Laihduttaminen teki musta onnettoman
5
Hyvä olo ja onnellisuus ei ole ulkoisista asioista kiinni
Olen laihduttanut elämäni aikana enemmän ja vähemmän, säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen ollut laiha, hoikka, normaali, pyöreä, pulska, huomattavan lihava ja kaikkea mahdollisia ylipainoisen kategorioita. Olen suunnannut kaikilla mittareilla ylös ja alas. Joskus melkein saanut siitä normaalista olotilasta kiinni ja päässyt pudottamaan painoa paljon, jonka jälkeen asiat on levinnyt käsiin ja paino tullut takaisin hitaasti mutta varmasti, valitettavan usein myös korkojen kanssa.
Väitän omaavani aika hyvän kokemuspohjan ulkonäön ja painon merkityksestä, sillä minulla on kokemusta niistä kaikista. Voin asettua niin laihan kuin lihavan ihmisen kenkiin ja tiedän hyvin millaista on olla ihan normaali. Tiedän millaista on olla haluttu, suosittu, kauniina pidetty. Sellainen kenen elämää tai jotain ulkoista ominaisuutta on kadehdittu. Tiedän yhtälailla myös sen, millaista on olla ihmettelyn tai piikittelyn kohteena ja jopa ventovieraiden vihan ja arvostelun alaisena. Olen kykenevä katsomaan asiaa monilta eri kanteilta. Silti täytyy muistaa, että tämä on vain minun henkilökohtainen kokemukseni. Kaikki eivät ajattele tai tunne samoin ja ihmisillä on erilaisia taustoja.
En silti tiedä kaikesta kaikkea eikä minun hyvä itsetuntoni pelasta toisia
Näin lähes nelikymppisenä kehopositiivisena en esimerkiksi voi samaistua täysin siihen, millaista on olla ihminen ketä on esimerkiksi koko elämänsä ajan jollain tapaa arvosteltu ulkonäkönsä puolesta. En tiedä millaista on olla lihava lapsi tai vaikka koulukiusattu. En tiedä millaista on olla aina se joka valitaan viimeisenä joukkueeseen tai kellä ei ole yhtään kaveria. En tiedä millaista on saada pakkeja miehiltä keihin on ihastunut ja saada jotain laihdutuskommentteja Tinderissä. Mun kohdalle ei ole kertynyt kokemusta mistään näistä, vaan elämäni on ollut päinvastaista. Mä voin siis vain kuvitella.
Millaisiin kivisiin kenkiin mä sitten oikein voin astua?
Tiedän kuitenkin millaista on kun paino nousee, ulkonäköpaineet kasvaa ja yhteiskunta osoittaa, että mun olisi oltava tietynlainen kelvatakseni muille ja ollakseni hyväksyttävä ja ihmisarvon omaava. Kehorauha on aika ajoin ollut aika kortilla. Mä tiedän hyvin millaista on, kun jotkut ventovieraat supisevat baarissa toisilleen ”kato kuinka iso perse tolla akalla on”, kuinka joku mies puistossa huudahtaa ”no oletpas sinä lihava” tai kuinka keskellä päivää mua paljon vanhempi mies tulee vihaisena pitämään luentoa miten ihmeessä takapuoleni voi olla kuin seitsemän leivän uuni levittäen käsiään kuin demonstroidakseen. Tiedän millaista on kun hän samalla käskee mua lopettamaan ruokatunnilla syöminen työtovereideni kanssa ja lähtemään liikkumaan sen sijaan.
Tiedän millaista on kun joku tulee ravintolassa kertomaan ettei ”sun pitäis syödä tuota”, koputtamaan selkääni ja kysymään ”oletko koskaan ajatellut laihduttaa” ja kadulla huutaa ohiajavasta autosta ”LÄSKI!” tai jopa kävelee useita kadunmittoja perässä karjuen kaupungilla hävyttömyyksiä ulkonäöstäni. Tiedän myös millaista on saada joululahjaksi joku 50-luvun opas siitä kuinka laihduttaa. Harmi etten ollut tajunnut antaa kyseiselle henkilölle vastaavanlaista osuvaa lahjaa, esim. lahjakorttia hautaustoimistoon. Olisi varmasti ollut molemmille tarpeellista ja kenties ajankohtaista, muttei mielestäni korrektia muistutella kenenkään ylipainosta tai lähestyvästä kuolemasta.
Näiden kaikkien kokemusten jälkeen mun on helppo sanoa mikä on ollut parasta aikaa, eikä se ole ihan niin selvää kuin joku ulkopuolinen voisi ajatella. Kaikista onnellisin en nimittäin ole ole ollut kevyimmilläni välttääkseni kaiken tuon ja saadessani ihailua, enkä myöskään onnettomin painavimmillani jolloin olen joutunut sietämään ulkopuolisten arvostelua ja mun ruokarauhaa ja kehorauhaa on rikottu toistuvasti. Mä olen ollut onnettomin laihduttaessani.
Miksi se laihduttaminen sitten on niin paha asia?
Mä toivoisin ettei kukaan ajattele ettei kehopositiivinen ihminen voi laihtua ja että kehopositiivisuuden aate jollain tapaa kannustaa lihomiseen tai ylipainoisena pysymiseen, sillä siitä ei missään tapauksessa ole kyse. Mulle itselleni se aktiivinen, lähes yhtäjaksoinen on/off pelleily laihduttamisen kanssa vaan vahvisti sitä ahdistusta ja ulkonäköpaineita. Myös syömishäiriö oireili joka kerta huomattavasti kovemmin laihduttamisen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen aktivoiden mut lihomaan entistä enemmän. Laihduttaminen laihduttamalla on aina kohdallani ollut huono idea, vaikka olenkin sillä saanut hetkellisesti hyviäkin tuloksia.
Se laihduttaminen voi monelle ylipainoiselle tulla ihan jostain muualta, eikä halu, motivaatio tai edes henkinen hyvinvointi ole sen mukaista, että juuri sillä hetkellä laihduttaminen olisi fiksua. On hirveää laihduttaa pakosta, siitä ajatuksesta että vasta sitten on hyvä, arvokas ihminen. On kamala tunne kärvistellä mielihalujensa kanssa ja kuulla koko ajan ympäriltään, kuinka ylipainoinen ihminen on kuvottava laiska läski jolla ei ole mitään itsekuria. Se ei varsinaisesti kannusta eikä piristä mieltä. Se saa vain oman pahan olon voimistumaan kun todellakin ihan konkreettisesti ymmärtää kelpaavansa yhteiskunnalle tai toisille ihmisille tasa-arvoisena ihmisenä vasta tietyn ulkonäön omaavana. On väärin joutua taistelemaan ihmisarvostaan.
Jokainen itse saa päättää haluaako laihduttaa eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Se, että itse puhun nyt laihduttamista vastaan ja kerron, että laihduttaminen teki musta onnettoman, ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita sitä ettenkö haluaisi laihtua. Ne ovat kaksi eri asiaa. Mä haluan pudottaa painoani ja keventyä. Mun tavoitteena ei ole niinkään ulkoiset asiat sillä pidän itsestäni näin ja rakastan itseäni kaikissa olomuodoissa, mutta tiedän kokemuksesta että hieman vähemmällä painolla mulla olisi fyysisesti parempi olla. Kaikki ylipainoiset eivät kuitenkaan halua laihtua eikä niin pidä olettaa. Minäkin olen tyytyväinen näin ja rakastan itseäni juuri tällaisena, mutta oman terveyteni eduksi haluan tehdä joitain muutoksia. Se on silti vapaaehtoista. Siitä päätän minä eikä kukaan muu.
Olen ihan yhtä hyvä laihana tai lihavana vaikken kaikkia miellyttäisikään
Laihduttaminen ei ole mitenkään pannassa, mutta itse sana ja se mitä aktiivinen laihdutus oikeasti on on hieman kirosana. Mä peräänkuulutan ennemmin positiivisia ja hitaita, maltillisia elämäntapamuutoksia. Yksi asia kerrallaan, parempia valintoja tehden. Mä yritän juoda enemmän vettä. Kävellä koirien kanssa pidempiä lenkkejä. Vähentää suolaa. En syö sipsejä joka päivä vaikka voisin jos haluaisin. Yritän pitää tarkemmin ateriarytmistä kiinni. Syön enemmän kasviksia. Ja niin pikkuhiljaa kaikilla tällaisilla muutoksilla sitä voi väkisinkin laihtua, ilman aktiivista laihduttamista, nälkäkuureja ja päähänpinttymiä jossa suoritetaan jotain ihan sata lasissa ja lopputulos on pahimmassa tapauksessa huonompi kuin ennen aloitusta.
Mä iloitsen jokaisen puolesta joka on kyennyt tekemään elämäntapamuutoksen niin halutessaan ja jokaisen sellaisen puolesta joka on saanut aikaan parempia valintoja elämässään. Mä iloitsen myös mittavien painonpudotustarinoiden sankareita ja laihdutuksen valinneita jotka ovat nyt onnellisia jos eivät sitä aiemmin olleet. Ja ennen kaikkea mä iloitsen kaikkien niiden puolesta, jotka oppivat tai osaavat jo rakastaa itseään juuri sellaisena kuin he ovat, tällä sekunnilla ilman edes mietintää mistään muutoksesta.
Kuvat Katri Gruner
♡ SEURAA MINUA ♡
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Toisen ihmisen paino ei todellakaan ole asia, jota ulkopuolinen saa kommentoida. Itse en ole kuullut edes lääkärissä painosta kommentteja, ellei se liity jotenkin vaivan hoitoon, esim. polvikipu tai uniapnea tms. jolloin lääkärin on käytännössä pakko ottaa asia esiin.
Itse uskon, ettei vakavasti ylipainoisissa ei ole kyllä montaa jotka ei haluaisi laihtua. Mutta heitä, jotka eivät halua laihduttaa on varmasti, sillä laihduttaminen on oikeasti aika kitumista. Se vaatii sellaista tahdonvoimaa mitä kaikilla ei ole, eikä se ruokahalu laihduttamisella katoa vaikka saattaa hetkeksi vaimetakin. Ruokahalu ei ole samanlainen kaikilla vaan toisilla se on ylikorostunut.
Itse haluan laihtua terveyden takia. Alle viisikymppisiä tuntuu kuolevan sydämen pettämiseen vaikka ovat paremmassa kunnossa joten väkisinkin miettii, paljonko itsellä on elinaikaa, elänkö vielä 10v? Sydän kuitenkin joutuu pumppaamaa verta melkein toisenkin ihmisen verran tässä painossa. Itse olen niin epätoivoinen, että kokeilen parhaillaan laihdutuslääke Saxendaa joka onneksi on vienyt ruokahalun (ah, mikä vapauden tunne), mutta tässä on mennyt vasta pari viikkoa joten vielä ei uskalla sanoa mikä on tilanne vaikka vuoden päästä. Mutta mulla myös sama, ulkonäkö ei haittaa, mutta se oma terveys huolettaa.
Terveyskin on asia jota ei voi ulkoisesta olemuksesta päätellä. Toiset ne vetelee satavuotiaiksi ties millä elintavoilla ja toiset kuolee nuorena. Tietysti aina mitattavissa ei myöskään ole elämän pituus, vaan elämän mielekkyys. Elämähän on täynnä valintoja.
En ole kuullutkaan että markkinoille olisi tullut jokin toinen oikeasti toimiva ja ruokahalun vievä lääke mitä Reductil aikoinaan oli. Se vedettiin pois markkinoilta sillä aiheutti sydänongelmia käyttäjille (vaikka sai myös laihtumaan nopeasti ja paljon). Tsemppiä sulle :) Tärkein on tehdä sitä mikä itsestään tuntuu hyvälle ja oikealle (eikä vahingoita muita). Oli se sitten mitä vaan :)
Googletin tuon mainitsemasi valmisteen. Onko se tosiaan 300e? Minkä verran tuohon pistoshoitoon siis menee kuukaudessa rahaa?
Totta, terveys ei tässä kohtaa päällepäin näy, mutta itse tunnen itseni sairaaksi ja vetämättömäksi. Mutta tiedän kyllä samanpainoisia ja painavampiakin tosi energisiä ihmisiä jotka ovat aina menossa. Itse olen aika varma että minulla on myös uniapnea jonka johdosta päivät on sumuisia, pää ei toimi ja aina väsyttää. Mutta siihen voi auttaa jo 5% painonpudotus. Senkin takia yritän nyt lääkitystä.
Voi Reductil <3 Se toimi mulla, mutta vedettiin markkinoilta kun olin hakemassa toista pakettia :( Sitten kokeilin Mysimbaa, mutta siitä tuli mulle järkyttävät sivuoireet, jatkuva hermostuneisuus, suun kuivuminen ja päänsärky. Se oli muistaakseni reilu 80e/kk. Ja nyt Saxenda. Tosiaan maksoi vajaa 290e viiden kynän pakkaus, eikä pienempää pakkausta saanut ja johon ei kuuluneet edes neulat vaan ne maksoivat vielä vajaa 30e päälle. Mä olen käyttänyt Saxendaa vasta reilu 2viikkoa ja onkohan eka kynä noin puolessa välissä (paketissa niitä on 5kpl). Annosta tosin nostetaan vauhdilla (noh, mä en heti viikon päästä nostanut kun toimi niin hyvin minimiannoksellakin ja pelkäsin vähän sivuoireita). Alussa annos on 0,6, mutta nostovaraa on 3,0 asti ja silloin kynät kuluukin nopeammin. Pistäminen oli aika iso kynnys, mutta yllättäen se ei tuntunut missään. Olin ihan varma ettei minuun toimisi, mutta seuraavana päivänä ruokahalu oli kadonnut. Ihan mahtava olo, kun päässä ei koko ajan pyörinyt "mitähän sitä nyt vois syödä" vaan unohdin syömisen kokonaan kunnes maha ilmoitti murinalla että jotain pitäisi syödä. Ja kylläisyyden tunne tuli yli puolet aiemmin kuin ennen, ei olisi mitenkään jaksanut syödä esim. puolikasta pizzaa enempää. Tuli sellainen olo, että tältäkö niistä tuntuu joilla on normaali ruokahalu. Mutta eihän tämäkään lääke kaikkiin tepsi, mutta itse päätin ottaa tuon 300euron riskin.
Itsekin tiedän ettei oloni ole yhtä hyvä kuin se on vaikkapa jo muutamia kymmeniä kiloja kevyempänä, joten pyrin kohti parempaa olotilaa. Tsemppiä sulle :)