Hae
Queen of Eve

Kuinka selvitä läheisen itsemurhasta

”Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.”

Miksi näin raskas aihe? Valitettavasti se on taas ajankohtainen elämässäni. Kevät, itsemurhien aikaa. Tilastollisesti eniten itsemurhia tehdään vuoden ensimmäisellä puoliskolla kevään kynnyksellä. Ehkä se on sitä kun pitäisi olla uusi alku, uusi vuosi, lumet sulaa, luonto puhkeaa kukkaan ja kaikki muut ympärillä eloon paitsi itse tuntee luhistuvansa.

Olin 16 kun isäni teki itsemurhan. Viimeinen kohtaamisemme oli äitini uuden asunnon ovella jonne isäni ilmestyi yhtäkkiä. Pyysi anteeksi, sanoi ettei jaksa enää ja rakastaa minua ja halasi. Asioita mitä hänen suustaan ei juuri koskaan kuullut ja tekoja joita hän ei juuri koskaan tehnyt. Siitä tiesin että jotain on pahasti pielessä ja soitin äidilleni ja isovanhemmille. Heti kun mahdollisuus salli isäni outoa käytöstä alettiin selvittämään. Menimme entiseen yhteiseen kotiimme ja keittiön pöydällä oli lappu. ”Hyvästi rakkain, en jaksa enää. – Isä / Avomies” ja siinä kaikki. Selkeä viesti vaikka lyhytsanainen. Siitä tiesi heti että nyt on tosi kyseessä.

Äitini soitti poliiseille ja lähti ajamaan mökillemme tarkistamaan josko isäni olisi siellä. Auto näkyi pihassa jo kaukaa pelloille. Poliisit tulivat perässä mutta muut eivät menneet lähemmäksi. Minä olin kaikesta tietämättömänä mutta odottavaisin mielin ja urheana lukiossa, menin kouluun tästä kaikesta huolimatta. Samaan aikaan poliisit kuvasivat perheemme toista autoa mökkimme pihalla, pölynimurinletku ilmastointiteipillä pakoputkeen teipattuna ja siitä takapaksiin suunnattuna. Isäni istui autossa joka oli jo käynyt tyhjäksi. Hän teki itsemurhan kuolemalla häkämyrkytykseen.

Puolilta päivin koulusta kotiin palatessani äiti oli eteisessä vastassa. ”Isä teki sen” ja halasi. Siinä se oli. Kaikki oli loppu. Muistan että sanoin vain  että minun täytyy lähteä kertomaan kavereilleni ja poikaystävälleni joilla oli vielä koulua jäljellä, ja jonkinlaisessa shokkitilassa poljin pyörällä takaisin lukion pihaan. Kaverit ihmettelivät käytävällä miksi tulin takaisin, kerroin että siksi koska isäni on juuri tehnyt itsemurhan. Kaikki muut itkivät paitsi minä. En osannut enkä pystynyt.

Rehtorinkansliassa tapasin englanninopettajan ja pyysin tarkistamaan missä luokassa poikaystäväni on tunnilla, minun olisi tavoitettava hänet heti. Opettaja naureskeli mikä nuorten rakkaus niin kiihkeää on että kesken tunnin pitäisi häiritä. Kerroin että ei mikään muu mutta isäni teki juuri itsemurhan. Muistan aina opettajan ilmeen kuinka hän valahti valkoiseksi ja lähti kiireellä asiaa selvittämään samalla minun jääden istumaan opettajanhuoneeseen. Sen jälkeen loppu onkin historiaa.

Jäljet se jätti vaikka isäni ratkaisun hyväksyinkin. Ei minun mielestäni kenenkään täällä ole pakko elää. Jos ei syntymäänsä voi valita niin kuolemastaan saa ainakin päättää. Itsemurha on itsekäs teko mutta itselleen täällä jokainen elää eikä muita varten. Ei täällä kenenkän tarvi olla pohjattoman surullinen, onneton ja ahdistunut, elää masentuneena ilman toivoa vain siksi ettei läheisille tulisi paha mieli. On oikeus päästä rauhaan ja lepoon. Kukaan muu ei voi tietää miltä toisesta tuntuu eikä ketään voi vaatia kestämään mitään. On annettava vapaus ja oltava armollinen. Vaikka ihminen kuolee niin muistot elää.

" On vain kolme ääretöntö asiaa; taivas tähtineen, meri pisaroineen ja sydän kyynelineen."

” On vain kolme ääretöntö asiaa; taivas tähtineen, meri pisaroineen ja sydän kyynelineen.”

”Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.” Tämän minä olen pitänyt mielessäni sen päivän jälkeen kun näin isäni viimeisen kerran. Olen halunnut sanoa aina mitä ajattelen, en jättää mitään tunteistani kertomatta. Olen halunnut olla rehellinen, tukea ja auttaa enkä koskaan mennä riidoissa nukkumaan sillä koskaan ei tiedä jos toinen ei aamulla herääkään.

Kun minä viime lauantaina onnellisena istuin lentokoneessa matkalla Kanariansaarilta takaisin kotiin ja katselin taivasta ja pilviä, mietin että minulla on hieno tulevaisuus ja ihania asioita elämässä. Olin iloinen siitä että läheinen ja minulle tärkeäksi muodostunut ihminen toivotti minulle hyvää kotimatkaa, mutta en tiennyt että samaan aikaan minäkin olisin voinut toivottaa hänelle hyvää matkaa. En olisi koskaan uskonut että näin käy taas. Samaan aikaan hän oli ehkä matkalla jo ja löytyi seuraavana päivänä kuolleena, vielä kuin vain hetki sitten kaikki oli ollut ”hyvin” ja oli toivoa paremmasta.

Nyt katson kuvia, kuuntelen ääniviestejä ja luen viestejämme. Sitä ihmistä ei enää ole, eikä minun tulevaisuuteni tule olemaan sellainen kuin olin ajatellut ja suunnitellut. Hän on nyt kuollut ja hänen päivänsä ovat päättyneet. Häntä ei voi elvyttää eikä herättää enää henkiin. Tätä ei voi peruuttaa mitenkään. Tämä on peruuttamatonta ja pysyvää.

Minulla ei silti ole kysymyksiä miksi. Kyllä minä tiedän miksi.  Silti olisin toivonut että olisi odottanut vielä hetken, antanut vielä yhden mahdollisuuden elämälle ja sille hyvälle tulevaisuudelle mistä puhuimme. Mutta ei, vaikka vahva mies olikin niin hän ei vaan enää jaksanut. Ahdistuneisuus, surullisuus, masennus. Se sietämätön paha olo on nyt loppu ja hän sai vihdoinkin kaipaamansa rauhan.

Suomen Mielenterveysseuran Kriisikeskus

Ota yhteyttä kriisikeskukseen, jos sinä tai läheisesi tarvitset tukea ja apua. Vastaanotolle voi hakeutua ilman lähetettä varaamalla ajan suoraan kriisikeskuksesta. Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja yksityisyyttä kunnioittavia. Kriisikeskuksessa voi asioida nimettömänä ja palvelut ovat maksuttomia. Kriisivastaanotolla voi asioida yksin, puolison tai perheen kanssa. Kriisikeskuksissa työskentelee sekä kriisityöhön koulutettuja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia että vapaaehtoisia tukihenkilöitä.

Kriisipuhelin – Apua elämän kriiseihin

Oletko sinä tai läheisesi vaikeassa elämäntilanteessa tai kokenut järkyttävän tapahtuman? Tuntuuko sinusta ettet jaksa enää? Onko sinulla itsemurha-ajatuksia? Kriisipuhelin tarjoaa kriisissä oleville keskusteluapua. Kriisipuhelimen tavoitteena on helpottaa henkistä hätää keskustelun kautta sekä ehkäistä itsemurhia. Päivystäjä auttaa soittajaa pohtimaan keinoja oman tilanteensa helpottamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00 Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Puhelimessa vastaavat kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset 25 paikkakunnalla ympäri Suomea.


Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

11 kommenttia

  1. kiikki kirjoitti:

    Huh. Aikamoinen juttu. Munkin isä kuoli kun olin nuori, mutta ihan luonnollisesti tosin. Mun mielestä itsemurha on itsekäs teko jos on lapsia. Muutoin ymmärrän mainiosti jos elämä tuntuu niin raskaalta joskus ettei sitä halua jatkaa. Itsekin pitkiä masennuksia kärsineenä nimittäin. Nyt olen terve ja elämä on mahtavaa, mutta pystyn hyvin ymmärtämään ihmisiä jotka päätyvät itsemurhaan.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Onhan se aina itsekäs teko, mutta mun mielestä jokaisella on oikeus itsekkyyteen tässä asiassa. On kurjaa ja todella traumatisoivaakin lapsille menettää oma vanhempansa ajoissa, etenkin jos se tapahtuu itsemurhana koska se on tietoinen valinta ja aikaansaa usein hylkäämiskokemuksen, mutta omalla kohdallani annan kyllä isälleni anteeksi. Mä en haluaisi että isäni kärsisi niistä asioista miksi halusi kuolla ja eläisi vain siksi ettei mulle tulisi paha mieli, mun mielestä hänkin ansaitsi rauhan.

      Hienoa että oot terve ja elämä tuntuu nyt hyvältä. Masennus on kamala sairaus! Kaikkea hyvää sulle <3

  2. Christina kirjoitti:

    Kyllä kyyneleet tuli silmään kun tämän tekstin luin. Oma isänikin teki itsemurhan muutama vuosi sitten. Onneksi en tätä nähnyt, mutta näin sen edeltävän ajan; ne monet vuodet, kuinka ahdistunut ja masentunut hän oli. Yhä edelleen välillä minuun iskee voimakas vihan tunne kaikesta tapahtuneesta, mutta suurimmaksi osaksi muistelen kyllä isää hyvällä.
    Vaikka hullulta ehkä kuulostaakin, niin mielestäni nyt on hyvä näin. Kenenkään ei tarvitse enää kärsiä. <3

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitos kommentistasi. Kirjoitus varmasti kosketti erityisesti kun sinulla on omaa kokemusta läheisen itsemurhasta. Ymmärrän täysin tuon että ”mielestäni nyt on hyvä näin”, eikä se kuulosta minun korvaani yhtään hullulta. Voin kuvitella millaista on ollut seurata vuosia läheisen ahdistusta ja masennusta, sillä oman isäni kohdalla kyse oli vain muutamasta viikosta ja täydellisestä romahduksesta, ja se pari viikkoa oli minunkin elämäni hirveintä ja raskainta aikaa. Kun sain kuulla uutisen isäni kuolemasta oli ensimmäinen tunteeni helpotus: nyt se kaikki on ohi.

  3. Minna kirjoitti:

    Kiitos kun jaoit tämän valtavan ison asian. <3

  4. Nanne kirjoitti:

    Hei,

    Mun on pakko jakaa vielä toinen näkökulma, koska joskus oikeasti on niin, että ihmiset, varsinkin nuoret tekevät itsemurhan oikeasti ihan turhaan ja suorastaan omasta tyhmyydestä ja lyhytnäkö isyydestä johtuen. Aina ei olla kärsitty vuosia. Toisinaan se voi olla yksi virheliike tai typerä teko. Välillä se voi olla vielä typerämpi kosto. Pahimmillaan voidaan viedä vihoissaan muiden henkiä, esim. Puolustuskyvyttömien perheen jäsenten henkiä. Minulla on lähipiiristä näistä kaikista kokemusta. Tämä tarina on tosi ja kamala.

    Olin poikaystäväni ja kaveri pariskunnan kanssa 20-kymppisinä laivalla. Illan aikana pariskunnan tyttö alkoi olla aika juovuksissa ja sekava. Kävimme vessassa ja kerroin tytölle ärsyttävästä pojasta, joka oli lähetellyt minulle parin viikon aikana useita viestejä, vaikka tiesi että seurustelen. Kaverini oli jostain syystä järkyttynyt asiasta ja siitä etten ollut kertonut asiasta poikaystävälleni. Hän jatkoi asiasta jauhamista ja olin kivahtanut vessasta, että voisiko hän lopettaa. Kun pääsin vessasta, huomasin että kaverini oli kertomassa asiasta poikaystävälleni ja hurjistuin, en muista mitä olin sanonut, mutta olin vihainen ja vetänyt poikaystäväni toiseen pöytään. Muistan vain että olin hirveän vihainen ja kaverini oli myös minulle vihainen. En oikein muista muuta kuin sen tunteen, emme siis riidelleet baarissa tai mitään, molemmat olivat vain vihaisia. Seuraavaksi muistan sen, että olin mennyt hyttiimme nukkumaan, jossa myös kaverini oli jo ollut ja hän oli tönäissyt minut hytin lattialle ja juossut ulos hytistä. Viimeisen kerran näin hänet kun olin katsonut hytistä ulos ja hän oli hyttikäytävän päässä pysähtyneenä ja kääntyneenä minuun päin. Nähdessään minut, hän jatkoi matkaansa. En lähtenyt kaverini perään, koska hän oli todella hurjistunut. Muistan hytissä pelänneeni, että hän tekisi yöllä minulle jotain. Kukaan koko porukasta ei ollut arvannut pitkään aikaan, että kyseisen tapahtuman jälkeen kaverini oli juossut alemmalle kannelle ja hypännyt pimeään mereen jäisenä maaliskuun yönä. Häntä ei ikinä löydetty. Miettikää minkä takia: koston takia pienestä riidasta! Miettikää!

    Tämä ei ole ainoa tapaus. Kaverini poikaystävä oli humalassa lähtenyt ajamaan ison riidan jälkeen ja ajanut päin puuta. Tapauksesta ei varmuudelln tiedetä, oliko kyseessä itsemurha koston takia, mutta tapauksessa kuoli myös poikaystävän kaveri, jolla on kaksi lasta.

    Toinen mun mielestä ihan älytön juttu oli se kun eräs tyttö koitti tehdä itsemurhan, koska hänen poikaystävä oli jättänyt hänet. Ihan oikeasti, mun mielestä tässä tapauksessa maailma pyörii hieman liikaa itsensä ympärillä: jos jokainen ihminen tappaisi itsensä erotilanteessa, ei tässä maailmassa olisi ihmisiä. Tuhannet muutkin ihmiset eroaa päivittäin, get ovet it! Tuossakin oli varmaan joku kostoajatus exää kohtaan. :(

    Neljäs tapaus oli taas erotilanne. Kaverini poikaystävä oli hypännyt parvekkeelta, kun hän oli jäänyt kaverilleni kiinni pettämisestä ja kaverini oli halunnut erota. Poikaystävä oli hypyllään halunnut osoittaa, että ”hän todella rakastaa” kaveriani. Poika ei kuollut, mutta on koko loppuelämänsä pyörätuolissa. Eivät palanneet yhteen.

    Ja viimeisenä ja pahimpana tapauksena oli se, kun poikaystäväni ”riidan” jälkeen kännissä puukottaa itseään. Emme olleet edes riidelleet kunnolla mistään. Olimme vain humalassa ja töiden takia emme olleet vain jutelleet toisillemme kunnolla kahteen viikkoon ja ärsyyntyneitä asiasta. Humalassa tilanne oli purkautunut hieman, lähinnä kettuiluna minun puoleltani, mutta ei kummempaa. Olin makoillut sohvalla ja odottanut, että poikaystäväni nukahtaa, että voisin itsekin käydä nukkumaan. En halunnut mennä samaan sänkyyn, kun olimme riidoissa. Yhtäkkiä poikaystäväni oli rynnännyt makuuhuoneesta keittiöön ja huutanut minulle, että enkö ymmärrä, että häntä ei voisi olla olemassa. En ymmärtänyt alkuun edes mitä tapahtuu, mutta sitten kun hän kiskaisi auki veitsi laatikon… päässäni ikään kuin naksahti. En enää ikään kuin ollut minä tai itse siinä tilanteessa, ihan kuin olisin katsonut tilannetta ulkopuolelta. En muista että olisin ottanut askeleita, tai tuntenut ruumistani ollenkaan, ikään kuin olisin katsonut tilannetta nauhalta. Olin poikaystäväni vieressä ennen kuin hänellä oli veitsi kädessään. Silloin en uskaltanut vielä tehdä mitään. Mutta kun hän tarttui veitseen ja osoitti sillä vatsaansa, tartuin veitseen ja painimme hetken keittiössä veitsestä. Veitsi irtosi poikaystäväni kädestä. Seuraavana aamuna huomasin että se putoamisessa haljennut kahtia. Samasta hetkestä lähtien mulla oli pimennyt täysin. Mä en muista koko asiasta mitään. Mutta mä olin hakannut mun poikaystävän sen jälkeen. Tai no silleen miten tytöt nyt voi hakkaa. Seuraava muistikuvani oli se, että mä olin hänen päällään ja purin hänen kasvojaan. :( Me oltiin soitettu poliiseille heti ja nukuttiin yö erillään. Musta tehtiin tietenkin rikosilmoitus, mut no poikaystäväni ei halunnut nostaa syytettä. Hän sanoi myöhemmin.. Et oli koittanut tehdä itsemurhan vaan kostaakseen tai saadakseen mut reagoimaan tai pelotellakseen. Niin, ihan vitun fiksua.

    En haluu loukkaa sua tällä viestillä. Nää jutut eivät ole todellakaan mitään keksittyjä asioita, vaan mun kokemuksia omasta elämästäni, jotka ovat muokanneet mun suhteen itsemurhaa kohtaan siten, että en voi kokea muuta kuin vihaa ja halveksuntaa sitä kohtaan. Itsekin ajattelin aikoinaan samalla tavalla kuin sinä, kun sain tietää lapsuuden kaverini hirttäneen itsensä. Hän ehkä oli masentunut. Elämä ei mennyt nuorella ihmisellä niinkuin oli ajatellut, ei päässyt lukioon jne. Hänelläkin oli kyllä sama näkökulma siihen, että itsemurha ei ole itsekästä.. Mutta no, nykyään ajattelen, että varsinkin nuorilla itsemurhat voivat johtua pelkästään näköalamuudesta ja perspektiivin puutteesta ja ovat todella itsekkäitä, sillä se läheisten elämä murtuu ja todella lisää läheisten riskiä tehdä itsekin se itsemurha, koska sitä aletaan pitämään yhtenä mahdollisena keinona tai ratkaisuna. How wasteful.

    Sori, en nyt osaa mitenkään suhtautua kunnioittavasti tähän asiaan, koska en koe mitään muuta kuin halveksunta itsemurhaa kohtaan. Ja no, siis on kyllä ihan totta, että joka tapaus on erilainen…

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Kiitos pitkästä kommentistasi ja omista kokemuksistasi. Mielipiteesi ei loukkaa minua mitenkään ja sinulla on oikeus siihen. Kuten totesitkin: kaikki tapaukset ovat erilaisia, ja itse käsittelin vain tiettyä osaa niistä.

      Siltikin olen sitä mieltä että vaikkakin kaikki tapaukset ovat erilaisia, on jokaisella oikeus päättää omasta kuolemastaan niin halutessaan, mutta toki nämä äkkipikaistuksissaan tehdyt itsemurhat tuntuvat poikkeuksetta hyvin turhilta. Siinä tulisi kuitenkin muistaa se että kaikki asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin ne meille ulkopuolisille näyttävät, emmekä me koskaan voi täysin tietää millaista on elää toisen kengissä, ajatella hänen ajatuksiaan ja tuntea hänen tuntemuksiaan. On hyvinkin todennäköistä että taustalla on jonkinlaisia mielenterveysongelmia, ahdistuneisuutta, surua, yksinäisyyttä, masentuneisuutta tms epävakaata persoonaa tai ihan persoonallisuushäiriöistä käytöstä joka on laukaiseva tekijä näihin. Harvempi oikeasti sen meille ”yhden pienen asian” takia impulsiivisesti itseään tappaa, vaan siellä taustalla on ollut jotain muutakin vaikkemme siitä ole tietoisia.

      Nämä asiat eivät ole ihan helppoja käsitellä ja hyväksyä, eikä minusta se sinun tuntema vihasi ja halveksuntakaan ole väärin. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa.

  5. O kirjoitti:

    Mua kanssa mietityttää toi ihmisen ”oikeus” itsemurhaan. Tottakai se jokaisella tavallaan on, mutta mietin mun lapsuuden kaveria, koulukiusattu, mutta lukiossa kaikki oli jo paremmin.. Jäljet oli kai vaan liian syvät ja henki pois lukion tokalla. Täysin fyysisesti terve, fiksu, ihan komee nuori mies. Mä uskon edelleen, että jos vaan ois tajuttu auttaa, toi poika ois oikeesti voinu elää hyvän, ihan tavallisen elämän!

    Viime vuonna taas itteäni kohtas tapaus: ero ja toinen yrittää itsemurhaa. Ei onnistunut, vakavasti vammautui ja kuntoutuminen on hidasta. Ei me yhteen palattu, mutta näin vuodenkaan jälkeen ite en oo päässy siitä yli. Mietin, mitä mulla ois käyny, jos hän ois onnistunu? Miten mä pystyn antaa kenenkään enää rakastaa itteeni, jos mä en sitten enää rakastakkaan ja taas käy samoin? Jollain tavalla itsemurha on ultimaattista vallankäyttöä, päätös omasta elämästä, mutta tietyllä tavalla myös keino tuhota monen muunkin elämä.

    Mutta niinku tässä moni on sanonu, jokainen tapaus on erilainen. Toiset tekee sen satuttaakseen muita ja päästäkseen ite pois, toiset tekee sen pikaistuksissaan ja aivan turhaan, toiset on syvästi ja lopullisesti masentuneita ja haluu vaan pois ja hiljaa läheisetkin sen ymmärtää..

  6. Outi Karita kirjoitti:

    Osaat todella hienosti suhtautua asiaan ja käsitellä näitä asioita. Todella koskettavaa kirjoitusta.
    Ajatukset itsemurhaa vastaan ovat tavallaan myös itsekkäitä, vaikea aihe ja ehkä siitä osaa muodostaa kunnolla oman mielipiteensä vasta kun se lippaa omaa elämää ja silloinkin varmasti kokee monenlaisia tunteita, muutoinkin surussa on tietyt vaiheet…

    • Outi Karita kirjoitti:

      Kommentti lähti liian aikaisin.
      Olet saanut hienosti käsiteltyä elämässäsi koettuja itsemurhan kautta tulleita menetyksiä. Hyväksyt ratkaisut ja osaltaan ymmärrtätkin, kaikki eivät välttämättä tuohon pystyisi.
      Voimia ilmeisen tuoreeseen menetykseen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *