Hae
Queen of Eve

Olinko miesten vahinko?

Olinko minäkin miesten vahinko?

Mulla oli joskus aikoinaan naispuolinen työkaveri joka oli ollut seitsemän vuotta sinkkuna. Muistan silloin ihmetelleeni tätä, kuinka tuollainen voi olla mahdollista? Hän sanoi, että vuodet kuulemma vain vierivät, ei sitä itse huomaakaan. Minusta se oli outoa, itse kun olin ollut aina parisuhteessa.

Joskus hän naureskeli sille, kuinka kaikki ne miehet keiden kanssa hän oli seurustellut, löysivät itselleen sen oikean heti hänen jälkeensä. Miehet menivät naimisiin tai tekivät lapsia. Asettuivat aloilleen heti kun he olivat eronneet, ihan kuin kaverini olisi ollut vain jonkinlainen harjoituskappale jokaisen elämässä. Se vahinko ja virhe minkä sai korjattua ja seuraavalla kerralla menisi sitten oikein.

Muut jatkaa elämää, mä jään tähän paikoilleen

Nyt kun mä mietin omaa elämääni, mulle on varmaan käymässä samoin. Ihan itsekseen, hiljakseen. Vuodet vierii huomaamatta ja kohta mä olen huomaamattani ollut kymmenen vuotta sinkkuna. Todellisuudessahan vasta keväällä tulee kolme vuotta, mutta tällä menolla tämä sinkkuelämäni ei ole päättymässä vielä vuosiin.

Mitä mun entiset kumppanini sitten tekevät nykyään?

Ensimmäinen hankki hetimiten kaksi lasta ja meni naimisiin. Lapsista en ollut yllättynyt, sillä meille oli tullut jo selväksi hänen niitä haluavan ja minun olevan eriävää mieltä. Hän asettui aloilleen ja ymmärrykseni mukaan elelee lapsiperheen arkea saman naisen kanssa edelleen, 12 vuotta erostamme.

Toisen kanssa olen paljon tekemisissä. Hän on edelleen saman naisen kanssa kenen kanssa alkoi seurustelemaan seitsemän vuotta sitten, heti eromme jälkeen. He menivät juuri naimisiin.

Kolmannen kuulumisia en juuri nyt tiedä, mutta sen tiedän, että on samassa parisuhteessa edelleen jonka aloitti joskus tapailumme päätyttyä. On talot ja koira. Vakiintuneisuutta.

Neljännen kanssa olen myös paljon tekemisissä, hänelläkin kumppani. Se samainen kenen kanssa alkoi seurustelemaan muutama vuosi sitten pian eromme jälkeen, ovat ostamassa yhteistä taloa.

Katkeroittaako yksinäisyys?

Näin kirjoitettuna tämä kaikki varmaankin kuulostaa katkeralle, muttei missään nimessä ole sitä. Olen kaikkien entisteni puolesta onnellinen, sillä he saavat elää sitä elämää mitä luultavasti haluavatkin. Ja hei, niin minäkin. Minä elän juuri sellaista elämää mistä pidän, tosin ilman kumppania, koska en sellaista halua. Minusta on mukavaa olla itsenäinen ja irrallaan kaikesta parisuhdetta muistuttavasta.

Ainoa miksi tätä pohdin on se seikka, että olen yllättynyt siitä että olen päätynyt tähän. Kaikki jälkeeni pariutuvat, kukaan ei elä sinkkuna. Ne ystävänikin ketkä ovat ilman parisuhdetta tuntuvat etsivän sellaista kuumeisesti. Kaikilla on tarve olla yhdessä jonkun kanssa.

Miksei minulla?

Mietin myös toisinaan, että milloin minulle kolahtaa? Milloin minä hehkutan onnea ja olen onnellisesti parisuhteessa, enkä jää kenenkään vahingoksi tai ohimeneväksi virheeksi joka korjataan heti seuraavalla kierroksella?

Tuleeko sitä aikaa koskaan?

Lue myös Tinder ja pari sanaa deittailustaTaas paloi käpy TinderiinKaksi vuotta sinkkuna ja selibaatissaMinähän en mitään miestä tarvi

Ps: House of Brandonilla  on taas hyviä alennuksia! Shoppailemaan pääset suoraan tästä!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

4 kommenttia

  1. Saffy kirjoitti:

    Eihän tuo kivalta kuulosta, mutta ainakin toisen samanlaisen on kiva lukea, että meitä on muitakin.
    Mä olen miettinyt, että olin miehilleni harjoituskappale. Olin molemmille ensimmäinen vakava parisuhde.
    Eron jälkeen molemmat laukkasivat pikapikaa naimisiin, vaikka 9 vuoden suhteen aikana minun kanssa ei ollut mitään sen suuntaisia suunnitelmiakaan…

    Mä oo ollut 3 vuotta sinkkuna. Sinä aikana 0 suhdetta, 0 krt seksiä tai yhtikäs mitään. Elämänsisältönä vain ystävät, työ ja lemmikit. Ei huonoa aikaa, eikä mitään valittamista mutta en soisi tilanteen jatkuvan näin ikuisesti….

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Tuo nollarivi on kyllä ihan samanlainen mun kanssa, heh. Joo… Tää on siitä jännä asia että en oikein tiedä aina miten pitäisi suhtautua. Mulla on hyvä olla näin, mutta joskus kummastuttaa miten ihmeessä olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen ja kuinka pitkään tätä voi jatkua?

  2. Ansku kirjoitti:

    Täältä kans yks sinkku ilmottautuu! Sinkkuna tässä on tullu oltua 2 vuotta. Allekirjoitan tuon saman asian, olen joku parantaja/harjoituskappale. Miehet ovat päässeet omille jaloilleen, murheistaan, traumoistaan, eroistaan yms. minun jälkeen. Haluaisin vain rehellisen, itsestään huolehtivan miehen, joka harrastaisi liikuntaa edes hieman. Ei tupakoisi, ja alkoholia käyttäisi kohtuudella tai ei sitten olleenkaan. Onko se liikaa pyydetty?
    T. Petetty ja pettynyt liian monta kertaa.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Toi on kyllä totta ihan ilman mitään katkeruuslasejakin. Itsellä myös sellainen historia että mä oon ollut aina se joka tukee, tsemppaa, lievittää toisen ärtymystä/stressiä, on se tukeva olkapää ja kuuntelija jne ja sitten… Joo. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *