Nuoremmat ottakaa komento!
0
Kuvien oikeudet A-lehdet, Paula Virta / Kirsi Tuura
Nuoremmat ottakaa komento!
Ei kolmekasi enää jaksa…
Kun mä olin parikymppinen kävin todella usein yöelämässä. Usein liikenteessä oltiin niin perjantaisin kuin lauantaisinkin ja joskus jopa keskiviikkoisin, silloin kun oli aina jonkin sortin pippalot jossakin. Mä en kuitenkaan kovin usein käyttänyt alkoholia vaan olin autolla liikenteessä. Join limsaa ja tanssin aamun pikkutunneille asti tai kuskasin jengiä eestaas. Mutta silti, siellä minä riekuin kaikki yöt läpeensä.
Savu, basson jytke ja jumputus
Parhaimpaan aikaan ravintoloissa ja yökerhoissa sai vielä tupakoida sisällä. Voitte ehkä kuvitella (ja jotkut lukijat muistella) millainen käry siellä oli, kun sadat ihmiset poltti tupakkaa koko ajan. Kotiin tullessa korvat tinnitti kovasta musiikista, kurkku saattoi olla käheä mölyn seassa huutamisesta ja hiukset ja iho alusvaatteita myöten haisi tuhkakupille.
Oi niitä aikoja. Sitä särki päätä vaikkei ollut mitään juonutkaan. Ihan vain sen passiivisen tupakoinnin takia. Olipahan sekin elämää. Huh huh.
Baari toinen olohuone
Viikonloppuisin sitä aina lähti ”rentoutumaan” ja tapaamaan ystäviä yöelämään. Ulkona oli kaikki, ei kukaan kotona möllöttänyt. Sinne jos jäit sait olla yksin.
Monet jaksoivat niitä drinkkejäkin kumota ainakin kahtena päivänä viikossa. Ei silloin ollut krapulaa tai minkään sortin dagen efteriä. Ihan vieras käsite. Oli vaan kivaa olla ulkona ja koko ajan menossa.
Kaikki loppuu aikanaan
Jossain vaiheessa se turnausväsy sitten iski. Vaikka olin seurustellut koko nuoruuteni ja ollut parisuhteessa, enkä koskaan ollut viettänyt mitään villiä sinkkunuoruutta, tuli kuitenkin se tarve rauhoittua.
Kun heilui kaikki viikonloput jossain ikävuodet 18-23, alkoi viiden vuoden jälkeen väsyttämään. Jengiä alkoi kiinnostamaan parisuhdeillat ja kotona vietetty aika. Vaikka sitten porukalla, mutta enää ei menty jatkuvasti jonnekin.
Mitä nyt?
Hattua nostan kaikille niille jotka vielä minun iässäni jaksavat pitää kaupunkia pystyssä iltaisin ja öisin. Ei minustakaan mitään mummoa ole tullut ja valvon kyllä aamun pikkutunneille asti usein kotosallakin, mutta se melu, hälinä, sosialisointi, alkoholi ym. väsyttävät ihan eri tavalla kuin myöhäisillan leffa kotona.
Nyt jos käyn kerran viikossa ulkona, tuntuu etten ole saanut levättyä kunnolla. On se kummallista miten asiat muuttuu.
Elämä täynnä vaiheita
Tiedättekö, musta on ollut ihan parasta herätä maanantaihin ja uuteen viikkoon levänneenä. Näin on ollut jo vuosikausia. Niin että akut ovat ladattuina ja valmiina uusiin haasteisiin.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Minun aikani jokaviikkoisena discopallona on jo ohi, mutta kivaa se on aina välillä kunhan ei ota tavaksi. Nyt kun on paristi kilistänyt lasia, joutuu palautumaan viikkoja ;)
Kaikkien kuvien oikeudet A-lehdet, Paula Virta / Kirsi Tuura
Lue myös postaukset The Blog Awards 2017 juhlahumua ja Bloggaajan elämä – ruusuilla tanssimista
♡ SEURAA MINUA ♡