Hae
Queen of Eve

HCBB4LIFE elämä tuntuu nyt kaukaiselle

”HCBB4LIFE – säkrifaisinevrisinkldei – noupeinnougein – vadeverittakes!”

Perjantain iltapuhteiksi päätin selailla vuosia vanhoja blogikirjoituksia jotka olen piilottanut suurelta yleisöltä. Ne oli ihan kamalia. Niin täynnä jotain sellaista mitä en tunnista. Hirveää mustavalkoisuutta ja kovia sanoja. Miten mä olen joskus jaksanut olla niin mustavalkoinen ja pitää yllä niin kovaa kuorta?

Mulle tuli ehkä jopa hieman paha mieli itestäni.

Ei ne kirjoitukset olleet kuin nelisen vuotta vanhoja. Ne oli niitä kirjoituksia blogini alkuajoilta. Silloin kun meni kovaa (ja vähän korkealta). Olin innostunut treenaamaan ja olin elänyt bodarimiesten kanssa vuosikausia. Laihduttanut ja saanut jotain aikaiseksikin (mutta silti salaa syömishäiriöinen).  Elämä oli aika wannabe bodylaiffia. Fitness24/7 ja yhtä taistelua sen kanan ja parsakaalin kanssa. Tavoitteellista ja ihan onnistunuttakin treenausta, mutta myös kauheesti puhetta eikä itselleen yhtään armoa.

Oon onnellinen etten oo enää sellainen

Mä arvostan itsessäni sitä että olen aina ollut suorapuheinen ja uskaltanut kertoa mun ajatuksia ja mielipiteitä vaikkei ne olisi linjassa kaikkien muiden kanssa. Oon rohkeesti toteuttanut omaa juttua, mutta jotenkin koko meno on tuntunut kauheen julmalta. Muistan kuinka helvetin ulkonäkökeskeistä, pinnallista ja suorittamista tuo elämä oli siihen aikaan. Oli hirveä tarve onnistua, ja sitten kun ei jaksanut niin se oli ihan kauheeta.

Ikää kun on tullut lisää ja olen ymmärtänyt omat ongelmani ja kertonut niistä blogissani, mä oon saanut paljon armollisuutta itseäni kohtaan. En kiellä etteikö olisi mahtavaa saada jokin unelmavartalo, mutta fakta on että mä olen sen tyyppinen että haluan sen vain sormia napsauttamalla. Vaikka mulla olisi halua, niin mun vaakakupissa on jotain muuta joka painaa yli sen tarpeen taistella ja tavoitella täydellisyyttä.

Virheellisenä on myös helpompi blogata

Koen että ahmintahäiriöstä kertominen koko Suomen kansalle oli yksi mun paras päätös ikinä. Se helpotti tosi paljon ja olen saanut siihen apua. Myös ahdistuneisuudesta puhuminen ja kaikenlainen pohtiminen on ollut hienoa. Olen saanut siitä itselleni voimaa ja vertaistukea.

Mä toivon että jatkossakin voin tuoda tällä blogilla ihmisille hyvää mieltä ja aitoja tunteita. Ei tarvi olla samanlaisia, mutta olis hienoa jos lukija osaisi arvostaa erilaisuutta. Ei meidän tarvi elää samaa elämänvaihetta, olla saman ikäisiä ja haluta samoja asioita. Riittää että meillä on jotain asioita mitä jakaa tai sitten tätä voi lukea ihan vaikka silkasta uteliaisuudesta ja mielenkiinnosta.

On aika kivaa blogata. Ehkä mä sittenkin säilytän ne vanhat tekstit vaikka muistona. Ehkä niistä joskus voisi tehdä jotain poimintoja ja miettiä miten mä oon muuttunut ihmisenä ja vähän analysoida.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Luv ya!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *