Rapakunnossa Fustraan
0
Rapakunnossa liikkuminen on ihan kamalaa. On aivan turha puhua siitä ihanasta energisestä tunteesta mikä tulee liikuntasuorituksen aikana, saati siitä liikkumisen ilosta jos olo on koko ajan hanurista. En siis aio kaunistella asioita puhuessani mun liikuntasuorituksista koska se tuntuu huijaamiselta. Mulle liikunta todellakin on yhtä suorittamista (pl. uintiharrastus).
Valitettava fakta on vaan se, että rapakunnossa liikkuminen on usein vaikeaa ja vastenmielistä ja siitä on ilo kaukana. Aloitettuani yhteistyön Forever kuntoklubin kanssa kirjoitin aiheesta liikunnan aloittaminen nollasta jo loppuvuodesta ja siellä lähellä nollaa ollaan edelleen. Ainoa mitä olen omatoimisesti pystynyt tekemään on uiminen. Mikään muu ei kiinnosta eikä innosta. Kaikki muu liikkuminen tuntuu niin raskaalta, ainakin toistaiseksi.
Jännitystä ilmassa
Aitoa hymyä oli vaikea saada kuvaan torstaina, kun istuin Forever Töölön aulassa odottamassa yksilövalmennuksen alkua Fustrassa. Mua suorastaan kauhistutti koko asia ja olin vääntänyt melkein itkua kotona viimeisen puoli tuntia. Lähtö tuntui hirveän vaikealta, rehellisesti sanottuna ei olisi yhtään huvittanut. Mä pelkäsin kohdata oman huonon kuntoni ja liikkuvuuteni kuivalla maalla. Se veden tuoma noste ja keveys tekee altaassa liikkumisesta aina niin mukavaa, joten oli kauhistuttava ajatus miettiä liikkumista millään muulla tasolla.
Hermostuneena siinä naureskelin kun Fustra-valmentajani Iiron kanssa tehtiin lähtökartoitusta. Piirtelin paperille ihmishahmoon rukseja, ympyröitä ja viivoja sen mukaan missä paikoissa oli leikkausarpia, missä kipua, missä lihassärkyä. Aiemmissa Premio-valmennuksen fysioterapiakäynneillä kirjattujen polvivammojeni ja yliliikkuvien nivelten aiheuttaminen olkapääongelmieni ohella kerroin Iirolle myös niska-hartia-yläselän jumeista ja näyttöpäätetyötä yli vuosikymmenen tehneenä niistä kaikista vaivoista mitä se on minulle aiheuttanut. Tällä hetkellä tuntuukin siltä kuinka ryhtini olisi lyhistynyt kasaan koneella istuessa ja olen yksi veltto perunasäkki ilman minkäänlaista lihaskoordinaatiota tai tasapainoa. Pienikin tönäisy ja olen kumossa kuin Lilleri Lalleri joka aidalta putosi.
Ei aina sieltä missä se aita on matalin. Älä leiki terveydelläsi.
Tämä mainostaulu saa mut jollain tapaa herkistymään ja hyvä ettei tule kyyneleet silmiin. Tämän mainostaulun lauseet pitää paikkaansa, ja varsin hyvin ainakin omalla kohdallani. Vaikka kaikki aiemmin kertomani asiat puhuvat sen puolesta, että liikunta ja etenkin kaikenlainen lihaskuntoharjoittelu on minulle epämieluisaa, olen kuitenkin päättänyt ottaa härkää sarvista. Vaikka olenkin sen tyyppinen ihminen joka ei kovin helpolla poistu omalta mukavuusalueelta, olen kuitenkin realisti. Mun elintavat eivät ole kohdallaan ja niitä on syytä muokata. Mä tarvitsen enemmän aktiivisuutta mun päiviin ja mun on pakko liikkua enemmän. Tämä ei oikeastaan ole edes mikään neuvoteltavissa oleva asia, ellen sitten halua merkittävästi lyhentää elinvuosiani. Tämä on sellainen MUST juttu joka on vain tehtävä.
Siksipä erityisesti juuri minun kaltaiset ihmiset tarvitsee jotain tukea, ja Fustra on kuitenkin lempeä ja varsin järkevä keino harjoitella. Tässä ei kuitenkaan kaikista peloistani huolimatta veivattu verenmaku suussa ja oksennusta niellen, vaan pikemminkin päinvastoin: Omaa kehoa tarkkaillen, kuunnellen ja tunnustellen. Mikä tuntuu ja missä tuntuu, ja miten liikkeet pitäisi suorittaa. Miten juuri minä saan tästä parhaan hyödyn irti ja kuinka se parantaa omia tuntemuksiani. Fustra jo ensikosketuksen perusteella helpottaa liikuntasuorituksia ja sitä kuinka ne jatkossa tulevat tukemaan omia tavoitteitani.
Kyllä mua harmitti huomata ihan käytännössä se kuinka rapakunnossa olen, vaikka sen toki etukäteen tiesinkin. Jotenkin se oli kuin märkä rätti päin naamaa kun tuntui ettei joitain juttuja pysty tekemään laisinkaan, ihan vain sen takia että on joko liian ylipainoinen, jäykkä tai huonokuntoinen. Toisaalta, Fustrassa kyllä löydetään jokaiselle sopivat metodit ja niin minullekin. Teimme asiat niissä puitteissa mitkä oli minulle luontevia ja jotka pystyin suorittamaan, toki myös itseäni haastaen. Mitään kummallista akrobatiaa tai sydänkohtausrääkkiä Fustra ei kuitenkaan ollut vaan pikemminkin hyvin opettavaista harjoittelua. Näin ensimmäisellä kerralla etsittiin ne mun heikot alueet ja ne mihin jatkossa täytyy kiinnittää huomiota, ja niihin sitten panostetaankin ensi kerralla.
Mulle tämä Premio-valmennus on alkusysäys itseni löytämiseen ja siihen, että taas oppisin tuntemaan oman kroppani paremmin. Toivon, että näiden seuraavien Fustra-treenien aikana löydetään mulle ne jutut joiden parissa on hyvä jatkaa myös omatoimisesti ja joista saan paljon tukea mun fyysisen kunnon parantamiseen ja hyvän olon hakemiseen.
Mä en halua olla ikuisesti rapakunnossa!
♡ SEURAA MINUA ♡