Hae
Queen of Eve

Lopetin lääkityksen syömishäiriöön

Lopetin lääkityksen syömishäiriööni ja ahdistuneisuushäiriööni

Tämä on aihe joka voi jakaa lukijoiden mielipiteitä, mutta niin se jakaa hieman omianikin. En oikein tiedä, olenko nyt oikealla polulla vai en, mutta olen jonkin aikaa sitten tehnyt tämän päätöksen. Lopetin lääkityksen joka on määrätty syömishäiriööni sekä ahdistuneisuushäiriööni ja sillä tiellä olen ollut nyt reilut kaksi kuukautta.

Ahmimishäiriööni käytetty lääke on paroksetiinia sisältävä Optipar, joka auttaa myös mun ahdistuneisuushäiriöön joka ajoittain oireilee. Mulla on ollut tämä lääkitys 2015 keväästä kun aloitin syömishäiriöön kuuluvat hoidot ja terapiat. Se on auttanut niin, ettei koskaan sen jälkeen ole tullut enää mitään 10 000 kalorin ahmimiskohtauksia, mutta ahdistuneisuutta se ei kyllä estänyt ja koin jonkinlaisen burn outin 2015 loppuvuodesta. Silloin annos nostettiin tuplaten ja se paransi oloani. Niillä annostuksilla sitä sitten mentiin seuraavat pari vuotta.

Lääkityksen lopettaminen kävi puolivahingossa

Huithapeli-luonteinen boheemi kun olen, niin en aina muistaa ottaa lääkkeitä. Niitä alkoi tänä vuonna alkuvuodesta unohtumaan aika usein, ja kerran huomasin olleeni melkein puolitoista viikkoa ilman. Siinä samalla paljastui miksi mulle oli tullut unihäiriöitä ja heräsin aina kolmen tunnin unien jälkeen keskellä yötä pirteänä kuin peipponen, kun normaalisti unenlahjani ovat suorastaan kadehdittavat. Kaikenlaista huimausta ja outoja juttuja oli muutenkin, kunnes osasin yhdistää huonon oloni unohtuineisiin lääkkeisiin ja tajusin, että mullahan on vieroitusoireet päällä.

Asiat sitten menivät jotenkin niin, etten halunnut aloittaa lääkkeitä uudelleen. Mä vaan jätin syömättä. Lopetin kuin seinään vaikkei niin saisi tehdä, vaan annostusta kuuluisi vähentää pidemmällä ajanjaksolla. Nyt on kuitenkin kulunut reilut pari kuukautta ja koen, ettei mikään ole muuttunut. Oloni on normaali. Ihan hyvä. En saa ahmimiskohtauksia (joskaan en ole parantunut ja suhteeni syömiseen on edelleen kummallinen), enkä koe mitään jatkuvaa ahdistustakaan. Ahdistuneisuushäiriöni onkin varmaan sellaista sorttia mikä aina tulee esiin vaihdellen, eikä ole koko ajan ns. ”putki päällä”.

Just nyt on hyvä olla

Tähän kaikkeen vaikuttaa varmasti koko elämäntilanne ja esim. työelämän mielekkyys. Saan tehdä sitä mitä haluan eikä kukaan pakota minua olemaan itselleni vastenmieliseksi koetussa oravanpyörässä. Mulla on enemmän vapautta ja se on juuri se mitä elämältä tarvitsen. Vihaan aikatauluja, kiirettä, suorittamista, liikoja (typeriä) sääntöjä ja huonoja johtamistaitoja. Nyt mun ei tarvitse kärsiä sellaisesta ja uskallan myös tehdä asioita vapaammin kun kerran olen sieltä koneistosta irti päässyt.

Tätä juttuakin on ihan eri fiilis kirjoitella Espanjasta. Istun uima-altaan äärellä, osittain varjossa, jalkojen ollessa kuumassa auringonpaisteessa. Mun edessä puhallettavat flamingot, yksisarviset ja donitsit lipuu tuulen mukana altaassa eestaas ja mä siemailen jääkylmää juomaa ja kuuntelen palmujen huminaa ja lintujen viserrystä. Mikäs tässä on ollessa.

Toiveikkaana eteenpäin

Ihan yksinomaan jo vapaus valita ja se uskallus tehdä omaa juttua on mulle tärkeää ja avainasemassa mun ahdistuneessa olossa. Sitä ei näytä olevan niin paljoa kun muut asiat on kunnossa. Toivoisin, että tämä kuukauden Espanjan reissu antaa mulle myös jotain uusia voimia miettiä omaa suhtautumistani ruokaan, ja tuleva Suomen kesä, valo ja lämpö kirittää mua myös syömishäiriön osalta parempaan suuntaan.

Aion kuitenkin katsella ja kuulostella itseäni nyt tarkemmin, sillä ainahan voi olla mahdollisuus etten pärjää ilman lääkitystä vaikka nyt hyvältä tuntuukin. Jatko jää siis nähtäväksi, mutta nyt kokeillaan elämää ilman lääkkeitä.

Jos haluat seurata matkaani ja meininkiä niin pysy kuulolla blogissa ja siirry virtuaalisesti Espanjaan mun Instagram Storyissä. Eli laitappa queenofeve seurantaan!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *