Sitoutumiskammo on tämän hetken trendi
8
Sitoutumiskammo tuntuu vaivaavan tänä päivänä yllättävän monia
Mikään oikea lääketieteellinen termihän tuo sitoutumiskammo ei ole, vaan pikemminkin keittiöpsykologian tulkinta siitä millainen on ihminen joka haluaa lentää kukasta kukkaan jollain verukkeella. Miehille tämä on varsin yleistä, mutta on niitä sitoutumiskammoisia naisiakin, etenkin nyt kun se on muodissa.
Deittipalveluita käyttävänä näihin oletettavasti sitoutumiskammoisena itseään pitäviin törmää aika usein. Profiilit alkavat sanoilla ”En etsi / en halua mitään vakavaa” tai ”Haluan pitää vain hauskaa”, aivan kuin oletuksena, että jonkin asteinen sitoutuminen toiseen ihmiseen vie pois sen kaiken hauskan. Silloin ei voi enää olla kivaa, eihän?
Miksi sitoutumista pelätään?
Ja vielä jopa ne reilusti kolmekymppiset, lähempänä nelikymppiset aikuiset miehet? En minä ainakaan ole enää mikään 13-vuotias josta on jännittävää seurustella korkeintaan kaksi viikkoa kerrallaan. Näin aikuisena sitä kaipaa oikesti sitä yhdessä tekemistä, olemista ja tutustumista. Myös sitä pelottavaa ja kauhistuttavaa sanaa: arkea.
Tiedättekö, että se seksikin on hurjasti mielenkiintoisempaa ja villimpää kumppanin kanssa kenet oikeasti tuntee, tietää mistä hän pitää, kenen seurassa voit olla täysin oma itsesi ja rohkeasti nolostelematta tehdä tutkimusmatkailua ja ehdottaa vaikka mitä? Se on jännempää ja monipuolisempaa kuin vieraan tai aina uuden kumppanin kanssa, ja sitä seksiä on varmasti enemmän parisuhteessa kuin sinkkuna kumppania vaihdellen, sitoutumiskammo toki estää sen varsin tehokkaasti.
Sitoutumiskammo on pelkoa itsensä satuttamisesta
On todella helppoa nauttia aina vain siitä alkutaipaleen rakastumisen tunteen huumasta. Useinkaan elämä ei kuitenkaan ole jatkuvaa perhosten siipien lepatusta vatsanpohjassa, vaan paljon muitakin tunteita, niin hyviä kuin huonoja. Silloin kun koittaa aika olla toisen kanssa aidosti oma itsensä, on toisille ilmeisesti helpompi vain lähteä ja aloittaa alkuhuuma jonkun uuden kanssa kuin pysähtyä antamaan itsestään vielä enemmän.
Eräs miespuoleinen tuttavani ehdotti, ettei minun kannattaisi välttämättä kertoa etsiväni seuraa vakavalla mielellä, sillä se voi pelottaa osan miehistä pois. Osan sellaisista potentiaalisista ketkä ehkä voisivat sitoutua hauskanpidon sivutuotteena ajan kanssa. Itse kuitenkin haluan, että rehellinen kertomukseni siitä millainen olen ja mitä olen hakemassa, pelottaa juurikin ne vääränlaiset tyypit kauas pois ja kutsuu luokseen niitä, ketkä ovat aidosti kiinnostuneita juuri minunlaisesta naisesta ja myös oikeasti kiinnostuneita parisuhteesta. Ei haittaa pätkääkään jos muutama sitoutumiskammon omaava tyyppi tippuu kelkasta.
Herättääkö tämä mitään ajatuksia?
♡ SEURAA MINUA ♡
Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Tähän täytyy kommentoida, että kyllä se alkuhuuma on mahdollista säilyttää vielä vuosienkin jälkeen! Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä nyt 15 vuotta ja vieläkin tuntuu välillä perhosia vatsassa kun ollaan yhdessä. Ja lapsiakin on, hui kamalaa! Mutta ei elämä ole ollut pelkillä ruusuilla tanssimista, on ollut myös vaikeita aikoja parisuhteessa. En usko, että mulle on ketään muuta miestä olemassa tässä maailmassa ja uskomaton mäihä on käynyt, että ollaan toisemme löydetty.
On mahdollista, ehdottomasti :) En väittänytkään ettei olisi, vaan totesin vain ettei elämä kokonaisuudessaan ole sitä loputonta alkuhuumaa. Usein myös parisuhde vaatii hieman työtä, ja hyvässä suhteessa on mielestäni erilaisia aikakausia ja vaiheita. Myös pitkäaikaiseen kumppaniin voi rakastua uudestaan, vaikka vuosienkin jälkeen :) Hieno juttu että teillä vielä 15v jälkeen tuo meininki <3
Mun mielestä profiilissa on nimenomaan hyvä kertoa, että hakee seuraa vakavissaan niin ne ”hauskanpidon” etsijät ei edes mahdollisesti lähesty. Ja mun mielestä on hyvä, että miehillä luke profiilissa jos ne ei etsi vakavampaa juttua, silloin voi ite skipata ne tyypit heti yli!
Jep, olen täysin samaa mieltä. Hyvä vaan että myös monet varatut kertoo suoraan hakevansa ”salaista seuraa” niin ei tule semmoisiakaan vahingossa valittua.
WORD.
Puit sanoiksi ajatukseni. Saan miehiltä lähinnä naurahduksia kun kerron, että haluan tavata jonkun joka aidosti välittää musta eikä ensimmäisessä viidessä lauseessa heti mainita, että sulla on hyvä perse mennäänkö panemaan. Ihan kuin välittäminen ja aito tutustuminen olisi loppunut maailmasta. Inhoan kaikesta eniten sitä valta-asemaa, mitä miehet ylläpitää ”sun kanssa vois pitää hauskaa ja mistä sitä tietää mihin se johtaa”. Jätetään kuin koira odottamaan jotain ihme herkkua. Ja sitten ihmetellään kun se ei kelpaa.
”sun kanssa vois pitää hauskaa ja mistä sitä tietää mihin se johtaa” YÄK. Toi on oikeesti aika ikävä lausahdus vaikkei varmaankaan ole tarkoitettu sellaiseksi. Ihan asiaahan tuo sinänsä on, mutta jos oikein tonkii ja kaivelee syvemmältä niin se on hieman surullista. Miksei lähtökohtaisesti voida ajatella että ollaan vakavissaan ja sitoudutaan ja se on tavoitteena, mutta jos se sitten jääkin syystä tai toisesta vähemmäksi voidaan ajatella että se oli kuitenkin ihan hauskaa…? Ennemmin niinpäin.
Vähän harmittaa että asista kirjoitetaan näin. Itselläni on sitoutumiskammoa, enkä vastaa tuollaista kuvausta. Haluaisin yli kaiken pystyä vakiintumaan ja antaa toisen rakastaa minua. Tälläisissä tilanteissa ahdistun valtavasti, sydän hakkaa ja haluan paeta; automaattinen reaktio johonkin jonka miellän uhkana. Juuret tähän on rankasta lapsuudesta, hylkäys ja riittämättömyys. Nämä tunteet ovat vaan saaneet vahvistusta ajan myötä. Opettelen vieläkin miten hellittää kontrollista ja päästää toista mukaan elämään. Veikkaan, että nyt kirjoitit asiasta josta itselläsi ei pohjommiltaan ole minkäänlaista käsitystä…
Ei kannata harmistua mistään yksittäisestä näkökannasta, kaikkia asioita ei voi myllätä sadalta eri kantilta ja miettiä aina että entäs jos sitä, tätä tai tuota. Pääasiahan on, että itse tiedät mikä sinua vaivaa tai ei vaivaa, eikä ole syytä harmistua jos et kuulu siihen sitoutumiskammoisten ryhmään joista nyt oli puhe. Sitoutumiskammoisiakin on monenlaisia, monilla eri taustoilla.
Käsitys minulla kyllä on mistä kirjoitan, sillä myös lähipiirissäni on näiden 38 ikävuoteni aikana ollut sitoutumiskammoisia ystäviä/kavereita/tuttavia jne. Itselläni ei kuitenkaan ole omakohtaista kokemusta siitä millaista on olla sitoutumiskammoinen, eli mikään kokemusasiantuntija en ole.
Tämä ihmistyyppi josta kirjoitin on kuitenkin varsin yleinen, ja siinä on kyse täysin erilaisesta sitoutumiskammosta kuin mitä ilmeisesti sinun kohdallasi. Tsemppiä asian käsittelyyn :)