Hae
Queen of Eve
Kaupallinen yhteistyö

Yhteisöllisyys on Vaikuttajamediankin voimavara

Kaupallinen yhteistyö: Venuu.fi / Friends & Brgrs / Twist Cafe Kamppi
*Sisältää mainoslinkkejä

Yhteisöllisyys on someduunareiden suola ja sokeri

Yhteisöllisyys ja siihen samaan hiileen puhaltaminen on mulle tärkeä asia Vaikuttajamedialla. Kun me Johannan kanssa perustettiin tämä kokonaan uusi mediatalo, niin meidän arvot ja visiot oli jo alusta asti selkeät. Monia vuosia itsekin blogia kirjoittaneena me tiedettiin mitkä on niitä asioita joita bloggaajat ja vaikuttajat yleisestikin arvostaa. Millaista tukea, koulutusta, apua, yhteydenpitoa ja tsemppausta kaivataan.

Mä en itse koskaan haluaisi blogata täysin itsenäisesti niin etten ole minkäänlaisessa yhteisössä mukana. Se yhteisöllisyys tuo niin paljon jaksamista arjessa. Sosiaalisen median parissa työskentely voi olla aika hektistä ja omalla tavallaan henkisesti kuluttavaa. Mulle bloggaajana oli aina tosi tärkeää se, että oli joku paikka jossa päästellä höyryjä, jutella kollegojen kanssa ja ideoida juttuja yhdessä. Antaa ja saada apua ja tukea muilta. Mä myös kaipasin sitä tsemppihenkeä ja yhteismeininkiä muutenkin. Sitä ettei olla toistemme kilpailijoita vaan kollegoita. Jos nostat vaan itseäsi ylöspäin painamalla muita alaspäin niin homma ei toimi. Se täytyy olla vastavuoroista ja kun se on, niin sitten se palkitsee.

Vaikuttajamedian ensimmäinen tiimipäivä

Maaliskuussa meillä oli Vaikuttajamedian bloggaajille ensimmäinen yhteinen tiimipäivä ja varmasti lisää on taas tulossa. Halutaan muutenkin ihan arjessa päivittäin olla hyvin tavoitettavissa ja esillä Johannan kanssa. Niin että meidän puoleen voi kääntyä asiassa kuin asiassa ja mä yritän auttaa muita niin hyvin kuin voin. Muistan, että se oli sellainen asia mitä itse olen aiemmin blogiurallani kaivannut: Helposti lähestyttävyys ja se yhteydenpidon toimiva kanava.

Yhteisöllisyys muiden bloggaajien kanssa oli kaikista tärkeintä, mutta aina sitä kaipasi tukea ja palautetta myös sieltä ylemmältä taholta. Tällä hetkellä mulle ja Johannalle ei tietysti ylempää tahoa ole kun ollaan Vaikuttajamedian perustajat, mutta me tukeudutaan toisiimme ja Monnaan joka on Vaikuttajatapahtumien puolella. Sitten ne ketkä oli ennen siinä tilanteessa kun itse oli voi kääntyä meidän puoleen. Yritetään tarjota parasta mitä pystytään antamaan ja uskon, että kehitytään siinä koko ajan. Täydellisiä tuskin on kukaan, mutta aito halu auttaa ja miettiä muidenkin menestystä eikä vain omaa napaa on hyvä ohjenuora jota noudattaa.

SECRET SPOT WHITE SAND LOUNGE

Meidän ensimmäinen tiimipäivä pidettiin Venuun* kautta vuokratussa Secret Spot White Sand Loungessa* joka on todella upea paikka. Tila on kaksikerroksinen jonka yläkerrasta löytyy kokoustilat, keittiö ja videotykki/valkokangas. Yleinen tunnelma paikassa on todella rento, sellainen surffarihenkinen chillausmesta joka etenkin korostuu alakerrassa. Sieltä todellakin löytyy kirjaimellisesti valkoista hiekkaa biitsillä, riippukeinuja, rantabaaria ja kaikkea ihanaa rentoon oleskeluun. Tilassa on myös monia erilaisia pelimahdollisuuksia eli ajanvietettä paikassa riittää.

Itse tykkään olla ihmisten kanssa mahdollisimman rennosti niin ettei tarvi turhia pänöttää. Vapaamuotoinen keskustelu ja ajanvietto on kaikkein parasta, toki aina mekin pyritään tarjoamaan myös jotain kehittävää ohjelmaa. Tällä kertaa meillä olikin mukana eräs yhteistyökumppanimme esittelemässä toimintaansa, joten saatiin yhdistettyä business & pleasure.

Vaikuttajamedissa yhteisöllisyys on tärkeää

Me Johannan kanssa halutaan vaalia sellaista hyvää henkeä omassa porukassa joka yltäisi jokaiseen ja myös vielä meistä Vaikuttajamedian ulkopuolelle. Toivotaan, että kaikki meidän vaikuttajat tulee toimeen keskenään ja haluaa kannustaa ja nostaa toisiaan ylös. Ollaan hyvällä hengellä ja puhutaan asioista reippaasti ja suoraan.

Me halutaan että tää hyvä henki näkyy myös Vaikuttajamediasta ulospäin ja me toimitaan niin myös muita kohtaan. Oli sitten vaikuttaja itse tai vaikka seuraaja, niin se hyvä meininki pitäisi ulottua ja kulkea moneen suuntaan.

HYVÄ RUOKA – PAREMPI MIELI

Tarjoiluista Vaikuttajamedian ensimmäisessä tiimipäivässä vastasi Friends & Brgrs ja Twist café Kamppi. Saimme kuljetettuna kaikille bloggaajille heidän toivomansa hampurilaisateriat Friends & Brgrs:ista. Valinta oli helppo sillä heillä on valikoimissaan myös gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto, joten jokaiselle on varmasti jotakin. Jälkiruoaksi tiimipäivässä nautittiin gluteenitonta ja vegaanista mutakakkua kahvin kera. Jälkiruokatarjoilut tulivat  Twist café Kampista. Mahat täynnä herkkuja onkin sitten hyvä bondata kollegojen kanssa.

Porukassa on voimaa

Jos mietit jotain tilavuokraa, oli se sitten pienet juhlat, synttärit, kihlajaiset, häät, virkistystilaisuus tai kaveriporukan polttarit niin Venuun kautta kannattaa katsastaa mitä kaikkea on tarjolla. Tällaisia tilaisuuksia pitää ehdottomasti järjestää lisää Vaikuttajamedialla! Yhteisöllisyys on ihan parasta someduunarien maailmassa!

Iso kiitos yhteistyökumppaneillemme Venuu.fi*, Friends&Brgrs ja Twist Cafe Kamppi sekä tietysti kaikille paikalla olleille Vaikuttajamedian tyypeille! Ootte kaikki ihan mahtavia!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Kuukauden kamala työkokemus

Työpaikka johon olin todella pettynyt

Tähän ikään mennessä on tullut oltua useassa työpaikassa, mutta vain kerran olen ollut pettynyt työpaikkaan. Koska olen käsitellyt blogissani paljon työelämäänkin liittyviä asioita, ajattelin puhua myös tästä aiheesta. Tämä asia tuli mieleeni siitä, että törmäsin omassa Facebookissani vanhaan julkaisuuni jossa intoilin tästä uudesta työpaikasta. Olin kertonut siitä näin:

”Ihan parasta, mut palkattiin uuteen työhön suoraan haastattelusta! HR-päällikkö paljasti käyneensä lukemassa mun blogia ja sanoi, että olen niin taitava keskustelija ja mulla on miellyttävä ääni ja puhetyyli että voisi kuunnella mua vaikka kuinka kauan. Ensi viikolla alkaa uusi duuni jossa joustavat työajat, liukuva työaika, hyvä palkkaus, hieno työympäristö ja energinen sekä motivoiva ilmapiiri. Nyt mä pystyn panostamaan mun blogiin, matkustelemaan ja käymään vaikka keskellä viikkoa joustavasti blogiyhteistyöjutuissa ja PR-toimistoissa ilman ongelmia. Oli ihanaa kuulla kehuja ja saada uusia tuulia elämään! On aika juhlia!”

Koska nyt luette tätä juttua niin tiedätte, että ei mennyt kuin Strömsössä. Voi voi, olisinpa vaan tiennyt, että oli turha intoilla! Syy, miksi olin pettynyt työpaikkaan ei ollut itse työ vaan kaikki muut luvatut ja toteutumatta jääneet asiat. Myöskin itse työpaikkailmoitus ja yrityksestä annettu julkinen kuva paljastui harhaanjohtaviksi mikä oli itselleni aika ikävä yllätys.

Syy miksi alunperin hakeuduin tuohon työpaikkaan oli se, että tarvitsin erittäin rennon, vapaamielisen ja joustavan työpaikan joka sopisi hyvin sosiaalisen median parissa tekemäni työn ohelle. En voinut enää istua kello kaulassa kahdeksasta neljään maanantaista perjantaihin työpaikalla, vaan tarvitsin joustoa ja kykyä vaikuttaa omiin työaikoihin. Niinpä sitten puolitutun suosittelijan hehkutuksien kautta päädyin ottamaan yhteyttä kyseiseen työpaikkaan ja mut kutsuttiin haastatteluun. Mut palkattiin heti haastattelusta joka meni loistavasti ja sain hyvää palautetta. Olin tästä todella iloinen.

Työtilojen epäviihtyisyys

Asiat kääntyivät kuitenkin lähes heti alusta lähtien huonoon suuntaan. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli se, kun näin yrityksen tilat kokonaisuudessaan. Netissä ja esittelykuvissa työpaikasta annettiin ulkoisesti täysin eri kuva kuvaamalla vain muutamia johdon huoneita sekä yksittäistä neuvottelutilaa. Oli aikamoinen järkytys huomata siivoton keittiö kahvi-, ja tiskivesien pilaamilla kupruilevilla tasoilla, epäsiistit, kolkot ja rumat vessat jotka olivat täynnä lappuja siitä ettei käsienpesun jälkeen kuivaukseen saa käyttää kuin yhtä paperia (erittäin epähygienistä).

Työntekijöiden työtilat olivat rehellisesti sanottuna ahtaat, pimeät, pölyiset ja labyrinttimaiset sokkelot joissa ei yhdessäkään metri kertaa metri loossissa ollut sähköpöytiä (työntekijät konttasivat polvillaan pöytien alla säätämässä pöytiä) ja huonokuntoiset halpistoimistotuolit ilman kunnollisia säätöjä. Pöyristyttävintä oli se, että työtiloja oli mainostettu nykyaikaisiksi ja ergonomisiksi, mutta tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Omiin aikaisempiin työpaikkoihini ja suhteellisen korkeaan tasoon tottuneena tämä paikka oli aikamoinen läävä eikä millään tapaa viihtyisä ympäristö, poislukien päällikkötason tilat.

MUUTKAAN Luvatut asiat eivät pitäneet paikkaansa

Työhaastattelussa olin selkeästi tuonut ilmi sen seikan, että otan tämän työn sivutyökseni ja haen joustavaa ja mukautuvaa työpaikkaa jossa ei tarvitse juosta kello kaulassa. Liukuma oli kyllä olemassa, mutta loppujen lopuksi mun muulle työlle ja tarpeelle saada joustoa ei ollutkaan ymmärrystä. Työpaikassa odotettiin minun korvaavan poissaoloni tekemällä tunnit takaisin sisään vaikka se oli käytännössä mahdottomuus. Alkuperäinen tarkoitushan oli, että mahdolliset muut menoni loogisesti poistetaan palkasta eikä minun tarvitse joka lehtihaastattelun, videokuvausten, pr-toimistokeikkojen tai muiden jälkeen panikoida sitä, että saan tunnit kurottua. Juuri siksi tarvin joustoa.

Oma esimieheni antoikin pian palautetta ettei tulokseni ole vaaditulla tasolla, kun työpaikalla ei huomioitu esim. koko päivän poissaoloani kuvauksissa. Niin älytöntä kuin se onkin, niin myös omat menoni ja etukäteen ilmoitetut poissaoloni laskettiin työajaksi ja työpäiväksi jonka aikana ei tullut tulosta. Vaikka olisin ollut vain kolmena päivänä viikosta töissä, katsottiin että se on viisi päivää. Kolmena päivänä olisi pitänyt siis tehdä viiden päivän tulos jottei luvut näytä huonoilta. Se oli ihan päätöntä. Olo oli tuossa vaiheessa aika hämmentynyt ja lyöty. Tiesin heti ettei tämä tule kauaa toimimaan.

VIIMEINEN NIITTI OLI KYKENEMÄTTÖMYYS KÄSITELLÄ PALAUTETTA

Itse yrityksen johto oli ja on varmasti vieläkin hyvin päämäärätietoisia ja menestyneitä ihmisiä enkä aliarvioi heidän ammattitaitoaan ja esim. HR-päälliköstä jäi hyvät fiilikset, mutta väliportaan porukassa oli useita hieman ikävän fiiliksen jättäneitä ihmisiä. Tämän tyyppisessä työpaikassa meininki on enemmän tulos tai ulos ja niinhän se on että raha puhuu ja menestykseen vaaditaan kovia ja kylmiä tyyppejä tuon sortin bisnesmaailmassa. Itse kuitenkin odotan ihmisiltä myös kykyä käsitellä kritiikkiä ja palautetta ja pysyä työpaikalla asiallisena.

Mulle henkilökohtaisesti työelämässä yksi tärkein arvo on rehellisyys ja suorapuheisuus ja arvotan sen huomattavasti korkeammalle kuin teeskennellyn ja väkisin pakotetun ”ME-hengen” ja sen, että sätkynukkeina kaikki vaan nyökyttelee että MEILLÄ ON KIVAA, MEILLÄ ON TSEMPPIHENKI, ME OLLAAN POSITIIVISIA, ASENNE RATKAISEE! Todellisuudessa erilaisten ihmisten kohtaaminen, erilaisuuden ymmärtäminen, ihmisten kohteleminen yksilöinä ja se, että on helposti lähestyttävä esimies ja työtoveri on ensiarvoisen tärkeää. Asioista pitää voida puhua, myös niistä ikävistä ja negatiivisista tunteista. Itse sain karusti kokea sen, ettei mitään ole syytä kyseenalaistaa eikä rakentavaa kritiikkiä tai omia tuntemuksiaan (paitsi positiivisia) ole suotavaa ilmaista tuolla työpaikalla.

Ei eriäviä mielipiteitä

Erehdyin muutamasti olemaan omaan tapaani suorapuheinen, rento ja rehellinen millaiseen itse olen aina esimiestehtävissä kannustanut alaisiani ja johon minuakin on työntekijänä kannustettu ylemmältä taholta muissa työpaikoissa, mutta täällä se ei ollut suvaittua. Sain ihan kunnon kovaäänisen läksytyksen ja vihaisen purkautumisen kuinka en missään tapauksessa saa ilmaista mielipidettäni kun erehdyin kerran ottamaan osaa työpaikan sisäisessä keskusteluryhmässä johonkin mieltä puhututtavaan aiheeseen. Tilanne oli aika absurdi kun työelämässä kohtalaisen kokematon nuori nainen tulee jonkinlaisen tsemppi-tittelin voimin avautumaan oikein asenteella työpisteelleni ja kiihkoaa posket punaisina niin paljon, että jouduin useasti pyytämään häntä rauhoittumaan ja laskemaan äänentasoaan sillä tilanne oli hyvin epämiellyttävä ja jopa nöyryyttävä.

Työpaikalla oli myös hassua se, että poikkeuksellisen paljon kosmetiikkaa ja hajusteita käyttävä pikkupomo josta muutama vanhempi työntekijä joutui antamaan palautetta saatuaan hengenahdistusta ei ottanut palautetta vastaan. Tämäkin sivuutettiin täysin vaikka hajusteiden käyttö oli ihan hallitsematonta, tyyliin pullollinen myskiparfyymia niskaan aamulla ja siitä muille migreeni ja työntekijä joutui lähtemään kotiin kesken päivän. Kykenemättömyys miettiä kokonaisuutta ja kaikkien hyvinvointia loisti poissaolollaan siis monella eri tasolla.

Ei kykyä tarkastella asioita objektiivisesti

Toinen kummallinen tilanne tuli oman esimieheni kanssa (minua nuorempi mieshenkilö). Annoin kahden kesken palautetta siitä, ettei kaikki ole välttämättä sitä miltä näyttää ja pinnan alla voi kuplia. Se että ihmiset hymyilee eivätkä anna negatiivista palautetta ei tarkoita etteikö sellaista ole. Uskokaa pois, sitä on kaikkialla mutta sitä ei vain uskalleta sanoa. Se, että työpaikalla on joku 10 henkilön insideporukka keillä osuu jutut yksiin, on hauskaa ja huoletonta, ei tarkoita sitä etteikö muilla voisi olla ongelmia. Pääasiassa muu porukka vaihtuu ja voi huonosti mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään, eikö työnantajalla ole kiinnostusta saada pysyviä ja tyytyväisiä työntekijöitä kertakäyttökierrätyksen ja huonon maineen sijaan?

Yritin asiallisesti hieman ensin vihjaista ja sitten sanoin jo suoraankin, ettei lukuisat kirjoittelut nettipalstoilla kyseisen työpaikan ongelmista ole kuvitelmaa vaan niitä olisi syytä pohtia ja tutkiskella olisiko aiheellista tehdä jotain niille asioille, mutta sain vastaukseksi sen, että nettiin kirjoittaa vain kaikki tässä työssä epäonnistuneet ja sitä kautta katkerat ihmiset. Ne keillä menee hyvin, heillä ei ole tarve valittaa. Yhtä välinpitämätöntä ja epäammattimaisempaa vastausta en ole koskaan ennemmin saanut millään työpaikalla.

Kokonaisuudessaan tuo oli jo absurdia. Itsekin jo ensimmäisestä päivästä lähtien näin mitkä asiat on pielessä koska mulla oli niin pitkä työkokemus ja kokemusta ns. hyvistä työpaikoista. Mulla oli sitä vertailupohjaa aina toimistotilojen kunnosta hyvään esimiestyöhön ja johtamiseen ja kun itsekin olin ollut esimies niin tajusin jotain siitäkin hommasta ja työntekijöiden kohtaamisesta. Kun mä näin työpaikan viat, mä en vielä ollut tietoinen siitä menestynkö mä itse työtehtävissä vai en, joten mikään oma huonous tai työssä menestymättömyys ei ole perusteena kritiikin annolle. Ei niitä juttuja tuulesta temmata.

Työpaikalla vitsailtiin potkuperjantaista

Koeaika työssä oli neljä vai peräti kuusi kuukautta joista itse olin töissä kuukauden. Tulokseni olivat ihan hyviä, toisinaan jopa loistavia. Edellisenä päivänä sain extrakehuja loistavasta tuloksesta ja kiitosta, perjantaina ilmoitettiin ”ettei tulos ole tarpeeksi hyvä”. Tämä tuli täysin vasten aiempia kiitoksia ja palautteita, ilman ennakkovaroitusta. Toki todellisen syyn tiesin itsekin: Pitkä työkokemukseni ja suorapuheisuuteni oli ongelma. Aitoja, mahdollisesti yleisestä tyylistä poikkeavia mielipiteenilmaisuja ei sallittu ja kritiikki koettiin ongelmana. On helpompaa ottaa nuoria ja kokemattomia vähään tyytyväisiä työntekijöitä jotka eivät aiheuta lisähommia kuin jo työelämässä kokeneita konkareita jotka eivät anna epäkohtien olla. Niinpä hommat loppuivat monen muun kollegan ohella yhtenä perjantaina. Kyseisessä työpaikassa perjantaita nimitettiin monien työntekijöiden keskuudessa potkuperjantaiksi, koska silloin aina tehtiin koeaikapurkuja. Porukkaa pistettiin ulos (ja otettiin sisään) tuon kuukauden aikana aivan uskomaton määrä. En koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Jengiä vaan tuli ja meni, todella harva jäi.

Itse tutustuin tuon kuukauden aikana muutamaan tyyppiin jotka olivat tosi kivoja ja ollaan edelleen tekemisissä. Monet naurut ollaan saatu naurettua keskustellen tästäkin yhteisestä lyhyestä työkokemuksesta. En tiedä ketään kuka olisi ollut siellä kovin pitkään töissä. Suurin osa lopetti (lue: sopimus purettiin koeajalla) ensimmäisen kuukauden tai kahden jälkeen. Muutamat kai onnistuivat olemaan noin puoli vuotta. Mielipiteet ovat siis aika samanlaisia. Itselleni ehkä järkyttävintä oli huomata se, että eräs todella hyvin työnsä tekevä vanhempi naishenkilö sai koeaikapurun osakseen päivä tai pari ennen koeaikansa päättymistä siitäkin huolimatta, että hänet oli useasti palkittu tiimin parhaana. Tiedän kyllä miksi hänenkään ei haluttu jatkavan: Hänellä oli pitkä työkokemus, asiantuntemusta, ei mielenkiintoa pelata pelejä ja istua after workeissa. Ja se pahin: Hänellä oli mielipiteitä ja hän uskalsi tuoda ne julki eikä ollut vain sätkynukkena hokemassa kuinka on upeaa ja mahtavaa.

Osittain saa syyttää itseäänkin

Työpaikkailmoitus oli periaatteessa jo varoittava esimerkki siitä, ettei paikka välttämättä ole ihan niin suvaitsevainen, ymmärtävä ja joustava kuin toivoisin. Ilmoituksessa korostettiin yrityksen nuorekkuutta, vahvaa yhteisöllisyyttä, ME-henkeä, after workeja, yhdessä työajan ulkopuolella harrastamista ym. Periaatteessa nämä ovat hyviä asioita ja varmasti jollekin oikein sopivia ja jopa tsemppaavia, mutta noin yleisesti tästä olisi jo pitänyt voida päätellä jotain. Myös etukäteen netistä lukemani lukuisat keskustelut kyseisestä työpaikasta huusivat PAKENE mutta jotenkin menin lankaan.

Työntekijät koostuivat pääasiassa 18-25, max 30-vuotiaista ihmisistä ja joukkoon oli muodostunut todella voimakkaita kuppikuntia. ME-henki oli tiivis, muttei valmis vastaanottamaan uusia ihmisiä porukkaan ja sen huomasi aika hyvin ihan sivusta seuraajana.  Itse en ollut kiinnostunut joka viikkoisista after workeista, alkoholin lipittämisestä saati urheiluturnauksista, vaan mulla oli paljon muutakin tekemistä ja elämää. Itseäni reilusti nuorempien kanssa tulin kuitenkin toimeen ja heidän juttujaan oli mukava kuunnella, mutta toki siinä heidän tyytyväisyytensä takana paistoi vahvasti se, ettei heillä ollut edes kokemusta paremmasta. Eivät he ehkä tieneet millaista on muissa työpaikoissa.

Näin huonomaineista yritystä en ole kyllä missään kohdannut, edes perinteisiä puhelinmyyntifirmoja ei haukuta netissä näin paljon kuin tätä kyseistä työpaikkaa. Se ei kuitenkaan pomoja huolestuta, he eivät näe toiminnassaan mitään korjauksen arvoista. Itse työssä ei ollut mitään vikaa, pidin siitä ja suoriuduin siitä hyvin. Silti tämäkin kaikkineen oli todella hieno kokemus ja opetti mua elämässä paljon. Tärkein oppi varmasti oli että vastaavaa – ei enää koskaan!

Ootteko te olleet koskaan pettyneitä työpaikkaan ja jos niin miksi? Olisi kiva kuulla jotain kauhutarinoita jos jollain on jaettavana!

LUE MYÖS JUTUT KAIKKI TYÖPAIKAT JOISSA OLEN OLLUT SEKÄ TYÖHISTORIANI PIENIN JA SUURIN PALKKA

Kuvat Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa