Hae
Queen of Eve

Paljonko ehtii laihduttaa kolmessa kuukaudessa?

IMG_20150304_202526

Fitnesslajeihin hakeutuvia ihmisiä on monenlaisia. On entisiä anorektikkoja ja bulimikkoja jotka ovat fitneksen avulla parantuneet ja alkaneet taas syömään terveellisesti, ja on heitä jotka oikeastaan siirtävät sairautensa hyväksyttyyn harrastukseen ja elämäntapaan ja omaavat aina jollain tavalla epänormaalin suhtautumisen syömiseen. On pakko punnita, on pakko pitää kirjaa syömisistä, on oltava ruokavalio joka kirjoitetaan paperille, on tiedettävä tarkkaan mitä saa ja mitä ei saa syödä. Anoreksia onkin ehkä valjastettu uudeksi sairaudeksi, ortoreksiaksi. Silti mä jossain määrin ihailen sitä kurinalaisuutta. Sitä että vaikka on ollut sairas niin siitä huolimatta on pystynyt toteuttamaan jotain suunnitelmaansa.

Sitten on näitä entisiä siideripömppiksiä ja jenkkakahvoja yökerhojen jonoista, ja lievästi ylipainoisia sohvaperunoita jotka saavat yhtäkkisen idean kisata. Mennään vuodessa lavalle, toiset menestyy, toiset ei. Tulee kilpirauhasongelmia, tulee hormonitoiminnanhäiriöitä. Tulee burnout. Tai sitten tulee pokaali, uusi elämäntapa ja terveellisempi tulevaisuus. On entisiä muiden lajien kilpaurheilijoita jotka ovat liikkuneet koko elämänsä ja vaihtaneet fitnekseen. On kokemusta kilpailusta jo lapsuudesta asti jonkun toisen lajin parista, on hyvät pohjat lajiin, kunto on helposti hyvä ja kisakuntokin nopeasti saavutettavissa pienillä muutoksilla entiseen treeniin. Tai sitten ei ole. Kaikille se ei silti sovellu.

Ja sitten on meitä, epätyypillisen syömishäiriön kanssa tasapainottelevia ahmijoita jotka seilaavat jossain irrallisessa tilassa kaikkien näiden muiden välissä, kuulumatta selkeästi oikein mihinkään porukkaan. Me ollaan sellaisia oman polkumme tallaajia, niin liukkaita että on vaikea saada kunnon otetta ja moni kokeneempikin personal trainer on kanssamme pulassa. ”Teet vaan niin kuin ohjeessa sanotaan niin varmasti laihdut!” Jep. Kunpa se olisikin noin helppoa. Minäkin olen lukenut sen sata ohjetta ja kokeillut kymmeniä eri kikkoja. Kaikki toimivat ja hyvin toimivatkin, mutta ne ohjeet tuottavat tulosta vain kun niitä noudattaa.

IMG_20140809_221248
No miksei sitten noudata? Nyt joku varmaan ajattelee jo mielessään sitä kulahtanut fraasia ”Koska sä et halua sitä tarpeeksi!”… Ööö… Wait! What?!? Mä en halua sitä tarpeeksi? Kuinka paljon sitä pitää haluta? Kuka sen halun määrän määrittelee, ja miten lasketaan kuinka kova se halu on? Onko ainoa määrite sille pelkkä tulos? Jos on niin metsään mennään. Ahmimishäiriöisen kohdalla voidaan mun mielestä puhua samasta tilanteesta mikä on alkoholisteilla tai narkomaaneilla. Ei kukaan varsinaisesti halua olla lihava, eikä varmasti kukaan halua menettää työpaikkaansa ja notkua puistossa viinapullo povessa saati aseman vessassa piikki hihassa. Niihin tiloihin jää koska ei muuhun pysty. Kyse ei ole halusta vaan kykenemisestä.

On helppoa sanoa läskille että ”Laihduta”. Alkkikselle että ”korkki kii”, ja narkille että ”et vaan kuule enää vedä huumeita” niin se on sillä sipuli. Jos asiat olisi oikeasti noin helppoja niin ei tässä maassa olisi yhtään ylipainoista, alkoholistia tai narkomaania. Noh, miksei sitten taistele sen eteen että saisi apua? Koska on luovuttanut, ei osaa apua hakea, häpeää, tai on sopeutunut tilanteeseen. Kaikkeen ehtii tottua paitsi jääpuikkoon perseessä sanotaan, ja niin se vaan menee. Asioista tulee itselleen arkea ja normaaleja siitäkin huolimatta että tilanne ei ole toivottava.

IMG_20150304_203148

Tätä kirjoittaessa mä mietin että nyt ollaan siinä vaiheessa kun ehtii vielä hyvin tehdä radikaaleja muutoksia kohti kesäkuntoa. Kesän alkuun on noin kolme kuukautta, se on kaksitoista viikkoa. Normaalin rajoissa ylipainoisella kaksitoista viikkoa voisi olla vaikka kaksitoista laihdutettua kiloa. Reilusti ylipainoisella tuo lukema voisi olla jopa kolmekymmentä kiloa. Ja kisakuntoa tavoittelevalla kolme kiloa. Kaikki on kiinni lähtötilanteesta.

Sinä aikana voisi saada aikaan vaikka mitä, mutta loppujen lopuksi tuo kaksitoista viikkoa vaan hujahtaa silmissä jos mitään ei tee ja istuu vain persiillään ihmetellen ja katsellen kun elämä vilisee silmissä ohi. Kolme kuukautta kesään, nyt just tällä sekunnilla ehtisi aloittaa. Laittaa patterit vaakaan, katsoa kauhulla missä mennään tällä hetkellä ja motivoida itsensä aktiivisesti liikkumaan Syödä kolme kuukautta mahdollisimman terveellisesti, satunnaisesti myös herkutellen. Nyt olisi se mahdollisuus aloittaa välittömästi ja suorittaa sitä kaksitoista viikkoa, jottei kahdentoista viikon päästä tarvi taas katua. Kaikissa asioissa pitäisi olla toistoa, toistoa ja toistoa. Sitten jälkeenpäin voisi todeta että hei, mä tein kuluneessa ajassa sen tuloksen minkä halusinkin!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

33 kommenttia

  1. Tiina kirjoitti:

    Hyvin oivallettuja asioita ja hyvä teksti muutenkin! Ymmärrän kyllä sua, vaikken ehkä ihan kuulu samaan ryhmään kanssasi, mutten silti ihan tervettä suhtautumista omaa ruokaa kohtaan. Aloitan itsekin TAAS huomenna kiristelyn, ties kuinka monennen kerran. Kunhan syön tämän karkkipussin ensiksi pois. Just joo. :D

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Hahah. Nauratti sun kommentti :D Jep. No mut hei, huomenna on maanantai, ja aina maanantaisin aloitetaan laihdutuskuurit. Älä tee sitä tänään minkä voit jättää huomennakin tekemättä! Eiku…

  2. Minnak kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus! Laihduttaminen ei todellakaan ole helppoa. Itse olen tehnyt aika isojakin muutoksia ruokavaliossa, isoin askel viisi kuukautta sitten ja sen jälkeen pienempiä harppauksia. Olen normaalipainon ylärajalla painoindeksin mukaan ja siis itselle olisi kiva kaventua viitisen kiloa. Lihaksia on, mutta on sitä läskiäkin ja jos viisi kiloa lähtisi niin näyttäisin aika sutjakalta. Mutta se, että kuinka helvetin vaikeaa se on, ei moni todellakaan tajua. Miesystävä tajuaa jollakin tasolla, sillä ongelma on hänellä päinvastainen ja välillä tuskailemme yhdessä. Toisaalta olen myös päättänyt, että jojoilu saa riittää, ja nyt teen muutoksen, tapahtuipa se sitten vaikkapa kahden kilon vuosivauhtia.. jojoiluun olen todella kyllästynyt. Läski tuntuu kertyvän kroppaan jokaisesta muffinsista vaikka muuten söisi kuinka terveellisesti. I feel you!

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Fyysisesti laihduttaminen on mun mielestä hyvinkin helppoa, eikä se paperille laitettuna ole mitään kovin kummoista rakettitiedettä. Kun ihminen syö vähemmän kuin kuluttaa tai liikkuu niin paljon että kulutus on suurempi kuin ravinnosta saatu energia => laihtuu. Mutta se toteutuspuoli ja siinä pitkäjänteisesti pysyminen onkin vaikeampi keissi.

      • minnak kirjoitti:

        Jokainen ihminen ainalin suomessatietää kaloriteorian – en tosin ole täysin varma uskonko siihen. Kyllä kalorilla ja kalorilla on eroa. Jos syö vaikkapa 1600kcal päivässä (mun kulutuksella 600miinusta) karkkia vs sama kalorimäärä monipuolisesti-> varmaan voi arvata kummalla ruokavaliolla laihtuu todennäköisemmin? Tästä aiheesta pis paljonkin kirjoitettavaa mutta kirjoitan kännykällä ja näpyttely on raskasta.
        Mut siis mulla syö tota motivaatiota välillä ihan pirusti se, että selkeällä miinuksella (ei kuitenkaan liian suurella, syön hyvin ja monipuolisesti) ei painossa tapahdu mitään. Ja kyllä, ei oo lihaksien kasvulla selitettävissä. Mut niin, eteenpäin sanoi mummo lumessa!

  3. Emmi kirjoitti:

    Siis tuo loppu oli ihan kun mun tekstiä!

    Haluan yli kaiken saada noin viisi kiloa pois mutta miksi on niin vaikeaa noudattaa ohjelmia?? Miksi?? Ja juuri niin että joku 3kk mene oikeasti hujauksessa ja siinä ehti tapahtua, Mutta silti, jotenkin aina vaan on käsi karkkikipossa ku teki mieli ja ajatteli että ei tää nyt haittaa. Jotenkin viikkokin tuntuu hetkessä niin pitkältä saatika 3kk!! Mutta jälkeenpäin vaikka 1,5v on mennyt kun sormia napsauttamalla!

    Mulla on myös ollut jonkin aikaa jonkinlaista ahmimista.. Söin aina lauantaisin varmaan 10 000 kalorin edestä herkkuja niin että oli pahaolo. Siis pystyn syömään järkyttävät määrät makeaa oikeesti. Mutta jotenkin kun tajusin kuinka paljon siitä lihoaa ja, ja aina herkkupäivän jälkeen vaaka näytti ainakin +2kg, jotka ei lähtenyt pois viikossa, ja taas tuli uusi herkkupäivä ja +2kg, niin sitä alkaa vaan kertyä. Eikä tossa oo mitään järkeä tossa syömisessä oikeesti… Alan pikkuhiljaa tajuamaan sen onneksi.

    Miksi ihmeessä niiden herkkujen pitää olla niin hyviä ja miksi niitä tekee mieli!! Mä voisin elää karkilla….. Huoh, on tää vaikeeta!!

    Tsemppiä!:)

    • Emmi kirjoitti:

      Ja muuten tämä olisi helppoa, mutta kun tuo pääkoppa ei ole aina samaa mieltä just näiden mielitekojen kanssa!

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Sepä se. Oikeesti esim. 3 tai 6kk on lyhyt aika. Se tuntuu pitkältä vaan silloin kun jotain joutuu ”uhraamaan”, mutta jos mitään ei tee niin hups, viikko menee hetkessä, kaks viikkoo sama, yhtäkkiä onkin mennyt jo kuukausi jne. Pitäis vaan sinnitellä :) Tsemppiä sinnekin suuntaan!

  4. MM kirjoitti:

    Todella hyvä teksti joka osui ja upposi.

  5. Riikka kirjoitti:

    Sun kirjoitus oli mun mietteet vielä vähän aikaa sitten. Ajattelin, että en tule ikinä onnistumaan kun mieli on niin heikko. Sitten jossain vaiheessa mitta tuli lopullisesti täyteen omaa saamattomuutta ja päätin aloittaa elämäntaparempan, jota parhaillaan toteutan. Vaikka kiloja on karissut, koen olevani vielä keskeneräinen elämäntaparempan kanssa, koska kuten sanoitkin, se suurin muutos pitää tapahtua päässä.
    Tsemppiä kovasti tulevaan! Havahduin myös, että hitsi, kesään on enää 12 viikkoa, mahtavaa :)

    P.s. Aloitin tilamaan viime vuonna sun innoittamana livboxin, kiitos vinkistä :)

    Riikka

    http://its-goodday.blogspot.fi

  6. Kaisa kirjoitti:

    Aivan nerokas teksti. Oon niin paljon samaa mieltä kaikesta, etten enempää voisi samaistua.

    Itse hengailen tällä hetkellä ”dieetillä”, eli yritän luoda tästä ruokavaliosta elämäntapaa. Helpommin sanottu kuin tehty, terveisin ahmimishäiriöinen. Ensimmäiset viisi viikkoa sujui hyvin, ensimmäinen tankkauspäivä sujui hyvin (eli ahmin koko päivän oloni huonoksi mutta kuitenkin), tankkauspäivän jälkeen on sujunut hyvin jne. Mutta onko se keino päästä eroon syömishäiriöstä, ahmimisesta? En tiedä auttaako, jos valmentaja sanoo, että ”ÄLÄ NYT SYÖ YLIMÄÄRÄISTÄ” tai ”Ota vaikka kuule porkkana”.

    Näiden asioiden keskellä painiva mietiskelijä kiittää!

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      AAH HA HAH HAH HAA! Nyt tuli huutonaurua kohdalle: ”ÄLÄ NYT SYÖ YLIMÄÄRÄISTÄ” tai ”Ota vaikka kuule porkkana”. :D :D :D Joo, niinhän sitä neuvotaan. Älä juo enää. Ei yhtäkään kaljaa. Et sä voi nyt ottaa enää mitään tai lähtee lapasesta. Oot kuule vaan ilman niin asia on sillä selvä.

      Ei se oo.

      Toivottavasti hommasi etenee. Ahmimishäiriöisellä noi perusdieetit ei kyllä toimi ikuisesti eivätkä varmaankaan ole pysyvä ratkaisu. Niihin muihin juttuihin on saatava vastaus ja ammattiavun kanssa syitä ja toimintamalleja lienee mahdollista muokata. Mä ainakin elän toivossa :)

  7. sini kirjoitti:

    Siis vitsit että nää sun viimesimmät (ne syvällisemmät) kirjotukset on yllättäny mut positiivisesti, on muuten naisella rohkeutta, päätä ja vielä huumorintajuakin, oot ihan huikee!

  8. mikaela kirjoitti:

    Kuinka paljon oot tutustunut IIFYM-maailmaan? Itse olen saanut siitä HURJAN ison avun lievään ahmimishäiriööni muutama vuosi takaperin, edelleen siis noudatan.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Tiedän kyllä IIFYM periaatteen, mutta ei ole lainkaan mua kiinnostava vaihtoehto. Ylipäätään mikään syömisillä kikkailu ei ole se juttu. Kyllä mä osaan syödä, ja kaikki dieetit mitä noudatan toimii. Mutta oli se mikä tahansa niin ne ei toimi jos ja kun niitä ei noudata, joten se mitä pitää korjata ei ensimmäisenä ole koko ruokavalio tai tapa syödä, vaan tapa ajatella syömisestä eli se korvien väli. Kiva kuitenkin kuulla että sä oot saanut avun siitä :) Lievästi ahmimishäiriöisille tuollainen ”herkkujen sovittaminen makroihin” varmaan toimiikin :)

      • mikaela kirjoitti:

        Tarkoitan lähinnä sitä, ettei se nimenomaan ole dieetti vaan helpotus, jolla hallita ruokiin liittyviä stressejä ja haasteita. Se vapauttaa mielen. Sanotaan vaikka niin, että jaksat dietata ja syödä ”terveellisiä ruokia” koko viikon hyvin, perjantai-iltakin menee tosi hyvin. Sitten tulee lauantai, ja kaveris tahtoo leffaan. Menette elokuviin ja pitäähän siellä karkkia olla, ”mä saan nää karkit tää viikko meni muutenki niin hyvin”. Kun tulette elokuvista, kaveri menee kotiin, ja olet taas yksin ajatustesi kanssa… ”Ne karkitkin tuli syötyä, mitä jos pitäis tänään sit vaan kunnon herkkupäivän?” Tulee ostettua jäätelöä ja suklaata kotimatkalla ja mitäänhän ei tunnetusti säästetä. Tää kaikki ”nälkävelka”(vai mtä P.Borg kirjoittikaan) kumuloituu ja lopulta purkautuu… Mitä jos olisit vaikka tiistaina mahduttanut suklaapatukan makroihin, vaikkei nyt ihan SIKANA oliskaan tehnyt mieli? Entä jos torstaina olis voinut syödä sen kahvipullankin? Mä rohkenen väittää, että se kynnys ”sortua” lauantaina leffan jälkeen ei ole NIIN suuri jos on ”antanut itselleen” viikolla samalla tietäen, että on menossa kohti tavoitteitaan. Jos sua hiemankaan kiinnostaa, niin suosittelen suuresti tutustumaan, apuna voi käyttää äppiä MyFitnessPal jossa on paljon myös suomalaisia ruokia.

  9. JM kirjoitti:

    Tää oli kyllä varmasti paras motivaatioteksti mitä oon aikoihin lukenut. Sellainen realistinen :)! Ja tuohon alkoholismiin jne liittyen, luin juuri artikkelin jossa selitettiin alkoholismin olevan seuraus eikä syy. Sama homma varmasti esim tuon ahmimisen kanssa. Kaikki kun ei ole niin mustavalkoista ja yksiselitteistä.. :/

  10. Sonppu kirjoitti:

    Hyvä teksti!
    Itselläni syöminen menee juurikin niin, että joko noudatan tarkasti ja suunnilleen syömishäiriöisen mielenmaisemalla tiukkaa ruokavaliota ja treeniä eikä mielessä liiku enää mikään muu kuin ruoka, kalorit ja ravintoarvot…. TAI sitten syön kerralla puoli paketillista leipää ja siitä eteenpäin vaan koko loppu päivän, viikon, kuukauden jne….
    Voi kun osaisikin vain päättää jotain ja pysyä siinä. Helpointahan on vain olla syömättä kokonaan tai todella vähän – ja pian se vaihtuukin mässäilyyn jq huonoon omaatuntoon.
    Jaksaisipa kesään asti elää vähän terveellisemmin.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Okei, eli sulla on tommonen ON / OFF meininki? Mullakin siinä määrin et yritän aina täysii sit ku se motivaatiopiikki puskee, mut en hirveen kauan pysty pitämään sitä tahtii :D Vaikeeta on tasapainottelu…

  11. Nappi kirjoitti:

    Hei hyvä postaus!
    Itse olen huono aloittamaan urheilua tai varsinkaan syömään terveellisiä ruokia! Herkkuja uppoaa senkin eestä. Vaikka en ole ylipainoinen tai edes lihava paitsi joskus huonoina päivinä peiliin katsoessa:D Eilen otin niskasta itseä kiinni ja ostin salikortin ja jääkaappiin vain kivoja ruokia. Tästä se alkaa ja kesällä toivonmukaan ois jotai edes pientä edistystä havaittavissa. Joksin määrin tää varmaan johtuu siitä etten liiku kun kotona ei olla oltu kovinkaan ahkeria liikkumaan. Mutta nyt ollaan yritetty jokainen tsempata toisia ja aloittaa terveelliset elämäntavat.

  12. Vera kirjoitti:

    Sun ajatukset kuulostaa niin tutuilta! Oon pienen elämäni aikana ehtinyt lukemattomia kertoja ”alottaa terveellisemmän elämän”, ”näyttää ittelleni ja muille” ja ”onnistua tällä kertaa”. Joskus vuosi sitten mun päässä tapahtu muutos, mut toiseen suuntaan mitä olin ikinä aikasemmin ajatellut: aloin olla sinut itteni ja painoni kanssa, ja ajattelin, että vaikka sixpack ei näy niin tää on mulle hyvä paino, joka on mun keholle luonnollinen ja saan syödä käytännössä mitä vaan ja pysyn tässä painossa. Vasta tän ajattelutavan muutoksen jälkeen mulla alko tapahtua: viime kesänä ja syksynä aloin laihtumaan kuin huomaamatta, ja nyt vuoden takasesta kiloja on lähtenyt about kahdeksan. Enkä ois ikinä uskonut, että laihtua voi melkein itsestään. Olin aina ajatellut, että ne, jotka niin väittävät, huijaavat. Mut niin se vaan meni, ja mun mielestä ennemmin oli kyse siitä, että kun en stressannut liikoja syömisestä, söin sitä mitä teki mieli, mutta toisaalta en syönyt semmoista, mitä ei tehnyt mieli. Kun en kieltänyt mitään ruokia itseltäni, ei niihin tullut myöskään pakottavaa himoa. Nyt tämän vuoden puolella oon puolestaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnon ruokaa tulee syötyä tarpeeksi. Herkkuja syön pieniä määriä lähes päivittäin, mutta herkuttelu pysyy hallinnassa. Tai ennemminkin tavoitteena ei ole enää samalla tavalla hallita syömistä, jolloin syöminen on kuin itsestään järkevää.

    Tsemppiä ihan älyttömästi, kyllä se muutoskin on mahdollinen! :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kuulostaa tutulta alkupätkä, ja loppupätkä tuntuu mustakin juuri tuolta, että sen on paras mennä juuri noin. Ei väkisin vaan niin että hommat alkaa sujumaan luonnostaan :)

  13. Hikikinkku kirjoitti:

    Oi, loistava postaus! Miksi luin tämän vasta nyt :D ihan yks yhteen mun tämän hetken tilanteen kanssa :) Itellä tarkoitus nyt koittaa saada se n. kymmenen kiloa pois kesäksi. Ja pelottavinta on se, että sekä onnistuminen että epäonnistuminen on minusta itsestäni kiinni. Ei mistään muusta. Kaikki tekosyyt kun on jo selätetty :P

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      No kyllähän sä sen saat jos paiskit hommia, ja oli se nyt mikä tahansa niin aina kotiinpäin jos asian eteen jotain tekee. Se että ei tee niin se vain kaduttaa myöhemmin, joten tekosyyt pois ja homma toimimaan :)

  14. Henni kirjoitti:

    Heippa Eve :)
    Eksyin vasta blogiisi, ja pitää varmaan kahlata koko blogi samantien läpi – vihdoinkin just sellainen laihdutusblogi joka puhuttelee meikäläistäkin! Oon ihan lopen kyllästynyt näihin fitness-blogeihin, joiden tekstit on tarkoitettu motivoiviksi ja perseelle potkiviksi, mutta sitä ne ei loppujen lopuksi välttämättä ole tällaiselle pallerolle. Itse laihdutin 20 kg ensin karppaamalla ja loput Superdieetillä, kuntoilin myös paljon, sillon oli intoa liikkua monipuolisesti. Kesäkin meni hyvin, ja kesän jälkeen olin melkein yhdessä välietapissa, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä, ja yksi viikko tuhosi kaiken. Sen viikon aikana söin tosi huonosti, terveellisen sapuskan sijaan söin pari lihapiirakkaa nakeilla per päivä, ja viikossa lihoin 7 kg. Ajattelin, että se ei voi pitää paikkansa, sillä vaatteetkaan ei kiristä. Kahdessa kuukaudessa lisäkiloja tuli 15, ja se viimeistään vei kaiken motivaation mihinkään. Vaikka yritin syödä terveellisesti, niin kiloja tuli vaan lisää. Viimeiset 1,5 vuotta onkin ollut sellaista, että joka kuukausi aloitan vähintään kerran karppauksen uudelleen, ja kun sitä ei syystä tai toisesta pysty noudattamaan eikä paino putoa, aloitankin Superdieetin jälleen alusta. Ja sitten taas huomaan ettei pää kestä sitäkään.

    Tällä hetkellä tilanne on se, että aloitin kaksi viikkoa sitten Fitfarmin Supersize dieetin, ja mulla oli nälkä ihan koko ajan. Aloitan ensi viikolla työn, jonka päivät ovat pitkiä ja fyysisesti raskasta vain lyhyillä tauoilla, joten totesin etten pysty noudattamaan Fitfarmin dieettiä siellä ollessani – en jaksaisi tehdä sitä duunia jos on jatkuvasti nälkä. Nyt oon siis vähän kahden vaiheilla, että menisinkö karppaamalla ja tällä kertaa oikein tosissani, vai kerrankin ihan normaalilla kotiruualla, missä ei tuijoteta liiaksi hiilareiden ja rasvojen määrää. Oon kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. Liikunta tulee työssä ihan itsestään, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Olisi kiva kun voisi edes tämän pätkätyön ajan olla stressaamatta ihan ylipaljon siitä mitä suuhunsa laittaa.

    Kiitos kun sain avautua :) Oli yllättävän tunnepitoista…

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitos Henni pitkästä ja mielenkiintoisesta kommentista :) Kiva kuulla että koet löytäväsi täältä jotain itsellesi hyödyllistä! Itse tykkään tiukkakuntoisten ihmisten fitness-blogeja katsella, mutta eniten itseäni motivoivat ns. ”tavikset” jotka ovat onnistuneet taistelussaan läskiä vastaan, tai vaihtoehtoisesti sitä kamppailua käyvät samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset.

      Kertomastasi päätellen mä sinuna valitsisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon. Sen ettet laske hiilareita ja rasvoja mitenkään erityisesti, vaan pyrit tekemään järkevämpiä valintoja, mutta niin ettei mikään ole kiellettyä. Viestistäsi voi rivien välistä lukea esim. tuon rajun painonnousun osalta, ja siitä, ettet ole kyennyt korvien välien takia tiukkoja ”kuureja” noudattamaan, ettei ehkä kannatakaan takoa päätään seinään.

      Tiukat dieetit ovat toki nopeita ja toimivia, edellyttäen että niitä PYSTYY noudattamaan. Jos ei pysty, niin niiden hyöty on loppupelissä aika minimaalinen ja tuntuu että masentaa vaan entistä enemmän. Jokainen päivä on kirjaimellisesti kamppailua ja se tekee hommasta entistä raskaampaa. Ehkä kannattaa kokeilla sitä että alkaa elämään kuten hoikat/normaalit ihmiset, koska se on se elintapa jolla tosiaan itseään laihduttaa, ja jota voi jatkaa jatkossakin. Se ei ole mikään pikainen tiukka kuuri :)

      Toivottavasti tuut uudestaan käymään täällä, kiva kuulla tälläisiä tarinoita :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *