Tuntuu siltä että mä alan taas elää

Tiedätte varmaan sen sanonnan että ”terve mieli terveessä ruumiissa”? Nyt musta tuntuu siltä että todistan sitä itse itselleni, koska olotilani on muuttunut tasaisesti parempaan viimeisen vajaan kolmen viikon aikana. Kuten blogissa olen kertonut olen alkanut sisäistämään joitain juttuja ja ymmärtämään itseäni paremmin. Mä tunnen itseni ja tunteeni todella hyvin, mutta en oikeastaan ole ymmärtänyt miksi mä tunnen niin kuin tunnen, ja miksi mä teen asiat niin kuin mä teen. Oon vain jotenkin uponnut siihen ahminnan ja syömishäiriön kierteeseen vuosikausien ajaksi, että musta tuntuu kuin se oikea minä olisi ollut tosi pitkään kateissa ja nyt palaamassa takaisin.

Mussa on vähän sellaista ”kotilon” vikaa. Tykkään vetäytyä omaan kuoreeni ja olla vaan kotona, itseni sisällä omissa ajatuksissa ja haaveissa. Kotilona olemisessa ei ole mitään pahaa, ja siitä on paljon hyvääkin tullut elämään. Mä panostan kotiin ja sisustukseen, viihdyn viikonloput ja illat rauhassa oman kodin suojissa, mutta juuri se että mä olen aina siellä suojassa ei välttämättä ole aina parhaaksi mulle. Kun kotilona olemista harrastaa tarpeeksi kauan, alkaa sitä vieroittumaan kaikesta sosiaalisesta elämästä ja yhtäkkiä sitä huomaa ettei käy enää koskaan missään. Nyt mä päätin että todellakin osallistun illanviettoon ja lauantaina käytiinkin sitten viettämässä iltaa duuniporukalla. Firman piikkiin tottakai.

Ruokapaikaksi valikoitui Helsingin Viikinkiravintola Harald joka oli mulle uusi tuttavuus. Ihan mielenkiintoinen paikka, sisustus oli viikinkiteemaista ja myös tarjoilijat oli pukeutuneet viikinkiajan asuihin, ja ehkä puhuivatkin hieman jotain korostettua murretta. En tiedä oliko se tahallista vai ei mutta pisti kyllä korvaan jonkun verran, oli sellainen snadisti eksoottinen meininki. Valaistus ravintolassa oli tosi kiva, aika hämärä ellei jopa pimeähkö paikkapaikoin, joten siinä tuli ihan kiva tunnelma, ja selfietkin tuli hienolla ylhäältä päin kohdistuvalla valolla, hehe.

Menu viikinkiravintola Haraldissa oli hyvin erikoinen, sellainen millaiseen en ole tottunut ja millaista ruokaa en normaalisti syö. Kaikki oli tavallaan hienoa ja hyvin yksityiskohtaista, mutta sitten taas toisaalta juurikin sellaista viikinkiteemaista, ronskimpaa ja maanläheisemmillä ainesosilla eikä mitään liian piiperrystä fine dining tyyliin.

Niiden TexMex-ravintoloissa nähtyjen nachojen ja salsadipin sijaan pöytään kannettiin aluksi kuivaa ja kivikovaa varrasleipää ja voisulaa. Kaikille ruoille annettiin myös selitys ja kerrottiin mitä ne ovat ja kuinka niitä tulee syödä. Se oli ihan kiva tyyli jollaiseen en ole tottunut.

Me syötiin À la carte listalta ja mä valitsin itselleni kolmen ruokalajin menun nimeltä Dyflinin retki. Kyseinen menu sisälsi siis alku-, pää-, ja jälkiruoan, mutta ennakko-odotuksista huolimatta en kokenut erityisemmin ylensyöneeni, ja itseasiassa vielä joku Mäkin QB-ateria olisi mahtunut ihan hyvin päälle. No problem at all. Ateria ei siis ollut iso, mutta en sanoisi liian pieneksikään. Koko setti oli oikein hyvä, juuri sopiva niin että kaikesta sai nautiskella aikansa mutta mikään ei alkanut kyllästyttämään.

Njordin alkukivi

Liuskekiveltä tarjotaan kylmäsavustettua sinipallasta, marinoitua muikkua, tervasilakkaa, porosalamia, kylmäsavuhevosta ja voissa paistettua ankan sydäntä, mustikka-sipulihilloketta, yrttiöljyssä pyöräytettyä salaattia ja kirsikkatomaattia, marinoituja kasvimaan antimia, yrttikastilla maustettuja rukiinjyviä sekä saaristolaisleipää ja savusärkimoussea.

Mä tykkäsin kaikesta muusta paitsi ankan sydämestä. Se ei paitsi näyttänyt iljettävälle vaan myöskin maistui sille, ja toisen puolikkaan syöminen olisi mennyt Pelkokertoimesta. Kun huomasin sen maun joka levisi suuhuni ja tunsin koostumuksen miten sydän rouskui ja natisi hampaissani, jouduin äkkiä nielaisemaan koko köntin ettei tullut yökkäystä. Verhosin tuon sydämen mustikka-sipulihillokkeella ja savusärkimoussella joka varmansi loivensi makuelämystä, onneksi! Kiva makuyllätys oli tervasilakka sillä se oli todella hyvää, ja mä en silakoista ja silleistä normaalisti pidä ollenkaan. Alkukivi oli siis varsin erikoinen makuelämys mutta hyvällä tapaa kuitenkin.

Härän sisäfileetä ratsumiehen tapaan

Maasdam-juustolastulla ja kylmäsavuhevosen lihalla kruunattua härän sisäfileetä vierellään karpalo-jänkhäkonjakkikastia, savupaprikamoussella kuorrutettua perunakakkua ja paahdettuja juureksia.

Tuosta ei ole juuri muuta kommentoitavaa kuin että hyvää oli. Tosi hyvää. Kaikki osui nappiin. Liha oli medium ja todella suussa sulavaa, heppa maistui taivaalliselle ja oli ihanan suolaista. Karpalokonjakkiastike hyvää, perunakakku ja savupaprikamousse todella hyvät, ja tähän voisi sanoa monta todella-todella sanaa. Tykkäsin.

Friggan suklaakakkua

Suussasulavaa kahden suklaan kaakkua turkinpippurihipuilla, raakasuklaajäätelöä, karhunvadelmahilloa ja raparperi-tähtianiskastiketta.

Jälkiruoka oli ihan semihyvä. Mä en erityisemmin pidä salmiakin ja suklaan sekoituksesta mutta kakku oli tosi mehevää joten siitä plussat. Sen sijaan raakasuklaajäätelö oli aika kivan makuinen, vaikkakin se oli suklaata se oli yllättävän raikas eikä ollenkaan sellainen raskas millaisia suklaajäätelöt tuppaa usein olemaan.

Ravintolan jälkeen jatkoimme iltaa Hohtogolf West Coastiin joka sijaitsee Helsingissä Yrjönkadulla. Mä en ole koskaan käynyt vastaavassa mestassa ja täytyy sanoa että oli tosi hauska paikka. Voisin ehdottomasti mennä uudestaan!

Plussaa paikasta oli kiva taustamusiikki ja erilainen illanvietto ja jotain aktiivista tekemistä, miinusta taas olematon ilmanvaihto sillä tuolla oli aivan tolkuttoman kuuma ja hiki vaan lensi päästä vaikka ei tehnyt mitään, ja alkoholin hintakin taisi olla aika pilvissä. Mä en kysynyt hintaa kun tilasin ja maksoin pari siideriä, mutta ainakin oluttuoppi maksoi kuulemma seitsemän euroa ja se on ilmeisesti aika paljon? En tiedä kun en olutta juo.

Pari kertaa meinasin kirkua itseni hengiltä ja ihan rehellisesti sanottuna ekassa sokkelohuoneessa meinasi tulla pissit housuun säikähdyksestä. Mä rakastan zombeja yli kaiken ja jäin sinne pimeään kuvaamaan ikkunallisten pariovien takana näkyviä zombeja jotka siinä vaelsivat varsin aidon näköisesti kun yhtäkkiä joku zombi hyökkäsi sieltä katosta tms melkein mun niskaan. En oikein tiedä mitä siinä tapahtui mutta olin saada sydänkohtauksen ja pakenin huoneesta hysteerisesti kirkuen :D Varsin hauskoja pikku säikäyttelyjä tuolla on siis mahdollista kohdata…

Paikassa oli myös pieni huone jonne sulkeutui ovi takana, ja pelaamisen lomassa soi puhelin johon oli pakko vastata. Mä vastasin ja sitten tapahtui kaikkea kamalaa… en viitsi tässä ihan jokaista juttua spoilata jos joku vaikka haluaa tuonne mennä joten annan vain tälläisiä pieniä vihjeitä paikasta ihan kaikkea tarkemmin avaamatta. Hrrr…

Yhden vinkin voin kuitenkin antaa: Tuonne ei ehkä kannata mennä mikäli on kovin humalassa (tai jossain muissa aineissa jos joku sellaista harrastaa), saati jos on joku orastava migreenikohtaus. Muutama huone varmaan antaa lähes epilepsian tuolla UV-hohtoloistollaan ja pinkit pystyraidat ym saavat silmissä vilisemään, etenkin kun samassa huoneessa on pelottavia ja hirttäytyneitä klovneja ja soi pahaenteinen tivolimusiikki. Varsinainen friikkisirkus siis!

Oli siellä myös kaikkia muita kivoja pelejä jos halusi pelata, ja myös sellainen ahtaanpaikankammokuja rohkeille, itse en mennyt kun ahdisti jo ajatuskin. Nyt mulla on kuitenkin tosi kiva fiilis että tuli taas jotain tehtyä ja pikku hiljaa saan itseäni enemmän aktivoitua. Tuntuu että tämä viimeinen kolmisen viikkoa on ollut harvinaisen hyvää aikaa mun elämässä, tuntuu että mä alan taas elää!

Ainiin, ja mun illan kohokohta oli toki se että pääsin yhteiskuvaan Schumin kanssa ;)

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa