Hae
Queen of Eve

Olen lapseton koska…

img_20161221_110903_resized_20161221_110913983

Mun ”esikoinen”

Aloitetaan sillä että mä tykkään lapsista. Parhaimmillaan ne on varsin hauskan näköisiä ja hassuja höpöttäviä muksuja, varsin verrattomia vekaroita siis. Muiden lapset on ihan jees silloin kun ovat kiltisti, iloisia jne, mutta sitten kun eivät ole niin on ihanaa todeta että ”not my problem”.

Jottei minua leimattaisi lapsenvihaajaksi oli ylläoleva disclaimer ihan välttämätön, sekä vielä se lisäys että tykkään leikkiä lasten kanssa, ja pienet vauvat ovat ihan söpöjä. En vain koskaan ole halunnut omaa.

img_20161221_111049_resized_20161221_111055694

Mutta onhan mulla kaksi pientä huollettavaa…

Nyt taas lähiaikoina on napsunut sen verran mielenkiintoisia päivityksiä lapsellisilta tuttaviltani Facebookkiin, että päätös omasta vapaaehtoisesta lapsettomuudesta sen kuin vahvistuu entisestään (jos se edes on mahdollista) ja tulee niitä ”jep, just tuon takia mä en ole koskaan halunnut lapsia” -fiiliksiä.

Shall we begin!

1. Oksennustauti. Parhaillaan 2-4krt/vuodessa lapsiperheissä vieraileva tauti. Hyvässä lykyssä koko perhe oksentaa vuoronperään ollen yhteen putkeen vähintään viikon kipeänä, ja näitä samaisia oksennusviruksia ongitaan jatkuvasti mukaan niin tarhasta kuin koulustakin. Huomioideni mukaan oksennustaudit lapsiperheissä napataan vanhempien vapaapäiville ja viikonlopuille, lomamatkojen ajaksi sekä juhlapyhiin. Mikäs sen mukavampaa kuin huuto-oksentaa ja ripuloida kilpaa muiden perheenjäsenten kanssa ja siivota joulun pyhät oksennuksia lattioilta ja pyykätä puolikuntoisena.

2. Huonot ja katkonaiset yöunet. Ei tarvitse olla koliikkivauva eikä huonosti nukkuminen välttämättä jää ensimmäisiin kuukausiin tai vuoteen. Huonoa katkonaista unta voi olla jopa vuosikausia putkeen, ja sitä on elävä kuollut ja saa kasan ennenaikaisia ryppyjä sekä harmaita hiuksia. Unettomuus aiheuttaa ahdistuneisuutta ja stressiä.

3. Rahanmeno. Et ostakaan asioita enää vain itsellesi tai kumppanillesi, vaan rahoitat siitä samaisesta palkasta millä elättäisit itsesi, myös ne tekemäsi lapset. Ruokakulut eivät ole ainoita, eikä lapsilisät riitä kaikkeen. Lapset tarvitsevat myös vaatteita, rahaa harrastuksiin, terveydenhoitoon, leluihin, elämyksiin, pianoon, mopoon ja poniin. Jos on monta lasta niin skootteri x 6, ja hemmetisti isompi auto ja asunto. Kulut sen kun kasvaa, ja ison perheen kanssa matkustelu voi olla todella haastavaa, tai rahallisesti jopa mahdotonta.

4. Oman ajan puute. Vuorokaudessa on 24 tuntia, ja siitä keskimäärin kahdeksan ollaan töissä, ja toiset kahdeksan nukutaan. Työmatkoihin, kauppareissuihin (etenkin lasten kanssa) kuluu varmasti aikaa. Niin myös kodin siivoaminen, pyykkien peseminen, kokkaaminen koko köörille… missä on se sun oma aika? Ei ole. Ei ainakaan tarpeeksi, ja usein sitä täytyy erikseen järjestää sen saadakseen.

5. Itsenäisyyden katoaminen. Et enää tuosta noin vaan lähde piipahtamaan kaupassa ominpäin tai illalla elokuviin. Saati  pitkälle lenkille tuosta vaan, tai kaverin kanssa shoppailemaan ex tempore. Et myöskään ota äkkilähtöjä minnekään lomalle jos lapset ovat hoidossa/koulussa (ajoistahan pitää sopia eikä mieluiten koulujen loma-aikojen ulkopuolella). Kaikki pitää suunnitella, ja vessassakaan et välttämättä ole yksin. Oma rauha suihkussa on varmasti luksusta.

Tässä mun oma TOP5 mitkä nopeasti tulivat mieleeni. Onneksi nyt alkaa olemaan sen verran ikää ettei kukaan enää oletakaan mun saavan lasta, joten phiuuuuuh, selvisinpäs siitä! ;)

Onko jotain muita syitä joillain muilla lapsettomilla? Miten olette päätyneet siihen ettette ole lapsia halunneet? Myös lapsia omaavat voivat kommentoida, häiritseekö teitä mainitsemani asiat, tai jokin muu mikä ei tullut esille?

Ps: Arvostan kaikkia äitejä ja isiä ketkä jaksavat raskasta ja vaativaa vanhemmuutta. Ootte supereita! <3

Pps: Tänään klo 24.00 asti aikaa käydä osallistumassa Sisustuskauppa.com arvontaan tästä!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

16 kommenttia

  1. Taru Mari/www.lily.fi/blogit/stuff-about kirjoitti:

    Minä voin kommentoida vaikka äiti olenkin. :D Ytimekkäästi voisin vain todeta että omasta mielestäni lapsen hyvät puolet ja se rakkaus peittoaa nuo haittapuolet helposti. :) Omaa aikaa meillä on hyvin, joskin sitä voisi aina olla lisääkin. :D Olen muutenkin aika epäspontaani, enkä ennen lastakaan ottanut äkkilähtöjä päivän varoitusajalla joten tuokaan ei häiritse. :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Varmasti sitten kun lapsia on tullut, ajatellaan että ne hyvät puolet peittoaa huonot (tosin näin ei aina ole). Varmasti myös perhe-elämässä lasten kanssa on puolensa, en epäile laisinkaan :)

  2. Marianne kirjoitti:

    Moikka, kaikilla on oikeus haluta taI olla haluamatta lapsia.
    Joskus olen ajatellut, että ehkä osalla vapaaehtoisesti lapsettomista on itsellään heikko tai huono suhde omiin vanhempiinsa, mutta sinun kohdallasi näin ei ymmärtääkseni ole.
    Kun lapsista puhutaan, niin monet nostavat perusteluihin nimenomaan pienet lapset ja juurikin nuo asiat, joita itsekin listasit.
    Oletko ajatellut, kuinka tärkeä sinä olet omalle äidillesi? Sinulla ei valintasi johdosta tule aikuisena tai vanhuksena olemaan niitä omia rakkaita aikuisia lapsia.
    Oma vanhemmuuteni on mielestäni rentoa ja ainakin tähän asti ollut todella helppoa. Yksi vatsatauti 13 vuoden aikana ;)
    Reissataan puolison ja kavereiden kanssa ja tehdään hyvää uraa molemmat. Ja vanhemman lapsen kanssa ollaan tehty niitä äkkilähtömatkojakin ja hän on ihan parasta matkaseuraa.
    Mutta kuten alussa sanoin, niin kukin tyylillään ja omia toiveitaan seuraten.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Varmasti osalla lapsettomista on heikko tai huono suhde omiin vanhempiinsa, mutta oman kokemukseni perusteella suurempi osa näistä huonon lapsi-vanhempi suhteen omistajista on perustanut juurikin suurperheitä (Suomen mittakaavalla +3 lasta) paikkaamaan sitä omaa onnetonta tai jollain tapaa ei niin onnistunutta lapsuuttaan. Toisin sanoen, en vetäisi kummankaan kohdalla kuitenkaan mitään yhtäläisyysviivoja väliin.

      Mulla itselläni on loistava suhde vanhempiini ja ollaan erittäin läheisiä, mutta mä myös olen ainoa lapsi ja mun äiti on aina kannustanut mua lapsettomuuteen eikä ole ikinä kysellyt lastenlasten perään. Sen mielestä on tosi jees elää elämää itselleen, kumppanille ja muille läheisille sukulaisille ja ystäville. Mulla on muutenkin pieni suku joten ei se verisukulaisuus ole se juttu, eikä koskaan voi ajatella että teenpä lapsia että mulla on sitten vanhana omat lapset mua hoitamassa ja rakastamassa, kun sekään ei ole mikään tae että näin olisi.

      Nää mun nyt oli vaan tämmösiä mitä keksin mitkä itselläsi vaikuttaa. Suurin syyhän on kovin yksinkertainen: En halua. En koe halua saada omaa lasta, mutta se harvemmin riittää selitykseksi, niin on kiva näin puoliksi leikkimielisesti heitellä tarkempia syitä miksi en. Mun mielestä enemmänkin voisi kyseenalaistaa monien ihmisten tarvetta tehdä lapsia, kuin olla tekemättä. ”Mutku mä haluun” on ihan yhtä pätevä syy kuin ”mä en haluu” :)

  3. taika kirjoitti:

    Mä oon ollu vapaaehtoisesti lapseton ikään 34 asti ja ajatellu siihen asti hyvinki voimakkaasti että ikinä en haluu lapsia, mä en oo mikään äiti. En tuu synnyttää, yök, en imettää ja inhoon lapsia.

    Myös mieheni oli ajatellut ikään 38 v asti että ei meille lapsia piste. Siinä menee oma vapaus ja me ollaan itsekkäitä ihmisiä ja meile riittää lauma koiria.

    Nyt oon sit kumminki 8 kuulla raskaana… Ja ihan suunnitellusti. Elämä on kummallista!! En ois ikinä uskonu! En edelleenkää pidä lapsista mutta olen varma että omaani tulen rakastamaan enemmän kuin mitään ikinä!

    Synnytyksen oon saanu puhuttua niin et saan toivomani sektion, joka oli mulle ehdoton edellytys et tähän hommaan ees lähen. Imetystä harkitsen vakavasti koittavani ainakin alkuun.

    Mikä sai mut mut muuttaa mieleni? Ensinnäki se kun miehelle rupes tulee vauvakuume. Se oli hällä noin 1,5v kunnes olin itse kanssa lopulta sitä mieltä et no koitetaan. Hän halusi lapsen ja alkuun sanoin et älä luulekaan, ei mun kanssa. Mä en haluu. Sitten kun aikaa kului niin jyrkästä ei:stä tuli vaan ei, sitten lopulta ehkä, ja sit lopulta et no koitetaan sit et tulenko ees raskaaksi… Mulla oli joku päänsisäinen prosessi ilmeisesti :) mutta mun mies ei missään vaiheessa mua painostanu, sano vaan silloin tällöin et ois kiva ku ois oma lapsi.

    Ja toinen iso vaikutus oli sillä ku olin kuunnellu jo pitkään yhen tuttuni valituksia ja huolia. Hän on kohta 70v leski, jolla ei oo lapsia ikinä ollutkaan, joka kaataa kaikki huolet ja murheet mun, ulkopuolisen tuttavan niskaan. Mä mietin et jonain päivänä mäkin oon tollanen yksinäinen, vanha katkera eukko jolla ei oo mitään perhettä, ei mitään. Sit ajattelin et haluisin olla mielummin niinku mun mummi oli tai mun äiti. Jotka jakoivat elämänsä ja juttunsa lapsiensa ja lastenlastensa kans. Mulla oli todella läheiset välit mummin kanssa ihan hänen kuolemaan asti aikuisena ja nyt mun äitiin. Jotenki toivoisin että sit kun mun tytär on joskus aikuinen, mulla on sellaset välit hänen kanssaan myös. Ainaki siihen tähtään!

    Ajattelen niin et se lapsuus on niin lyhyt vaihe tässä kokonaisuudessa et kestän kyllä sen kaiken kurjanki mitä siihen liittyy. Toisaalta siihen liittyy myös paljon ihania ja kauniitakin asioita…

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Onnea loppuodotukseen :) Mieltänsä voi aina muuttaa ja itsekin olen aina ollut sille avoin. Jos jostain syystä haluaisinkin yhtäkkiä lapsen, niin kai se vielä olisi mahdollista. Ei ole väärin laisinkaan, kaikelle on aikansa ja paikkansa :)

  4. Tiia kirjoitti:

    Onneksi nykyään ei ole outoa, jos ei ole lapsia. Tai jos on yksi lapsi tai 7 lasta. Jokainen saa elää elämänsä niinkuin haluaa ja se on hieno juttu! :) Ymmärsin kyllä jokaisen listaamasi asian, miksi et lapsia halua. Ja riittää myös kyllä pelkkä ”en vain halua”, niinkuin lopuksi sanoitkin.

    Omalla kohdallani voisin ajatella, että lapset tekee elämästä elämisen arvoista. (minulla ei vielä ole lapsia, mutta suunnitelmissa ensivuoden puolella yrittää, ikää 22). Mietin jo ala-asteikäisenä lasteni nimiä, taloa joka soveltuu lapsille ja olen myös viimeiset 5 vuotta ostellut lastenvaatteita. (näin kirjoitettuna kuullostaa hullulta.. :’D) Mua ei oo ikinä kiinnostanut mitä työtä teen, kunhan pärjään rahallisesti. Musta on ihana ajatella, että saan (toivottavasti) monta lasta, jotka myös saavat lapsia. Eläkeiässä saan nauttia jälkeläisistä, en ole yksin ja he pitävät minusta huolta, kun en siihen itse enää pysty. Omalla kohdallani on aina ollut myös ajatus, että olisi itsekästä ajatella vain itseään, eikä hankkia lapsia sen takia, ettei itselle ole tarpeeksi rahaa, aikaa tai ei voi mennä sillon kun haluaa. (ajattelen noin itsestäni, en heistä jotka eivät lapsia halua)

    Meidän tulevaisuuden toiveet ovat siis täysin vastakohdat. Yhteistä meillä on kuitenkin se, että molemmat tietävät mitä tulevaisuudelta haluaa ja tietää asiat mistä tulee itse onnelliseksi. :)

  5. Sanna kirjoitti:

    Sehän on hyvä jos itse osaa tunnistaa sen, että ei lapsia halua. Niitä ei kannata tehdä jos ei todella halua. Ne vie kaiken, sun identiteetinkin. Ethän sä voi olla äiti ilman lapsia.

    No sun listaamat asiat on ihan totta, mut jokainen voi niistä toteutua myös ilman lapsia, yhdessä tai erikseen. Ne on kuitenkin aika pinnallisia asioita. Mut jos tiedostaa ettei niistä_kään_ ole valmis luopumaan niin todellakin parempi olla hankkimatta lapsia.

    Ei tää vanhemmuus oo aina kivaa, sisältää paljon luopumista, mut tän luopumisen hinta on se, että tilalle saa jotain muuta. Elämään tulee niin paljon harmaan sävyjä, että on hankala samastua mustavalkoisena ajatteluun jolla usein perustellaan vapaaehtoista lapsettomuutta.

    Kyllä mä välillä oon miettinyt, että mitä jos sais valita toisin..Mut en kuitenkaan valitsisi. Lasten myötä elämä on saanut sellaista sisältöä mitä ei voi ikinä kokea ilman lapsia. Itse en vaihtaisi elämää lapsettomat kanssa vaikka helpompaa se varmasti olisikin!

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitos kommentista! Mä uskon että jos mäkin nyt saisin lapsen, vaikka yllättäen paljastuisi että olen niin pitkällä raskaana ettei sitä voi perua, niin musta tulisi hyvä äiti, ja olisin lapsesta onnellinen. En usko että elämäni tuhoutuisi tms, siitä tulisi vain erilaista. Ihan samoin mun elämä muuttui kun otin koiran, ja nyt jo toisenkin. Kahden koiran (vaikkakin pienen) kanssa eläminen on haastavampaa kuin ennen, ja minulla on enemmän velvollisuuksia kuin mihin olen tottunut. Myös huolta ja vastuuta on tullut tuhottomasti lisää, ja voin vain kuvitella kuinka paljon jos olisi omia jälkeläisiä.

  6. Tuuli kirjoitti:

    Olen nelikymppinen lapseton. Olisimme miehen kanssa halunneet lapsen mutta ei onnistunut lukuisista hoidoista huolimatta. Olen asian kanssa nykyään ihan fine. Mutta yksi asia on mikä harmittaa. Nimittäin perintö. Minulla ei ole ketään kenelle antaisin vaikkapa isovanhemmilta saamiani antiikkiesineitä, tai tulevia perintöjä vaikkapa lapsuuden kesähuvilasta. Ne eivät mene minun kautta suvussa eteenpäin kuten kuuluisi. Se on johtanut siihen etten edes halua mitään sukuhistorian kannalta arvokasta.
    Toisaalta on kiva ajatella että on täysin riippumaton ja vapaa. On omaa aikaa eikä tarvi tehdä ruokaa kenellekään jos ei jaksa. EIkä tarvitse olla huolissaan lasten kasvaessa koulukiusaamisesta tai teinien sekoiluista. Eläkkeellä voin myydä oman talon ja kuluttaa joka pennin omaan elämiseen, muuttaa vaikka hotelliin tai Espanjaan tai palkata oma hoitaja. Kenellekään ei jää mitään?

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Voihan sitä perintöä jättää muillekin kuin verisukulaisille :) Mutta niin, mä suosittelen panostamaan omaan elämäänsä, mitään ei hyödytä olla hautausmaan rikkain vainaja ;)

  7. Rita kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus, ja kommentit yllättivät myös mukavalla tavalla; ne olivat asiallisia ja hyvin perusteltuja (tämä on nykyään harvinaista blogeissa).

    Olen kanssasi 100% samaa mieltä mitä sanoit kaikissa viidessä pointissasi. Olen 33-vuotias lapseton. Tällä hetkellä en seurustele. En ole koskaan lapsia halunnut, mutta eihän sitä voi tulevaisuudesta tietää, vaikka ajatus raskaana olemisesta, synnyttämisestä ja siitä, että minulla olisi vauva tuntuu erittäin kaukaiselta. En oikeastaan osaa edes kuvitella. Introverttina ja erityisherkkänä rasitun ”normaalista” elämästä ihan riittävästi, ajatus itsenäisyyden ja oman ajan ja tilan menettämisestä on minulle kauhea. Väsymys vaikuttaa minuun todella voimakkaasti ja voin kuvitella millainen tiuskiva hirviö olisin äitinä.
    Jos joskus lapsia haluan ja niitä yritän saada, haluan olla äiti joka antaa lapselleen läsnäoloa, tukea ja turvaa. Näitä asioita en itse lapsuudessa saanut, ja vielä paikkailen menneisyyden arpia. Työstän näitä asioita itseni kanssa, ja jos joskus lapsen haluan, niin en halua viedä samaa tunneperimää eteenpäin suvussani, mitä olen itseeni imenyt.

    Tiedostan kuinka paljon vanhempana oleminen vaatii ja siksi en lähtisi kevein perustein vanhemmuuteen. Ajatusleikkinä; jos mulla olisi joskus lapsi, niin haluaisin opettaa että maailma on hyvä paikka (nythän kaikki hokee miten paljon täällä on paskaa), veisin häntä mahdollisimman paljon erilaisiin paikkoihin ja erilaisten ihmisten seuraan. En haluaisi että hänestä tulee pelokas maailmaa kohtaan. Jos siis joskus lapsen haluaisin, niin haluaisin ehdottomasti sen myös siksi, että haluan jakaa oman maailmani pikkuisen kanssa.

    Itse olen sitä mieltä myös, että ainoa hyvä syy tehdä lapsia on se, että haluaa niitä. Ikävä kyllä, liian moni tekee ulkoisesta painostuksesta. Myöskään mitään takeita siitä, onko lapsesi sinulle vanhuuden turva , ei ole. Lapsesi ei välttämättä synny terveenä, tai hän voi sairastua. Lapsesi saattaa ajautua elämässään väärille teille, vaikka kuinka haluaisi suojella pahalta. Elämästä ei voi tietää.
    Toisekseen olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi hoitaa lähipiirissä olevan lapsia edes muutaman työpäivän ajan, jotta hahmottaa mitä se tarkoittaa että on lapsi. Monella on aika ruusunpunaiset kuvitelmat lapsiperhearjesta. Arkeahan se todella on, ja varmasti omaa lastaan rakastaa eri tavalla, mutta ei se pahitteeksi ole, että tietää mihin on ryhtymässä.

    Hyvä kirjoitus!

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Hyvä kommentti, wau, kiitos siitä :) Todella mielenkiintoisia ajatuksia ja ymmärrän täysin mitä kirjoitit, ja monesta olin samaa mieltä. Kuka vaan voi saada lapsen (pl. lapsettomuus), mutta kuka tahansa ei osaa olla hyvä vanhempi. Saisi siihenkin jonkun ajokortin käydä ennen lisääntymislupaa (no ei oikeesti mutta ajatuksen tasolla…)

  8. Heidi kirjoitti:

    Itse olen 38-vuotias naimisissa oleva nainen ja lapseton, aivan omasta vapaasta tahdostani. Syy tälle on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, etten halua. En ole koskaan tuntenut, että haluaisin saada lapsia tai olla äiti. Se ei syystä tai toisesta ole mun juttuni ja so be it. Toki olen saanut tästä osakseni lukemattomat määrät ihmettelyjä, kauhisteluita, painostusta ja mitälie mutta mulle tämä ei ole sen kummempi juttu eikä toistaiseksi ainakaan ole tullut vastaan mitään sellaista argumenttia, tilannetta tai tunnetta, joka saisi mut miettimään toisin.
    Mulle tää lapsettomuus on niin itsestäänselvyys, etten oikein edes osaa ajatella sitä toista vaihtoehtoa. Esim. tosi moni kuvitteli, että minä ja mun mies aletaan yrittää lasta, kun mentiin naimisiin (olin silloin 35). Kun joku sitten asiasta kysyi, mä olin lähinnä, että häh, miksi me haluttais lapsi, siis oikeestiko, älä ny hulluja puhu :D . Mun mielessä ei ollut edes käynyt tuo, että joku voisi ajatella meidän haluavan lapsia, vaikka sitten toki jälkikäteen ajatellen se on aika tavallinen oletus.
    Yksi sellainen huomio, jonka olen omasta lapsettomuudesta huomannut ajan saatossa on se, että tämä ei ole minulle valinta sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä en ole tätä itse mitenkään valinnut tai päättänyt. On melkein kuin tämä olisi valinnut minut, jos asian voi siten muotoilla. Kun se oma tunne on niin vahvasti tämä, ettei lapsia halua, ei asiaa tarvitse erikseen valita. Kunhan huolehtii ehkäisystä!

    • Ilona kirjoitti:

      Sama tilanne minullakin. Syy lapsettomuuteen on se, etten ole koskaan halunnut lapsia. Se ei ole vain minun juttuni, enkä osasi kuvitellakaan haluavani lapsia. En ole koskaan ajatellut, etten haluaisi lapsia jokin vanhemmuuden ”negatiivisen” puolen takia – oli se sitten sairastelut, oma aika tai muu vastaava. Jotenkin uskon, että jos niitä lapsia haluaa, nuo ovat kuitenkin aika pieni paha kärsittäväksi. Eikä kyse ole siitä, etten pitäisi lapsista, sillä veljeni lapset ovat aivan mahtavia tapauksia ja todella rakkaita minulle. Mutta kun ei halua, niin ei halua. Olen samaa mieltä siitä, ettei tämä ole mikään valinta – tämä nyt vain on asioiden tila, joka on kohdalleni osunut valitsematta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *