Kun nälkä ei laihduta vaan muuttaa ahmivaksi pedoksi
6
Mun ahminnassa taustalla on fysiologisia ja psykologisia tekijöitä. Laukaisevina asioina toimii muutama eri sytytin, tunnepuolella hylätyksi tulemisen tunne, yksinäisyys ja tylsyys, sekä itseni palkitseminen tai lohduttaminen. Näitä vastaan taistelu on hyvin pitkä projekti eikä asiaa voi tuosta noin vain muuttaa, mutta fysiologisen laukaisijani tehoon pystyn itse vaikuttamaan hyvin helpostikin, sillä minulla se on nälkä ja mielihalut.
Olen alkanut pikku hiljaa oppimaan ja oikeasti viemään teoriasta käytännön tasollekin sitä seikkaa, että mun tulisi valmistautua viikkoihini ja päiviini ennalta. Suunnitella ruokia, mitä syön, milloin syön, eikä koskaan lähteä ilman eväitä tai tietoa ruokailusta jonnekin huitelemaan. Sotasuunnitelma on tehtävä ja pohjatyö hoidettava, sillä nälkäisenä minusta tulee raivokas peto joka ei välitä jälkiseurauksista, mä ajattelen lyhytkatseisesti ja näen vain sen hetken, ja ahmin mitä mielihalut käskevät minun ahmia.
Sain syömishäiriöklinikalta ylläolevan kuvan mukaisen ohjeistuksen siihen miten tunnistaa näitä nälän ja kylläisyyden tunteita, ja alan merkkailemaan niitä viikottaiseen ruokarytmiäni seuraavaan päiväkirjaan, siitähän sitten hyvin näkee missä mennään ennen ja jälkeen syömisen, ja miksi näin.
Nyt tunnelmat on aika hyvät, sillä viime viikosta suoriuduin kohtalaisen hyvin neljä päivää seitsemästä, ja positiivisesti ajateltuna se on yli puolet. Tein kaksi kertaa oikeaa ruokaa josta riitti syömistä muutavaksi päiväksi, ja jo sillä varmistin että syön lämpimiä aterioita enkä vain napostele päämäärättömästi välipaloja miten sattuu.
Aion taas huomenna tehdä lisää ruokaa, jauhelihakastiketta ja spaghettia. Se on hyvää, sen mä saan syötyä. Kirjoitin tuon lauseen alkuun ensin että yritän, mutta muutin sen. En yritä, mä aion. Ja mä teen sen.
Pienin askelein mutta kuitenkin!
Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
tän postauksen ruokailut ainakin näyttää hyviltä, niitten perusteella voisin ainakin kuvitella että olet tehnyt edistys askeleen ja alkanut koota tasapainoisempi aterioita, ei näy turhia höttöhiilareita (liha- tai riisipiirakoita jne.), eikä aterian korvikkeita tai eineksiä. (!!) hienoa olen iloinen puolestasi!
Kyllä mä aina välillä onnistun, aika pitkälle on kiinni tuosta ennakoinnista :)
Moi Eve,
Olen jo pitkään seurannut blogiasi mutta nyt ajattelin kommentoida :) olen todella iloinen että kykenet olemaan niin avoin ja rehellinen että kirjoitat näistä asioista ääneen. Nykyään tuntuu, ettei ruoasta saa puhua ellei ole todella kurinalainen ja vedä dieettiä, muutoin sitä on kai jotenkin huonompi ihminen.
Sairastin bulimiaa 5-8 vuotta sitten ja pitkään pyyki paremmin kunnes heräsin siihen että täällä taas ollaan. Tunnistan todella paljon samoja piirteitä syömisessä, vaikka mä en onneksi ole vielä sielä asti että saisin kerralla kovia määriä alas. Kykenen elämään tietysti ihan normaalia elämää, mutta on raastavaa kuulla joka puolelta ”sehän on vain susta kiinni valitsetko sen sipsipussin vai salaattipussin”, joo kun olisikin…
Saanko udella, miten pääsit tuonne vertaistukiryhmään ja miten sinne voisi päästä mukaan? :)
Hurjasti tsemppiä sinulle, päivän kerrallaan tässä mennään eteenpäin… <3
Kiitti tsempeistä :)
Syömishäiriöklinikalle pääsin työterveyden kautta, psykiatrian erikoislääkärin lähetteellä. Siellä mut haastateltiin ja sen perusteella sitten ottivat mukaan kun olin heille sopiva potilas. Tuollahan on myös anorektikkoja sekä bulimikkoja, ja ihan osastohoitoakin. Jokaiselle on omat ryhmänsä ja hoitonsa, minä olen noissa ahmimishäiriöisissä mukana. Tuntuu että auttaa nyt tosi paljon, omillaan ja itsekseni en ole pärjännyt vaan tarvin tälläistä kokonaisvaltaisempaa hoitoa että pystyn suoriutumaan.
Noi vikat lauseet lämmitti erityisen kovin mieltä, hyvä Eve <3 oot selkeästi päättänyt tehdä suunnaan muutoksen elämässäs kohti parempaa, hitaasti mutta varmasti. Muista silti, että vaikka saatkin paljon arvokasta tietoa ja apua ammattilaisilta, niin suurimman työn oot tehny sä itse. Ja mun, myös eräänlaisen syömishäiriön sairastaneena, mun silmissä oot edistynyt ihan mielettömästi. Tekis niin mieli rutistaa sua ja kertoa että vitsi miten ylpeä saatkaan olla itsestäs!
Rauhallista syksyä! :-)
Lotta
Awww, ihana kommentti, kiitos siitä <3 Tosiaan itsehän tässä joutuu hommia paiskomaan, niitä ei kukaan voi tehdä mun puolesta. Mielenkiinnolla olen tässä 15vko hoitojaksossa mukana, kauheesti on ainakin kotiläksyjä joten helpolla ei päästetä :D