymppisenä kolmekymppisten jne. Kumppaneideni ikä on yleensä ollut jopa pari vuotta minua vähemmän, mutta periaatteessa aika saman aikakauden lapsia ollaan oltu. Ei siis koskaan mitään suuria ikäeroja.

Ystävilläni sen sijaan on ollut hyvinkin isot ikäerot parisuhteissa. Useammalla parhaalla ystävälläni oli nuoruudessani 18-vuotiaana noin kolmekymppiset poikaystävät. Se ei kyllä siihen aikaan ollut mitenkään outoa, eikä tietysti ole nykyäänkään. Kautta aikojenhan miehet ovat pitäneet nuoremmista naisista, mutta itse olen ehkä enemmän ollut sitten sitä sorttia etten koskaan ole pitänyt vanhemmista miehistä. Kuitenkin tuollaiset +10-15 vuotta vanhemmat miehet ovat olleet ihan yleisiä jo parikymmentä vuotta sitten ja ovat edelleen. Monia isot ikäerot viehättää ja toiset eivät edes ajattele sitä ikää. Voi olla ettei ikä ole tullut edes mieleen sen kummemmin eikä ole minkäänlaisessa erityisasemassa suhteessa, vaikka sitä ikäeroa olisikin.

Oma suhtautumiseni isoihin ikäeroihin

Nykyisin en niin pahasti katso kieroon isojen ikäerojen kohdalla, mutta kieltämättä joskus joissakin tapauksissa joudun miettimään tarkoitusperiä ja kohottelemaan kulmiani. Toisaalta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä tasavertaisempia kumppanit ovat keskenään isommistakin ikäeroista huolimatta. Nämä eivät ole täysin mustavalkoisia asioita ja varmasti ihan tapauskohtaisia.

Itselleni isoin ikäero mitä näin voisin kuvitella on ehkä viisi vuotta ylös ja alaspäin. Sen pitäisi olla niin pieni etten oikeastaan huomaa sitä. En haluaisi siis reilusti nuorempaa tai vanhempaa miestä, mutten varmasti myöskään ketään rajaisi pois pelkän iän takia jos muuten olisi oikeanlainen, mutta kyllä mä sen voin melkein luvata ettei mulla tulla näkemään koskaan 17 vuotta nuorempaa miestä vaikkei se mitenkään väärin olekaan.

Onko nuorempi mies vanhemmalle naiselle hyväksyttävää?

Palatakseni kuitenkin tuohon sporassa näkemääni 17 vuotta nuorempaan mieheen niin noin isoilla ikäeroilla harvempia pariskuntia on. Niin kyllä, että miehet ovat vaikka 50-60 vuotiaita (tai jopa vanhempia) ja heillä voi olla 20-vuotias kumppani, muttei oikeastaan koskaan niin, että jollain ikäiselläni naisella olisi parikymppinen poikaystävä. Vai tiedättekö muka sellaisia?

Toki maailmalla on vaikka minkälaisia pariskuntia ihan hurjillakin ikäeroilla, mutta todellisessa arkielämässä niitä on vähemmän. Mitä ootte itse mieltä? Onko isot ikäerot parisuhteessa ongelma vai ihan normaalia? Voisitteko olla kuinka paljon vanhemman tai nuoremman kanssa, ja onko teillä ollut isot ikäerot parisuhteissa?

Kuvat Johanna Varis

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Bette Box helmikuu 2019 + alekoodi

*Sisältää mainoslinkkejä

Bette Box helmikuu oli teemaltaan Messy hair – don’t care!

Eli hiustenhoito oli tällä hetkellä aiheena. Mä oon todella iloinen siitä, etten tällä hetkellä käytä teippipidennyksiä vaan olen omalla tukalla ja jatkossa siirryn klipsipidennyksien ja ponnareiden käyttäjäksi. Tämä antaa sen ihanan vapauden olla omalla kevyellä tukalla ja käyttää niitä hoitoaineita ja pesutuotteita mitä haluaa. Voi kuorruttaa hiuksensa ihaniin hiusnaamioihin eikä tarvitse pelätä teippien kohtaloa. Siksipä tämä hiustenhoito -teemainen Bette Box osuikin todella hyvään saumaan. Ennen en olisi voinut täysillä näistä iloita kun hiustenhoitotuotteet hiuspidennyksien kanssa ovat niin rajoitetut.

XZ Extra Strong -hiuskiinne

Syksyllä 2018 uudelleenlanseerauksen kokenut hiuskiinne. Tuote antaa erittäin voimakkaan pidon ja on ihanteellinen viimeistelyyn.

Mä en juurikaan käytä hiuslakkoja ja yksi iso pullo kestää ikuisuuden (vuoden tai kaksikin), mutta tämä oli kyllä kiva. Alan panostamaan enemmän hiustenlaittoon ja lakkaa voi joutua suhtauttamaan esim. ponnarikampauksissa. Tämä matkakokoinen pullo on muutenkin hyvä, saa hyvin laukkuun mukaan.

Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding -shampoo

Täyteläinen sulfaatiton shampoo, joka puhdistaa hellävaraisesti hiuksen käsittelemättömiä osia. Tuote vahvistaa hiuksen rakennetta, silottaa ja hoitaa huokoisia vaalennettuja tai värjättyjä hiuksia.

Jes! Hiukseni todellakin ovat värjätyt ja moneen kertaan. Kaiken kukkuraksi myös vaalennetut. Eli… Käyttöön menee. Saman merkin tuotteista olen pitänyt ennenkin joten tuskin tuottaa pettymystä.

Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore Bonding -tehohoito

Hoitaa ja vahvistaa hauraiden, vaalennettujen ja värjättyjen hiusten sisäistä rakennetta. Tehohoito tasapainottaa värjättyjen ja huokoisten hiusten kosteuspitoisuutta ja antaa kiiltoa.

Tämä on parina edelliselle ja tarpeeseen tulee. Mun hiukset pitäisi uittaa jatkuvasti jossain tehohoidoissa, niin paljon damagea on tullut vaalennuksen tiimellyksessä…

Bio2You Natural -hiusnaamio

Sisältää silkkiproteiinia ja aminohappoja, jotka ravitsevat hiuksia ja lisäävät niiden elastisuutta. Tuote tekee hiuksista pehmeät ja kiiltävät.

Ehkä vähän erikoista että boksissa on kaksi hiusnaamiota, mutta kuten äsken totesinkin: Mun hiukset todellakin tarvii näitä joten en missään tapauksessa pistä pahakseni. Schwarzkopf on keratiiniin pohjautuva tehohoito ja tämä Bio2You on silkkiproteiiniin ja aminohappoihin pohjautuva tehonaamio, joten tuotteet ovat kyllä siltä kantilta katsottuna erilaisia. Testiin menee tämäkin pikimmiten!

LUMENE KLASSIKKO ADVANCED ANTI-AGE ELVYTTÄVÄ SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Heleyttää ihoa ja on kehitetty näkyviä ikääntymisen merkkejä vastaan. Voide auttaa häivyttämään juonteita, naururyppyjä ja tummia silmänalusia. Hajusteeton.

Hiusjuttujen ohella mukana oli muutakin. Näitä Lumenen Klassikko-sarjan silmänympärysvoiteita oli bokseissa kolme erilaista. Mulle tuli tämä anti-age varmaan ihan ikäni puolesta ja hyvä niin. Muut olivat kosteuttava ja tasoittava voiteita ja on superhyvä juttu, että sain tämän täyteläisimmän silmänympärysvoiteen. Olen ollut huomaavivani silmäkulmissani hentoja harakanvarpaita joka lienee merkki siitä, että mun on aktivoiduttava voiteiden kanssa viimeistään nyt.

SALUS B-VITAMIINI

Ylimääräisenä boksissa oli vielä näytepullo nestemäistä Saluksen B-vitamiinia. B-vitamiini edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston toimintaa. Lisäksi se auttaa väsymykseen ja uupumukseen joten ihan kiva extra. Enköhän mä tuon käytä.

ALENNUSKOODI LUKIJOILLE!

Nyt Bette Boxilta 3kk tilauksesta 4,20e alennusta sekä helmikuun boksin kaupanpäälle! Kaupanpäällisiä bokseja on vain 300 kappaletta, joten niitä myydään niin kauan kun tuotetta riittää helmikuun loppuun asti. Alennus voimassa 28.2.2019 asti ja alekoodi on KEVÄINEN – tilaa TÄSTÄ*

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa