Hae
Queen of Eve
Kaupallinen yhteistyö

Hiuspidennys pelasti mut tukkahelvetistä

Kaupallinen yhteistyö: idHair

Hiuspidennys pelasti mut kuukausien tukkahelvetistä

Viime vuoden elokuussa lähdettyäni vaalennusprojektiin olin hyvin tietoinen siitä, että hiukseni voivat kärsiä vaalentamisesta. Olin värjännyt luonnostaan vaaleaa hiustani markettiväreillä mustaksi jo parinkymmenen vuoden ajan ja yhden kerran siinä välissä tehnyt kampaamossa vaalennuksen ja kerran vaalentanut itse (jälkimmäinen tuhoisin seurauksin). Kotivaalennuksessa hiukseni kokivat kemiallisen palamisen ja katkesivat koko päälliskerroksesta noin 3-5cm pituiksi ja jouduin leikkaamaan hiukset niin lyhyiksi ettei niitä saanut edes niskasta kiinni. Itsetuntooni tämä vaikutti silloin todella paljon sillä hiukset ovat aina olleet sellainen osa minusta johon olen ollut erittäin tyytyväinen.

Mistä lähdettiin liikkeelle?

Hiukseni vaalennusprojektin alussa olivat vielä pitkät ja luonnonkiharat. Kuivat tietysti kuten luonnonkiharat hiukset usein ovatkin, joten hiukseni ovat enemmän hevosmaisen jouhen karheat kuin perinteiset suomalaiset lasimaiset ja sileät sekä suorat. Ensimmäisellä vaalennuskerralla hiukset kestivät homman kohtalaisen hyvin. Hieman ne kärsivät ja katkeilivat, mutta ei mitään erityisen pahaa.

Turvallisin mielin lähdettiin kohti seuraavaa kertaa, jolloin tarkoitus oli vaalentaa hiusta lisää. Ei olisi ehkä pitänyt, mutta se on myöhäistä nyt. Tehty mikä tehty.

Vaalennusprojekti eteni

Toisella kerralla hius ei sitten enää kestänytkään ja vaikka tässä kuvassa näyttää vielä hyvältä, katkesi hiusta reilusti jo kampaamokäynnin yhteydessä ja takaosassa oli muutama lyhyt pätkä. Päätäni alkoi polttamaan ja hiukset kuumenivat rajusti folioiden sisällä joten siirryttiin nopeasti pesupaikalle johon kampaaja kertoi joidenkin hiuksien jo katkenneen ja irronneen.

Kotiin mennessä ja kahden päivän päästä hiukset pestessä irtosivat sitten loputkin, ja suihkun lattialle katkeili suurin osa hiuksistani jotka olivat jollain ihmeen kaupalla pysyneet kiinni päässäni siihen asti. En tiedä miten ne vielä sinnittelivät päässäni, mutta ensimmäinen pesu ja hiusten harjaus tiputti hiuksistani noin 30-40%. Itkua niellen keräilin pesäpallon kokoisia hiustuppoja suihkunlattialta ja harmittelin.

Noh, minkäs sille voi. Ei minkään. Tiesin vaalennusprojektiin lähtiessäni, että hiukseni tulevat kärsimään ja pituudestakin varmasti lähtee, mutten osannut arvata, että hius voisi katketa ihan 5cm juuresta ja koko takaosa palaa katki.

Sitten tapahtui hiuskatastrofi

Tulos oli sitten jotakuinkin tämänlainen, tosin tässä kuvassa hiusten tilanne näyttää paremmalta kuin mitä todellisuus on. Lähes koko takaosa on katkeillut ja lyhyt ja muu tukka ihan hamppua. Tätä korjasimme tehohoidoilla jo viikon sisällä tuosta käänteen tehneestä kampaamokäynnistä ja paikkasimme katkeilleen takaosan muun hiuksen pituisilla tuuhennuksilla, eli päässäni oli noin 7-10 kpl teippipidennyksiä jolla hius saatiin näyttämään siedettävältä.

Harmi vaan etteivät ne tuuhennoksetkaan tuota tilannetta pelastaneet, hius kun oli niin kertakaikkisen kauheassa kunnossa ja omasta mielestäni vielä hirveän värinen. Hiuksen kunto oli kuitenkin sellainen ettei se pitänyt mitään väriä itsessään kauaa, joten eipä sille mitään mahtanut.

Kampaajalla kaikki hyvin mutta kotona ei koskaan

Tuuhennosten kanssa pelailtiin ja yritettiin sävytellä hiuksia. Kampaajalla ne olivat aina ihan kivan näköiset, mutta kun se ei riitä että hiukset on hyvin kerran kuukaudessa. Se, että kampaajalla saatiin aina ihan sievä lopputulos ei ole oo, kun kotihoidossa tämän tukan kanssa eläminen oli kirjaimellisesti hiushelvettiä. Se vaikutti mun jokapäiväiseen elämään kun peilistä katsoessa vaan masentui enemmän ja enemmän. Se mikä oli aina ollut mun ylpeyden aihe ja yksi kulmakivi mun kauneusjutuissa oli tuhoutunut.

Mulla on ollut todella rankat ajat palaneen ja kärventyneen hiuspehkon kanssa. Tämä voi kuulostaa joillekin turhamaiselta, mutta monet itkut olen tässä itkenyt ja kieltäytynyt lähtemästä jonnekin kun tätä katkeillutta, ohutta ja todella pörhöistä lyhyttä tukkaa ei ole saanut laitettua mitenkään. Hius ei riittänyt poninhännälle takaa ellen laittanut 10 pinniä ja poninhäntä törötti kuin pikkulapsella, eikä hiukset aukikaan ollut kiva olo kun hiusta on niin vähän jäljellä ja se oli hyvin rikkonaista. Erittäin hoitavilla ja siloittavilla aineilla sen toki sai siistin näköiseksi kovalla työllä yhdeksi päiväksi, mutta silloinkin tukka oli ihan liru ja seuraavana päivänä aamulla herätessä taas pörrössä ja kamalassa kunnossa. Lyhyt tukka ei muutenkaan ole mun juttu joten tässä on ollut kestämistä.

Avain mun hiushelvettiin oli hiuspidennys

Tässä kohtaa IdHair astui mukaan kuvioihin kun tuli päätös hiuspidennyksistä. En vain mitenkään enää pärjännyt ilman niitä. Minna värjäsi hiukseni tyven ja teki varovasti raitoja hiuksiini kevyellä hapetteella jolla saatiin yleisilmettä vaalenemaan. Sen jälkeen hankin tämän hetkisten hiusteni sävyyn matchaavat B’long teippihiuspidennykset 60cm pituudessa IdHairilta.

IdHairilla valitsimme kolmea eri sävyä jotta hius sekoittuu hyvin oman tukkani sekaan. Käytetyt värisävyt olivat 6, 8 ja 27 joita sävyjä mun omasta hiuksesta löytyi. Värivalinta olikin ihan nappiin ja tumminta sävyä nro 6 laitettiin pääasiassa alle, ja 8 ja 27 matchattiin keskenään puolittaen teippejä ja siirtyen kohti hiusten päälliskerrosta. Näin saimme hyvin omaan hiukseeni istuvan lopputuloksen.

Mä sain mun kruununi takaisin ja vielä hienompana kuin ennen!

On uskomatonta, kuinka pelkkä hiustenpidennys muutti mun oloa ihan henkisellä tasollakin. Ulkoisestikin muutos on ihan mieletön, sillä nyt hiukset ovat taas pitkät ja paksut, tosin suorat joka on mulle erikoista!

Musta on ihanaa kun saan letitettyä mun hiukset taakse tai sivulle, tehtyä kunnollisen poninhännän tai laitettua hiukset nutturalle pään päälle muhkeasti tai vaikka niskaan. Se on ihan parasta, että näille hiuksille pystyy tekemään jotain. Mulla on hiusta jota voi muotoilla! Katsokaa tätä eroa!

Oon niin onnellinen!

Sanat ei riitä kertomaan kuinka hyvältä tuntuu olla taas oma itsensä, tai ehkä jopa hieman extra! Mun omat hiukset on olleet noin 45-50cm pituiset ennen tätä tuhoa, joten 60cm pidennykset valittiin lähinnä sen takia, että näitä on vara sitten hieman leikata ja muotoilla lyhentämällä latvasta.

Nyt kuvia varten ei ole tehty mitään muuta kuin rikottu hieman latvaa, ja haemme vielä sitä lopullista muotoa miten hiuspidennys kannattaa mun päähän asetella. Koska takaosa on palanut ja leikkaantunut kemiallisesti niin lyhyeksi niin se tuottaa hieman haasteita. Huollamme hiukset vielä ennen kuukauden reissuani Espanjaan jolloin valitaan muutamalle pidennykselle uusi paikka jotta takaosa saadaan hämättyä tarpeeksi hyvin rikkomatta pituutta liikaa, joten silloin on tulossa lisää materiaalia blogiin hiuspidennysten huoltamisesta, mutta todella hyvä on jo nyt!

Hoitotuotteet joita B’long hiuspidennys tarvii

Sain IdHairilta myös hiuspidennyksille tarkoitetut hoito-, ja muotoilutuotteet mukaan. Kyseessä on B’long hiussarjan omat hoitotuotteet ja niitä käytän nyt jatkossa hiuksiini. Öljyksi tosin valittiin tällä kertaa Lanzan Healing Strength silkkiseerumi ja sitä laitan myös päällä olevaan omaan hiusosiooni pidennysten lisäksi.

Hiuksia on tarkoitus vaalentaa jatkossakin, mutta näillä sävyillä ja pidennyksillä mennään nyt sinne kevääseen asti ja katsotaan tilannetta kun palaan takaisin Suomeen. Espanjan reissu ja auringossa oleminen verottaa hiusta varmasti muutenkin, mutta käytännössä laadukkaiden hiuspidennysten tulisi kestää ainakin se muutama kuukausi ennen vaihtoa uusiin pidennyksiin.

Alennuskoodi lukijoille

IdHair tarjoaa lukijoilleni 15% alennuksen verkkokaupan kaikista normaalihintaisista tuotteista koodilla QUEEN joten ei muuta kuin shoppailemaan! Koodi on voimassa 31.05.2018 asti ja IdHairin verkkokauppaan pääset tästä!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

4 kommenttia

  1. Annu kirjoitti:

    Olitko siis tyytymätön ensimmäisen kampaajan toimintaan, vai miksi jatkoit hiusprojektia toisen kampaamon kanssa?

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      IdHair hoitaa yhteistyön hiuspidennysten ja tuotteiden osalta, eli teen yhteistyötä verkkokaupan, en kampaamopalveluiden kanssa. Aiempaan kampaamoon olen ollut tyytyväinen siten kuten mun tilanteessa on voinut olla, se on aina tehty mikä on voitu, mutta nyt tarvitsen hiuspidennyksiä.

      Tässä projektissa tarvittava osaaminen löytyy meiltä kotoa joten homma ainakin toistaiseksi onnistuu pidennyshiusten huoltamisen ym osin ihan kotona :)

  2. Salla kirjoitti:

    Mielenkiinnosta kysyn, että oliko teillä Olaplexia käytössä? Haluisin itse vaalentaa kunnolla ruskeasta, mutta jos olaplexinkin kanssa riski on noin suuri, niin harkitsen vielä… Onneksi sait upean tukan pidennyksillä! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *