Myrskyn jälkeen on poutasää – Eron jälkeen alkaa uusi elämä

Nyt sitä tosiaan on muutettu Minnan kanssa yhteen. Jotenkin tosi outoa ettei mikään ole outoa. Neljä yötä nukuttu uudessa kodissa ja mulla on sellainen tunne että näin sen pitääkin olla. Kaikki on ihan just niin kuin pitääkin ja mitään en muuttaisi.  Ok, olen eronnut eikä aloite eroon ole tapahtunut minun tahdostani, joten toki parisuhteen päättyminen on ikävä asia. Silti en ole pohjattoman surullinen vaan olen asian kanssa ihan sinut. Näin vaan joskus käy enkä jaksa olla kauhean yllättynyt tai pettynyt jos kumppani ilmoittaa haluavansa erota. Mä oon tottunut siihen, näin on käynyt ennenkin.

Meidän sisäpihan kukkaistutukset suoraan mun ikkunan alla <3 Ne on vähän niin kuin mä just nyt. Sateen piiskaamia ja tuulen riepottelemia mutta silti jaksaa kukoistaa.

Siinä samassa missä lakonisesti totean tottuneeni pettymyksiin, olen myös tottunut siihen että kyllä elämä kantaa. En halua kauheasti murehtia ja stressata asioita. Suren kyllä kun surettaa, mutta pyrin olemaan kierimättä itsesäälissä ja murehtimatta tavattoman paljoa, sillä negatiivisessa olossa vellominen vain pahentaa kaikkea. On mahdollista että eron kivuliaat puolet tulevat esiin vasta pidemmällä syötöllä, mutta olen kyllä valmistautunut siihen. Se on normaalia, ja surua, ikävää ja kaipausta pitää osata käsitellä: aika parantaa haavat, niin typerältä kuin se kuulostaakin. Joskus ne asiat mitkä nyt itkettävät eivät välttämättä myöhemmin tunnu yhtään miltään, ja vuosien päästä voi olla tilanteessa jossa suorastaan ihmettelee itseään että miten mä silloinkin noin ajattelin tai tunsin?

Juhannuksena kaupunki oli aika tyhjä. Sisäpihalla illalla näkyi valot vain yhdessä asunnossa.

Nyt keskityn elämän positiivisiin asioihin ja niitä on paljon. En ole yksin, entinen kumppani ei ole minua hylännyt ja välimme ovat hyvät. Hän haluaa auttaa ja olla menossa mukana ainakin jollain tavalla. Minulla on äiti ja isäpuoli, hyviä ystäviä ja nyt myös asuinkumppani. Asuminen ei tunnu miltään kimppakämppis-jutulta, tosin en mä koskaan ole kenenkään kanssa asunutkaan (siis avoliittoja lukuun ottamatta), joten mistäs minä osaisin sanoa millaista se on. Nyt se on ainakin mukavaa. Meillä on niin iso asunto ja makuuhuoneet sijaitsee kaukana toisistaanettä omiin oloihin voi tarpeen mukaan lukkiutua täysin. Meillä on omat wc:t ja kaksi kylpyhuonetta muutenkin, joten kinaa suihku- tai vessavuoroista ei ole edes tulossa. Me oleskellaan yhdessä ja jutellaan, meillä on toisistamme seuraa. Sitten jos ei halua olla sosiaalinen ja haluaakin tehdä vaan omia juttuja niin sitten tekee. Kotona saa rauhaa ja hiljaisuutta jos sitä kaipaa.

Omasta huoneesta omasta kodista oli ihana herätä. Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun, mutta silti niin kotoisaa.

Toistaiseksi tuntuu että yhteenmuutto Minnan kanssa oli tämän vuoden paras päätös, hyvä loppu parisuhteelle ja mahtava alku uudelle elämälle. Musta on tuntunut  todella turvalliselta ja rauhoittavalta että asunnossa on joku muukin. Siellä on joku kotona enkä mä ole yksin. Pääkaupunkiseudulla yhteisasuminen on varsin suosittua ja yleistä vanhemmalla iälläkin, suoranaisesta elämäntapakommuunielämisestä puhumattakaan. Täällä yhdessä eivät asu vain nuoret opiskelijat, vaan ihan aikuiset ihmiset ja jopa pariskunnat keskenään. On ihan erilainen kultuuri koko hommassa ja sen kyllä huomaa, ja pakko mun on myöntää etten ole koskaan asunut näin upeassa puolen miljoonan ”lukaalissa” eikä täällä kovin monella olisi varaa yksin asuakaan. On ihanaa kävellä asunnossa eestaas. Tuntuu että sitä jotenkin vaeltaa itäsiivestä länsisiipeen ja kaikki on kovin erilaista. Ollaan Helsingin keskustassa, kauniissa ja vehreässä Töölössä. Keskellä kaikkea, sykettä, palveluja, tapahtumia. Meille on helppo tulla ja meiltä on helppo lähteä ihan mihin vaan. Se tuntuu hyvältä. Tämä on KOTI eikä mikään kimppakämppä.

Eilen meillä kävi miesvieras asentamassa pari valaisinta. Olohuoneen Maria Theresia on niin kaunis että sen loistetta ihailtiin ja huokailtiin tovi. Luksusta!

Sisustuksen suhteenkin ollaan saatu aika kivasti tavaroita laitettua. Mä tein etsintätyön ja hommasin Tori.fi kautta kaksi nojatuolia ja sohvan olohuoneeseen, sekä levitettävän vuodesohvan vierashuoneeseemme. Tein tosi hyviä löytöjä, sillä saimme Iskun nahkaisen Dolce-sohvan 120 eurolla (Ovh.2700e) ja kaksi nojatuolia satasella, kun ne normaalisti ovat 199e/kpl. Vuodesohva oli lähes uudenveroinen kuten kaikki muutkin hankkimani huonekalut, ja senkin hinta oli vain viisikymppiä, ihan uskomatonta. Meidän yhteiset huonekalut maksoivat siis 135 euroa per nokka, ei paha ollenkaan ;)  Syy miksei lähdetty kaikkea uutena ostamaan oli se että asunto tosiaan on 82 neliötä, meillä on neljä huonetta ja keittiö, ja huoneet ovat aika reippaan kokoisia. Rahaa olisi palanut aivan tolkuttomasti ja kun Minnalla on kissat, pelotti ajatella mitään hirveän kalliita kalusteita hankkia. Omat huoneemme ollaan sisustettu oman maun mukaan ja yhteiset tilat yhdessä sopien, tyylejämme yhteen miksaillen. Myöhemmin laittelen sisustuskuvia kun saadaan tavarat paikoilleen niin pääsette kurkkaamaan palatsiimme ;)

Kyllä tässä vielä ainakin vieno hymy irtoaa… :)

Niin. Tämmöistä se on. On iloa ja surua, ylä-, ja alamäkiä. Se on vain elämää. Itkuja tulee varmaan itkettyä ja omaa kohtaloani nyyhkittyä, mutta kaiken sen ikävän keskellä olen kuitenkin varsin onnellinen eikä hymyä tarvitse feikata. Odotan mielenkiinnolla millaiseksi elämä muuttuu ja millaiseksi minä muutun, sillä olen päättänyt etteivät monetkaan asiat tule enää jatkumaan sellaisina kuin ne ovat olleet. Tää on mun uusi elämä.