Hae
Queen of Eve

Suomi24 treffit – onko toivoa?

Ken treffi-ilmoituksen laittaa, saa kaiken toivon heittää…

Yhtenä iltana mieleeni välähti, että voisin vilkaista mitä maailmalla on tarjota. En edelleenkään ole innostunut treffailusta, mutta uteliaisuus voitti. Tinderistä lähdöstäni on jo todella kauan aikaa enkä halunnut mennä sinne takaisin, joten löysin itseni Suomi24 treffit -palstalta selaamasta 35-42 vuotiaiden miesten ilmoituksia.

Hyvä puoli Suomi24 treffit -ilmoituksissa on se, että siellä on mahdollisuus kertoa sekä itsestään että ihannekumppanistaan aika paljon. Moni onkin tätä tilaisuutta hyödyntänyt ja hyvä niin. Sen avulla näkee nopeasti mitkä tyypit ovat ajatusmaailmaltaan ja mielipiteiltään täysin erilaisia, sekä bongaa myös niitä keiden kanssa saattaa olla joitain yhtäläisyyksiä. Mukavaa on myös se, että aika moni on täyttänyt pituuksia, painoja, ruumiinrakenteita ja esim. uskonto/politiikka, tupakointi/alkoholinkäyttö, liikunta/lapset ym. juttuja niin itsestään kuin siitä omasta mahdollisesta ihannekumppanistaan. Tämän myötä pitäisi olla suhteellisen helppoa nähdä keitä esim. minun on turha lähestyä jos edellytyksenä on esim. sporttinen elämäntapaliikkuja tai siro ja pieni nainen, saati sitten ne ketkä haluavat lapsia.

Jostain syystä joukosta löytyi kuitenkin aika paljon myös niitä täysin kuvattomia profiileja ja myös niitä joissa oli vain yksi kuva eikä oikeastaan mitään muuta tietoa. Suomi24 treffit on yrittänyt tehdä tyhmemmillekin treffailun helpoksi ja tehnyt valmiita valikoita siihen mistä pitää ja mistä ei. Osan itsestään ja toiveistaan saa kerrottua ihan rasti ruutuun menetelmällä jos ei ole muuten mikään sanaseppo. Monilla on silti ihan kaikki valikot täyttämättä, omassa kuvauksessakin korkeintaan tekstinä ”En jaksa tähän mitään kirjoitella, kysele jos kiinnostaa. En osaa itsestäni sanoa mitään kummoisia.” Epäilen ettei tuo taktiikka ole kovinkaan toimiva.

Kuinka monta treffi-ilmoitusta olisi ollut mulle sopivia?

On vaikeaa etsiä nykyään parisuhdetta. Kovin montaa edes etäisesti kiinnostavaa saati mielestäni hauskaa, asiallista tai jossain määrin normijärkistä ilmoitusta ei selaamissani parissa sadassa ilmoituksessa ollut. Rehellisesti sanottuna mielestäni aika isolla osasta ilmoituksia jättäneistä oli sellaisia enemmän sosiaalisesti tai jopa henkisesti rajoittuneita tai jopa ns. vähempilahjaisia. Todella noloa edes sanoa näin, mutta tämä on mun tulkintani näin lyhyellä tutustumisella. Tämä Suomi24 treffit kirjo ei mielestäni edusta ihan sitä normaalia otantaa esimerkiksi omasta tuttavapiiristäni tai reippaista ja ihan tavallisista työssä käyvistä ihmisistä. Muutaman järkevän ja hyvän tyypin kanssa siellä olen ehtinyt hieman jutella ja olimme samaa mieltä tästä asiasta. He jopa lähestyivät minua asenteella ”luojan kiitos täällä on myös jotain täysipäisiä ja keskustelutaitoisia naisia”, eli ei tämä ehkä ole vain miesten ongelma.

Mä mielenkiinnolla jään odottamaan, löytyykö Suomi24 treffit kautta jotain mielenkiintoisia tuttavuuksia. Ei se mitään ota jos ei annakaan, joten silmäilen maaimaa taas hieman avoimemmalla asenteella.

Kerron heti jos on jotain mielenkiintoista tai järkyttävää. Myös omia kokemuksia saa jakaa. Onko teistä lukijoistani kukaan käyttänyt Suomi24 treffit palvelua?

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Isot ikäerot parisuhteissa

Katsoa saa muttei koskea?

Eräänä päivänä istuin sporassa matkalla kotiin ja käytävän toisella puolella ikkunasta maisemia katseli kivannäköinen mies. Parrakas, normaalivartaloinen, kivasti pukeutunut, mielestäni komea. Ajattelin mielessäni, että hän varmasti on minua joitain vuosia nuorempi. Ehkä kolmekolmonen, tai kolmevitonen? Vaikea sanoa. Hetken kuluttua miehen puhelin soi ja kuulin hänen vahvistavan soittajalle syntymäaikansa. Vuosi oli 1996. Siis tuhatyhdeksensäsataayhdeksänkymmentäkuusi. Ikäeromme ei siis ollutkaan kuvittelemani pari vuotta saati maksimissaan viittä, vaan kokonaiset 17 vuotta. Seisemäntoista! Tunsin itseni hetkellisesti kehdonryöstäjäksi tajutessani ihailleeni juuri miestä, joka käytännössä voisi olla lapseni.

Mietin, että olenko vain vanhentunut huomaamatta? Koen itseni edelleen kolmekymppiseksi ja mielestäni menen ehkä kolmevitosesta silloin kun minulla ei ole silmälaseja. Valitettavasti peiliin katsoessa on myönnettävä, että yhtäkkiä näytän huomattavasti vanhemmalta, etenkin nyt kun oma tukkani on lyhyempi ja jos lasit ovat päässä. Enhän mä kuitenkaan missään tapauksessa voi olla kohta neljäkymmentä? Toisaalta nykypäivän 40 on entisajan 30, joten ei tässä mitenkään mummouduttu olla vaikka hieman tätimäiseltä tuntuukin etenkin tylsässä tukassa ja silmälaseissa. Silti tuo oli aika kuumottava tunne huomata, etten todellakaan enää kuulu siihen 20-30 vuotiaiden porukkaan. Toivottavasti en ole sellainen tyyppi kenestä nuoret puhuvat säälien, että elän jotain ikuista nuoruutta…

Isot ikäerot parisuhteissa

Tästä mieleeni tulivatkin isot ikäerot parisuhteissa. Mä en ole oikein koskaan ollut sellaisten perään itse. En silloin nuorena enkä nyt vanhana. Olen aina kokenut, että paras parisuhde on olla kumppanin kanssa suhteellisen samassa tilanteessa elämässä, ei niin että kaikki on koettu eri aikaan ja eletään täysin erilaisia elämänvaiheita.

Tiedän, että jotkut nuoret naiset pitävät oman ikäisiään poikia lapsellisina, mutta itse en koskaan pitänyt. Viisitoistakesäisenä olin sen ikäisten poikien kanssa, parikymppisenä parikymppisten, kolmekymppisenä kolmekymppisten jne. Kumppaneideni ikä on yleensä ollut jopa pari vuotta minua vähemmän, mutta periaatteessa aika saman aikakauden lapsia ollaan oltu. Ei siis koskaan mitään suuria ikäeroja.

Ystävilläni sen sijaan on ollut hyvinkin isot ikäerot parisuhteissa. Useammalla parhaalla ystävälläni oli nuoruudessani 18-vuotiaana noin kolmekymppiset poikaystävät. Se ei kyllä siihen aikaan ollut mitenkään outoa, eikä tietysti ole nykyäänkään. Kautta aikojenhan miehet ovat pitäneet nuoremmista naisista, mutta itse olen ehkä enemmän ollut sitten sitä sorttia etten koskaan ole pitänyt vanhemmista miehistä. Kuitenkin tuollaiset +10-15 vuotta vanhemmat miehet ovat olleet ihan yleisiä jo parikymmentä vuotta sitten ja ovat edelleen. Monia isot ikäerot viehättää ja toiset eivät edes ajattele sitä ikää. Voi olla ettei ikä ole tullut edes mieleen sen kummemmin eikä ole minkäänlaisessa erityisasemassa suhteessa, vaikka sitä ikäeroa olisikin.

Oma suhtautumiseni isoihin ikäeroihin

Nykyisin en niin pahasti katso kieroon isojen ikäerojen kohdalla, mutta kieltämättä joskus joissakin tapauksissa joudun miettimään tarkoitusperiä ja kohottelemaan kulmiani. Toisaalta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä tasavertaisempia kumppanit ovat keskenään isommistakin ikäeroista huolimatta. Nämä eivät ole täysin mustavalkoisia asioita ja varmasti ihan tapauskohtaisia.

Itselleni isoin ikäero mitä näin voisin kuvitella on ehkä viisi vuotta ylös ja alaspäin. Sen pitäisi olla niin pieni etten oikeastaan huomaa sitä. En haluaisi siis reilusti nuorempaa tai vanhempaa miestä, mutten varmasti myöskään ketään rajaisi pois pelkän iän takia jos muuten olisi oikeanlainen, mutta kyllä mä sen voin melkein luvata ettei mulla tulla näkemään koskaan 17 vuotta nuorempaa miestä vaikkei se mitenkään väärin olekaan.

Onko nuorempi mies vanhemmalle naiselle hyväksyttävää?

Palatakseni kuitenkin tuohon sporassa näkemääni 17 vuotta nuorempaan mieheen niin noin isoilla ikäeroilla harvempia pariskuntia on. Niin kyllä, että miehet ovat vaikka 50-60 vuotiaita (tai jopa vanhempia) ja heillä voi olla 20-vuotias kumppani, muttei oikeastaan koskaan niin, että jollain ikäiselläni naisella olisi parikymppinen poikaystävä. Vai tiedättekö muka sellaisia?

Toki maailmalla on vaikka minkälaisia pariskuntia ihan hurjillakin ikäeroilla, mutta todellisessa arkielämässä niitä on vähemmän. Mitä ootte itse mieltä? Onko isot ikäerot parisuhteessa ongelma vai ihan normaalia? Voisitteko olla kuinka paljon vanhemman tai nuoremman kanssa, ja onko teillä ollut isot ikäerot parisuhteissa?

Kuvat Johanna Varis

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa