Kuoreen vetäytynyt kotilo

Kuoreen vetäytynyt kotilo

Mä olen ainoa lapsi ja oppinut jo aikoja sitten aika itsenäiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi, että mä kyllä pärjään ja vaikken pärjäiskään niin perussuomalaisesti ”ei tartte auttaa” kuuluu aika usein mun suusta. Leikin pienenä paljon yksin ja mulla oli loistava mielikuvitus. Oli piirtäminen, lukeminen ja barbit. Mökillä tein muurahaisille hotelleja risuista ja kivistä ja katselin sivusta niiden maailmaa. Aina keksin jotain kivaa ja mielenkiintoista puuhaa eikä mua tarvinut aikuisten olla jatkuvasti viihdyttämässä.

Oma aika on tärkeää

Vaikka olinkin hyvin omatoiminen, niin olen ollut lapsesta saakka myös hyvin sosiaalinen tyyppi ja mulla on ollut aina kavereita ja ystäviä joiden kanssa olen jossain välissä viettänyt paljonkin aikaa. Kuitenkin mä olen aina nauttinut myös omasta ajasta ja yksin olemisesta. Siitä laatuajasta kun ei ole kukaan häiritsemässä ja saan puuhata ihan hiljaa omiani. Mä en ole koskaan erityisesti kaivannut hirveästi ihmisiä ympärilleni ja sosiaalisia menoja päivästä toiseen. Itseasiassa, ne väsyttää mua pidemmän päälle, sillä olen aina ollut jollain tasolla introvertti ihminen. Juuri sellainen joka haluaa joskus vetäytyä sinne omaan kuoreensa ja ahdistuu, mikäli altistuu viikon aikana liikaa sosiaalisille kontakteille. Välillä mulla on niitä päiviä kun ei oikeastaan huvittaisi puhua kenellekään ja haluan olla vain yksin, silloin mä olen ehkä hieman kuoreeni vetäytynyt kotilo ja puuhailen hiljaa omiani makuuhuoneessa. Se onkin tämän yhteisen kodin jakamisen paras puoli: Mahdollisuus seuraan ja tunne siitä ettei ole yksin, mutta myöskin mahdollisuuus olla omissa oloissaan jos niin haluaa.

Voiko olla ekstrovertti ja introvertti samaan aikaan?

Mä aina välillä teen kaikkia luonnetestejä ja sitten mua ihmetyttää ne tulokset. Miksei voi olla ekstrovertti ja introvertti samaan aikaan? Mun on pakko olla jotenkin oudosti molempia, mutta lähes aina saan niitä E-alkuisia tuloksia. Tykkään olla esillä ja nautin esiintymisestä, olen äänekäs ja suhteellisen rento tyyppi ja ne ovat varmasti niitä asioita mitkä pistävät mut sinne ekstroverttien kastiin. Mutta samalla kaipaan hirveästi omaa aikaa ja hiljaisuutta, inhoan ryhmätöitä ja teen mieluiten juttuja itsenäisesti ja omassa rauhassa keskeytyksettä, olen uupunut jos minun on tarvinut olla isossa porukassa kauan ja rakastan sitä kun ei ole mitään suunnitelmia ja saan olla itsekseni ja uppoutua mua kiinnostavien juttujen pariin.

Jekyll ja Hyde

Ennen tämän blogitekstin kirjoittamista tein uteliaisuuttani neljä erilaista luonnetestiä. Kahdesta ensimmäisestä sain tulokseksi ekstrovertin ja kahdesta jälkimmäisestä introvertin. Myers-Briggs testin olen tehnyt varmaan viisikymmentä kertaa vuosien aikana ja sen tulos on aina sama ENFJ eli ekstrovertti-intuitiivinen-tunteva-spontaani. Kai mä sitten olen, mutta eihän nuo testit koskaan ole täysin yhtäläisyysmerkein kohdistettuja suoraan elävään elämään. Mä elän kuitenkin tuntemusten ja tilanteiden mukaan ja kummatkin vaihtelee, joten mitään 100% luotettavaa dataa ei millään testeillä saada aikaiseksi.

Oman kotilon suojassa

Juuri nyt mä olen se kuoreeni vetäytynyt kotilo joka on pysytellyt makuuhuoneen turvissa päiväkausia. Toki olen käynyt kaupassa ja koirien kanssa ulkona, muutamissa palavereissa ja pakollisissa menoissa, mutta pääasiallisesti olen pysytellyt omassa seurassani. Olen myöskin ollut viime keskiviikosta lähtien enemän tai vähemmän sairaana jonkin ärsyttävän kesäflunssan kourissa ja se on vienyt voimia, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Viimeisen puolentoista viikon aikana olen käynyt muutaman noin tunnin pituisen keskustelun toisen ihmisen kanssa ja se on ollut täysin riittävää (lukuunottamatta lauantaina viettämääni viittä tuntia vanhempieni seurassa). Ainoa, mikä mua joskus mietityttää tässä mun kotilo-piirteessä on se, että osaisiko sitä enää olla parisuhteessa kun olen kohta jo kolme vuotta nauttinut tästä omasta ajasta ilman häiriötekijöitä ja keskeytyksiä?

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa