Hae
Queen of Eve
Kaupallinen yhteistyö

Tilasin uudet sohvat verkkokaupasta

Kaupallinen yhteistyö: Kodin1
*Sisältää mainoslinkkejä

Päätin hankkia meille uudet sohvat netistä

Huomasin taas omaavani tarpeen uudistaa sisustusta. Sen tiesin siitä, kun tajusin aika usein olohuoneessa ollessani voivottelevani päässäni epämieluisia sohvia. Ne ei jotenkin enää tuntuneet omilta. Ihan kivannäköiset eikä sinänsä mitään valittamista, mutta unelmoin jostain ihan toisenlaisesta tyylistä. Ne eivät olleet tarpeeksi ”ylelliset” mun makuun ja olohuoneen muuhun tyyliin verrattuna. Ehkäpä jopa hieman liian maalaisromanttista fiilistä tuovat. Olin myös kyllästynyt sohvien pesemiseen. Valkoinen päällinen kodissa jossa on kaksi pientä koiraa ja kissa sekä syödään ja juodaan sohvilla on kohtalaisen riskialtista. Onneksi sentään oli ne irroitettavat päälliset…

Ne ei koskaan olleetkaan varsinaisesti mun tyyliä, mutta ihan ookoot ja kelpasivat. Ne oli ne perinteiset isossa osassa muitakin suomalaisia koteja olevat ruotsalaisvalmisteiset halpissohvat. Hankin ne käytettyinä nettikirppikseltä ja olivat mielestäni varsin hyvä sijoitus, sillä maksoin kahdesta sohvasta vain 250 euroa. Aika hyvä vuokra sohville kolmen vuoden ajaksi. Nyt annan ne eteenpäin ihan ilmaiseksi uuteen kotiin. Kierrätys kunniaan.

Kun näin nämä sohvat ja inspiraatiokuvat niin päätin tilata sohvat netistä

Kolme vuotta siis jaksoin samoja sohvia katsella joka on mulle suhteellisen normaali aika sisustajana. Varmasti keskiverto on sellaiset viitisen vuotta. En voisi kuvitellakaan pitäväni samaa sohvakalustoa esim. 10-20 vuotta. Ajat muuttuu ja ihmiset ja tyyli sen mukana. Mullakin on aina erilaisia kausia ja haluan uudistua, sama koskee kodin sisustusta. Olen ostanut elämäni aikana useamman sohvakaluston. Ensimmäiset neljä hankin uutena kalusteliikkeestä ja kyllästyttyäni möin eteenpäin. Sen jälkeen olen itse ostanut neljät sohvat käytettyinä, ja vielä nekin myynyt eteenpäin. Ihan hyviä sohvia ja erilaisia tyylejä on ollut elämässä. Niitä on kiva muistella ja katsella kuvista, että ai tuollaistako meillä oli silloin?

Mä olen pitkään unelmoinut sellaisista klassisen tyylikkäistä, tavallaan moderneista mutta kuitenkin ajattomista sohvista. Sellaisista joiden muotoilu sopii vähän kaiken kanssa ja kaikkina aikakausina. Mun sisustusmakuhan on eklektinen, joten ihannesohvani ovat jo pitkään olleet sellaiset erilaiset, ei joka kodista löytyvät skandinaaviset laatikot vaan jotain missä on vaikka pieni barokkimainen twisti. Selailin lukuisia kalusteliikkeitä netissä ja katselin sohvia useamman kuukauden ajan. Kävin myös läpi nettikirppikset ja muut vaihtoehdot, mutta käytettynä en mieluisia löytänyt. Sitten nämä kuvat saivat mun sydämen sykkimään ja tiesin löytäneeni ne juuri oikeanlaiset sohvat netistä, itseasiassa Kodin1 verkkokaupasta*.

Klassisen mutta moderni

Mä olen aina viehättynyt näistä ns. Howard-sohvista* (eri nimityksiä voi olla eri paikoissa), eli tällaisista klassisen ja modernin tyylin sekoituksesta. Howard-sohva on siis englantilaistyyppinen sohvaklassikko ja tämä malli on jo sadan vuoden takaa. Näissä sohvissa on aina tämä tietyntyyppinen muotoilu, käsinojat voivat olla pyöreät tai laatikkomaiset, suorakulman muodossa tai kaarevat. Etujaloissa on aina pyörät ja tyyli on tuollainen ajaton. Jotkut sohvat ovat rungoltaan kaarevia. Kangasvaihtoehtoja on usein muutamia erilaisia, samettia tai perinteistä kalustekangasta. Värivaihtoehtoja usein kymmeniä, niin tässäkin mallissa. Useita eri harmaan sävyjä, mustaa, beigeä, kultaa ja hopeaa. Myös esim. vihreä ja kuninkaallinen sininen ovat yleisiä näissä malleissa.

Mä vertailin mun suosikkisohvia pitkän aikaa ja tein mittauksia. Neljä eri sohvakalustoa oli mun mieleen. Yksi vaihtoehto oli Covington*, toinen oli Prestar*, kolmas malli Oxford Classic* ja neljäs Webber* joista päädyin tähän viimeiseen ja kerron nyt miksi. Ensimmäiset kaksi olivat aivan ihania malleja, mutta 3,5 istuttavat hieman liian isoja ja kahden istuttavat taas liian pieniä. Klassiset Oxfordit olivat taas ehkä hieman liian krumeluureja käsinojiensa takia sekä auttamattomasti jopa kolmen istuttavina liian pieniä. Meillä olohuoneessa on kaksi kolmen istuttavaa sohvaa jotka ovat mitoiltaan 218 x 88 x 90, ja sen kokoisina juuri passelit. Kovin paljoa pituudeltaan pienempiä sohvia ei siis kannata hankkia, eikä nykyistä isommat valitettavasti mahdu. Niinpä sitten päädyin valitsemaan Webber* sohvat jotka olivat 222 x 87 x 100 mitoilla, sillä uskon tilan antavan sen neljä senttiä periksi pituussuunnassa. Mittanauhan kanssa sai kyllä heilua.

Se, että tilaa sohvat netistä on helppoa mutta vaatii hetken suunnittelua

Toisaalta, sitä samaa suunnittelua tarvitaan vaikka sohvat hankkisi jostain vanhanaikaisesta kalusteliikkeestä. Ainoana erona on se, ettei sohvia voi käydä kokeilemassa, istua ja maata niissä. On luotettava kuvauksiin ja mittoihin ja niissä kannattaa olla tarkkana.

Tiesin 100% varmuudella hankkivani sohvat netistä, sillä mulla ei ole aikaa eikä mielenkiintoa lähteä pyörimään minnekään huonekalukaupoille. Kodin1 verkkokaupalla on myös perinteinen myymälä joka löytyy Espoosta, joten monia kalusteita pääsee kyllä paikan päällekin katsomaan, mutta mä haluan tilata sohvat suoraan netistä. Mä luotan laadukkaisiin verkkokauppoihin ja siihen, että tuotteet on kuvailtu mahdollisimman tarkkaan mittoineen sekä materiaaleineen ja niistä on otettu laadukkaat kuvat. Kodin1* valikoimassa näin oli mielestäni toimittu ja sohvien vertailu ja kuvien zoomailu oli helppoa. Ainoastaan oman maun ja lopullisen päätöksen kanssa piti taistella.

Kun selväksi kävi, että tietyt sohvat eivät kokonsa puolesta olleet enää vaihtoehtoja vaikka muuten olivatkin ihania, piti miettiä onko Webberit juuri mieleeni. Pohdin kauan, ovatko nämäkin liian krumeluureja makuuni, sillä selkänojan napit ja rypytys hieman mietityttivät, samoin kultaiset renkaat etujaloissa. Olisin ehkä halunnut sohvan ilman rypytettyjä nappeja, mutta sitten kun aikani totuttelin ne alkoivatkin näyttää kivalta. Myöskin jalkoja on tilattavissa erilaisia jos kulta alkaa kyllästyttää joten päätin olla liikoja huolehtimatta. Sohvan väri olikin sitten seuraava asia mitä piti pohtia…

kun tilaa sohvat netistä kannattaa miettimiseen ja mittailuun käyttää hetki aikaa

Hyvä valmistautuminen on kaiken a ja o. Suosittelen ehdottomasti tarkistamaan seuraavat asiat jos mietit hankkivasi sohvat netistä. Näiden asioiden tarkka miettiminen varmistaa sen, että voit olla ostokseesi tyytyväinen.

  • Mittaa nykyiset sohvasi sekä tila johon olet sohvia suunnitellut. Näin varmistat että sohvat varmasti mahtuvat ja istuvat paikkaan johon ne haluat asettaa. Huomioi sohvan leveys, syvyys, ja korkeus jotka ovat isoimmat mitat. Myös tarkemmilla tiedoilla on merkitystä, kuten esim. käsinojien korkeus, leveys ja syvyys. Istuinleveys sekä istuinkorkeus ja se mikä varsinainen istuinsyvyys on. Se määrittää tarkoin sohvan kokonaisumitat ja sen millaista siinä on istua ja makoilla, mihin asti selkänoja nousee, miten saat kätesi nojaa vasten jne. Myös jalkojen mitoilla voi olla merkitystä jos haluat että sohvassa on esim. maavaraa.

 

  • Lue tarkoin sohvista annettavat tiedot mahdollisesta jämäkkyydestä/pehmeydestä sillä et voi koeistua sohvia etukäteen. Kuvaus kannattaa tavata ja verrata sitä muiden sohvien kanssa. Millaista sohvaa olet etsimässä ja mitä sohvalta odotat? Istuinkorkeus ja syvyys ovat yksi merkittävä tekijä silloin kun mietit omia tarpeitasi. Haluatko että sohvilla istutaan selkä suorana ja kahvitellaan, vai pitääkö niissä mahtua löhöämään leffa-illan parissa?

 

  • Mieti millaisen kangasvaihtoehdon ja värin haluat ja mitkä ovat omat tarpeesi? Ovatko kankaat irroitettavat ja pestävät? Jos ne ovat kiinteät ovatko ne kaksipuoliset ja käännettävät tai onko istuintyynyt kiinteästi ommeltu sohvan runkoon niin etteivät istuin-, ja selkätyynyt edes irtoa? Onko kotona lemmikkejä ja jos niin kuinka paljon ne karvaavat ja minkä värisiä karvoja niillä on? Valkoinen sohva ja musta karvaa irrottava eläin tai musta sohva ja valkoista karvaa pöllyävä lemmikki ei välttämättä ole paras vaihtoehto, ellei teippiharja ole päivittäisessä käytössä. Jos haluat syödä ja juoda sohvalla, kannattaa myöskin valita irroitettavilla ja pestävillä päällysillä oleva sohva, tai sitten materiaali jossa lika ei näy ja kestää kostealla pyyhkimistä.

 

Kuinka tilaus tapahtui?

Mun valinta näiden perusteella, mitat, ulkonäkö, materiaali ja väri huomioiden oli siis kuvissa esiintyvät mustat samettiset Webber-sohvat kolmen istuttavina*. Ne ovat hieman isommat kuin nykyiset sohvamme, mutta leveydessä vain nelisen senttiä ja syvyydessä reilut kymmenen jota haluammekin. Entisillä sohvilla ei ollut niin mukava makoilla kun istuinsyvyys ei riittänyt. Kyllästyttyäni valkoisten sohvien arkuuteen ja sohvan jatkuvaan pesemiseen, päädyin värivalinnassa klassiseen ja aina varmaan ja trendikkääseen mustaan. Tässä ei punaviiniroiskeet ja pizzatahrat näy ja sohvan voi pyyhkiä heti kostealla jos vahinko sattuu. Päälliset saa myös irti istuinosista jos käy paha vahinko, mutta materiaali ei ole arka. Meillä on kissa ja kaksi koiraa, muutta ovat väritykseltään tummia joten karvojen ei pitäisi niin hyvin näkyä nyt mustassa. Ennen valkoisissa näkyi kaikki.

Tilaaminen Kodin1 verkkokaupasta* oli tosi helppoa, ei tarvinut kuin napsia mieluisat sohvat ostoskoriin ja suunnata kassalle. Kodin1 löytyy erilaisia maksutapoja, kuten verkkopankkimaksu, luottokortilla maksaminen ja lasku- ja osamaksuvaihtoehdot. Sohvien kohdalla luki selkeästi toimitusaika ja koska valitsemani sohvat ovat varastotuote niin ne toimitetaan nopeasti, arviolta jo noin 5-10 arkipäivän sisällä kadunvarsitoimituksella. Toimitusmaksu kahdelle sohvalle oli varsin kohtuullinen, 59,90 euroa, mutta Kodin1 on välillä myös tarjouksia jolloin kotiinkuljetuksen voi saada jopa maksutta. Joka tapauksessa varsin hyvä hinta ja nopea toimitus on luvassa. Mikäli sohvia ei ole varastossa on toimitusaika loogisesti paljon pidempi, ihan niin kuin monissa kivijalkaliikkeissäkin. Tilaustuotteilla Kodin1 verkkokaupassa näyttää olevan keskimäärin 8-10 viikon toimitusaika sohvasta riippuen.

Tilauksen jälkeen sainkin jo heti vahvistuksen sähköpostiin sekä ilmoituksen kun sohvat lähtivät Kodin1 varastolta eteenpäin. Välittäjänä on DHL ja Suomen päässä posti, joten lähetyksen kulkua voi myös seurata. Kun sohvat ovat postin jakeluautossa, tulee soittoa tai tekstiviestiä siitä milloin sohvat saapuvat jotta niitä osaa olla vastaanottamassa. Todella yksinkertaista!

Kerron lisää kun sohvat saapuvat, joten palataan asiaan pian jos toimitus tapahtuu luvatussa ajassa! Seuraavaksi luvassa on juttua sohvien toimituksesta ja ensivaikutelmasta ja miten homma sujui. Innolla täällä odotellaan!

Aikaisemmat kuvat tämän hetkisestä olohuoneen sisustuksesta voit käydä katsomassa tästä postauksesta: Olohuoneen uusi tauluseinä

Kuvat Kodin1 

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *