Omassa kehossa vankina – vai onnellisena asukkaana?

Mulla ei ole aina ollut hyvä olo omassa kehossa. Itseasiassa, suurimmaksi osaksi mun elämässä jokin ulkopuolinen taho on vaikuttanut siihen miltä tulee näyttää ollakseen hyväksyttävä. Siitä johtuen olen tuntenut loputonta riittämättömyyden tunnetta. Kun ei ole koskaan tarpeeksi hyvä.

Onnekseni sain elää lähes ensimmäisen puoliskon elämästäni hoikkana tai suhteelliseni normaalipainoisena, se nimittäin valmisti mua kestävään tulevat vuodet sortumatta masennukseen, syrjäytymiseen ja loputtomaan itseinhoon, niin kuin olen nähnyt monen muun ylipainoisen kohdalla tapahtuvan. Hyvä itsetuntoni ja itsevarmuuteni suojasi mua paljon ja antoi erilaisen pohjan lihomiseen ja siitä aiheutuvaan yhteiskunnan ja muun ympäristön muodostamaan paineeseen. Paine mahtua muottiin ja laihtua vaikka väkisin oli hurja ja sen eteen olen tehnyt paljon asioita, jopa vaarallisia ja radikaaleja.

Aina löytyy jotain korjattavaa

Liian iso nenä, liian korkea otsa, liian terävä leuankärki, liian pienet huulet, liian pienet hampaat, liian korkeat ohimolohkot, liian paksut ranteet, liian suorat jalat, liian levetä jalkapöydät, liian pulleat nännit. Nämä ainakin muistan mitkä oli vääränlaisia jo ennen lihomista. En mä niitä päivittäin surrut, mutta aina jostain tuli muistutuksia ettei ne ole ihanteelliset. Että pitäisi näyttää joltain tietynlaiselta ja se asetti kovia paineita. Eihän missään lehdissäkään ollut tavallisia naisia, vaan niitä poikkeuksellisen kauniita, ja laihoja. Virheettömiä.

Mun omat piirteet eivät olisi muuten haitanneet enkä varmasti olisi koskaan tajunnut niissä olevan mitään ”vikaa”, mutta kun huomasin kuinka paljon ihmiset arvostelee toisiaan ja mielestäni ihan normaalitkin asiat on ”huonoja” ja ”rumia”, aloin inhoamaan joitain kehonosia.

Muistan kuinka kauheaa oli kun piti etsiä mekko rippijuhliin, enhän ollut pukeutunut mekkoon sitten lapsuuden. Siinä ne pökkelöt paksut jalat näkyy kaikille, mitä ”pökkelöä” nyt viiskytkiloisella ja sataseitkytviissenttisellä voi olla. Tiedättehän ne kauheet tukit! Pukeuduin kuitenkin mekkoon, mutten sen jälkeen koskaan enää. Mä kuljin aina housuissa kun jalat oli liian paksut jo hoikkana.

Ulkonäköpaineet ovat yleisiä kaiken näköisillä ja kokoisilla ihmisillä

Vaikka se voi olla vaikea uskoa, niin lihavaksi saattaa tuntea itsensä jo se viiskytkiloinenkin, ja yksittäinen mahamakkara tai kaksoisleuka voi raastaa omistajaansa kohtuuttoman paljon. Peilikuvaa ei voi katsoa huomaamatta kaikkia niitä vikoja ja jos on huono olla itsensä kanssa ja omassa kehossa, ei siihen muiden vakuuttelut välttämättä auta.

Itsekin olen joskus unohtanut, ettei se että jollain muulla menee vielä huonommin tarkoita sitä, että se vähemmän murheita omaava ei voisi surra omiaan. Muutamia vuosia sitten ärsyynnyin suuresti, kun jotkut omasta mielestäni normaalipainoiset tai hieman pyöreät ihmiset valittivat ”läskeistään”. Nyt kuitenkin ymmärrän, että sitä pahaa oloa ja inhoa omaa peilikuvaa kohtaan voi olla ihan kaikilla. Enhän minäkään pitänyt kaikista luettelemistani kehonosista vaikka olin kuinka hoikka. Epävarmuuksia ja ulkonäköpaineita oli jo lähes 30 vuotta sitten.

FUCK YOUR BEAUTY STANDARDS

Kesti aika kauan mullakin päästä siihen tilaan jossa voin haistattaa pitkät iän ikuisille vaatimuksille ja ulkonäköpaineille. Se tarkoitti mun kohdalla sitä, että mun oli täysin revittävä itseni irti kaikenlaisesta ulkonäön palvonnasta. Oli otettava useampi askel sivuun kehonrakennus- ja fitnesspiireistä joissa elämästäni kymmenen vuotta tuli kuluttettua entisten kumppaneiden kautta.

Sieltä toki sain paljon hyvääkin elämääni. Hyvä parisuhteita, ihania ihmisiä ja hauskoja kavereita. Edelleenkin kannustan kaikkia huolehtimaan terveydestään ja liikkumaan. Niin haluan tehdä itsekin. Mutten halua enää jatkuvasti mukana sellaisissa ympyröissä missä valitettavan suuri osa ihmisistä arvottaa muut täysin ulkoisen olemuksen ja rasvaprosentin perusteella. Se ei vaan ole koskaan sopinut mulle enkä ole hyväksynyt sitä. En vaan pysty hyväksymään ja sellaista vastaan haluan taistella.

Mun silmissä lihava ja treenattu voi olla yhtä hyvännäköisiä

Niin myös iso ja pieni, tumma ja vaalea. Jokaisessa voi olla sitä jotain, eikä kaikkien tarvitse olla samasta muotista. Ylipäätään, miksi kenenkään tarvisi olla ”hyvännäköinen”? Monet arvottaa täysin eri asioita elämässä ja myöskin mahdollisessa kumppanin valinnassa. Toki ulkonäön pitää varmasti miellyttää, mutta seksuaaliseen kiinnostumiseenkin voi olla jokin täysin muu juttu kuin mallimaiset kasvot tai kireääkin kireämpi kroppa.

Mun maku ei ole muuttunut, mutta se on laajentunut. Kun itse elin niin ulkonäkökeskeistä elämää, en myöskään pystynyt olemaan armollinen muita kohtaan. Toki ihailen edelleenkin lihaksikkuutta ja voimaa, on mahtavaa kun jollain on itsekuria ja määrätietoisuutta rakentaa kehoaan haluamaansa suuntaan. Sille nostan hattua! Mutta ne eivät ole enää ensimmäisenä jos ollenkaan vaatimuslistalla. Tylsästi sanotuna, se on se kokonaisuus mikä ratkaisee.

Itsevarmuus on seksikästä

Mä olen nykyisin todella sinut itseni kanssa ja mun on hyvä olla mun kehossa. On ihanaa kun ei enää kiinnosta v*ttujakaan mitä joku muu on mieltä mun ulkonäöstä. Mun ei tarvitse olla kaikkien mieleen. Mulle riittää, että mä saan olla oma itseni niin hyvinä kuin huonoina päivinä ja just sen takia, että mä riitän itselleni, niin niitä hyviä päiviä on koko ajan enemmän.

Mä tiedän, että kaikenlaisille ihmisille on faninsa ja makuja on monia. Mun tyyli ja ulkonäkö toimii tiettyihin, toisiin ei ollenkaan. Mulle se on aivan sama, kunhan mun ulkonäköä ei tulla arvostelemaan. Se ei ole kohteliasta eikä se kuulu kellekään toiselle. Kehorauha kunniaan.

Mun mielestä näissä kuvissa mä näytän pirun hyvältä ja se, että mulla on hyvä olo mun kehossa näkyy myös ulospäin! Paljon on tarvinut tehdä töitä tähän päästäkseen, mutta oon onnellinen siitä, että täällä ollaan! Nyt mä jaksan välittää myös fyysisestä terveydestä kun ei ole jatkuvasti huono olla omassa kehossa. Kun en jatkuvasti mieti laihduttamista, mua kiinnostaa ne terveellisemmätkin valinnat kun ei koko ajan ahdista.

Lue myös juttu ”Laihduttaminen teki musta onnettoman”

Kuvista kiitos Ida Tolvanen

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Hiljaiseksi veti

Viimeisimmästä on nyt viikko aikaa. Hiljaiseksi veti ja sain loppuviikosta kyselyjä onko kaikki ookoo, kun blogi tai Instagram ei ole päivittynyt. Olen mä ja samalla en kuitenkaan. Niinkin reipas, vahva ja toisesta korvasta sisään – toisesta ulos tyylillä kuin olen elänytkin, silti olen myös tunteva ihminen jota voi loukata. Pahimpien pelkojeni käyttäminen aseena minua vastaan ja negatiivisuuden lietsominen saivat kuin saivatkin yliotteen ja viimeisen viikon olen ollut aalloittain huonovointinen. Pääasiassa henkisesti, mutta myös fyysisesti. Oletan osan kuitenkin olevan psykosomaattisia oireita, tai ainakin toivon niin.

Olen joka päivä avannut blogin ja aikonut kirjoittaa, mutten ole siihen pystynyt. Ahdistuneisuus ja päässä pyörivät ikävät mielikuvat eivät oikein kannusta positiiviseen asenteeseen vaan pikemminkin tappavat luovuuden. Konemaisesti olen pystynyt suoriutumaan vain pakollisista työtehtävistä, mutta kaikki kiva ja rento on jäänyt kokematta ja tekemättä. Ei sitä huolestuneisuudelta oikein saa mitään aikaan.

Kohta oon taas kasassa

Olen pysytellyt aika pitkälle oman kodin suojissa, yrittäen kuitenkin nauttia kauniiden kesäpäivien lämmöstä puistossa koirien kanssa. Ilon ja naurun hetkiäkin olen kokenut, mutta taustalla toki on uudelleen herännyt huoli yhdestä ja toisesta asiasta. Yritän kuitenkin tsempata ja päästä takaisin kiinni elämään kaikella sillä innolla mitä minulla aiemminkin oli ja taistelen itseni taas reippaaksi. Olisi niin paljon kivempi nauttia elämästä kuin surra ja murehtia koko ajan mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua.

Kirjoitan nyt kuitenkin tämän ja hymyilen samaan aikaan, sillä tiedän että asioiden pitkittäminen vain pahentaa kaikkea. Käyn myös vihdoinkin vastaamassa edelliseen postaukseen saamiini kommentteihin. Kohta oon taas kasassa niin jatketaan!

Kuva Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa