Kun syöminen aiheuttaa katumusta ja ahdistusta
6
Ystäväni Mira oli luonani viettämässä viikonloppua ja yökyläilemässä lauantain ja sunnuntain välisen ajan. Syötiin pienimuotoinen cheatmeal lauantai-illalla ja käytiin läheisestä kiinalaisesta hakemassa kanaa kung po ja mentiin meille nautiskelemaan ateriasta. Mulla on nyt mennyt todella hyvin ruokailujen suhteen eikä juuri minkäänlaisia herkkuhimoja ja sipsihampaan kolotuksia ole ollut. Oon ihan itsekin että anpöliivöpöl!
Erikoinen ja täysin ennenkokematon tunne kinkkisafkan ja jälkkärin jälkeen (puoli pussia karkkia ja puolikad Dajm) oli ääretön katumus. Ahmimishäiriöisenä olen aina ollut siitä poikkeuksellinen muihin epätyypillistä syömishäiriötä sairastaviin, etten ole kärsinyt huonosta omatunnosta tai katunut syömisiäni koskaan. Olen aina herkuttelujen ja ahmimisten jälkeen ajatellut että ”no eipä se mitään, hyvää oli vaikka ei olisi pitänyt syödä, huomenna mä taas tsemppaan ja aloitan laihdutuskuurin”, tai jotain vastaavaa.
Tällä kertaa yllätyksekseni koinkin suunnatonta ahdistusta ja pahaa oloa siitä että olin syönyt jotain mitä pidän itsekin jopa tällä varsin löyhällä asteikollani ”epäterveellisenä”. Itse ruokaa en kokenut niinkään ongelmaksi, nautin sen syömisestä, annos oli erittäin herkullinen ja sitä oli kiva syödä, mutta jälkiruoan kohdalla kaikki alkoi mennä jotenkin ihan pieleen. En tiedä tarkalleen mikä tämän tunteen laukaisi mutta tippa linssissä sai kyyneliä niellä ja taistella itkuun purskahtamista vastaan kun vain pyörittelin mielessäni sitä kuinka tyhmä olin että menin syömään karkkia ja kuinka tämä nyt tuhoaa kaiken ja siirtää taas tavoitteitani päivällä eteenpäin, kun en halua niiden siirtyvän enää päivääkään.
Onneksi Mira sai fiksuna ihmisenä puhuttua minut järkiini etten vajonnut aivan itsetuhoisiin tunnelmiin ja ollut suurin piirtein kuolemaa tekemässä. Mira sai järkeiltyä hyvin ja perusteltua sen että mitään en ole menettänyt, mitään en ole tehnyt väärin: Päinvastoin, minähän suunnittelin syömiseni, pysyin niissä ja kaiken lisäksi jätin puolet syömättä siitä määrästä mitä olin alunperin ajatellut. Mitään pahaa ei ole tapahtunut ja ei pidä olla kohtuuttoman pettynyt itseensä silloin kun siihen ei oikeasti ole perusteita.
Luulen että yhtäkkinen ahdistuneisuuteni johtuu siitä että syömishäiriöklinikan opit ovat alkaneet toimimaan ja ovat saaneet minut ajattelemaan monista asioista eri tavalla. Viimeisen puolentoista viikon aikana olen kokenut sellaisen motivaatiopuuskan jollaista ei ole pitkään aikaan tässä osoitteessa näkynyt, joten kenties vain pelkäsin sitä että nyt taas retkahdan täysin ahmintalinjalle kun kerrankin onnistun pysymään ruodussa. Tunne siitä että olen edistynyt sairauteni hoidossa ja pääsemässä tässä niskan päälle on niin voimakas että samoin pelko sen kaiken menettämisestä voi nostaa päätään yhtä isona.
Sunnuntaina olinkin taas takaisin ruodussa ja aamupala lähti rahkalla, kuivatuilla hedelmillä, pähkinöillä ja mehukeitolla. Sen jälkeen suuntamimme aamucardiolle Töölönlahdelle, ja reippailimme noin tunnin ajan suhteellisen rauhalliseen tahtiin.
Duckface and the ducks
Nyt on hyvä fiilis kun olen saanut taas paljon aikaisiksi, ja vihaamani lenkkeilykin sujui ongelmitta. Ehkäpä lataan puhelimelle musiikkia ja lähden jatkossa useasti viikossa lenkkeileimään ihan ilman sen kummempia paineita. Liikunta ja raitis ilma tekevät vain hyvää eikä tästä tarvitse ottaa mitään stressiä.
Ruokapreppaustakin tein fiksuna ja nyt on taas parin päivän sapuskat valmiina. Tämä mielessä on siis hyvä jatkaa ja tuntuu että seuraavat kaksi tai kolme päivää olen ainakin turvassa. Suunnittelu ja ateriarytmistä kiinni pitäminen ovat todella tärkeitä asioita ahmimiskohtausten ja huonojen valintojen estämisessä, joten ruokapreppaus on kaiken a ja o ainakin minun kohdallani.
On hienoa löytää itsestään taas motivaation siemen joka onkin jo alkanut kasvamaan. Nyt täytyy vain muistaa sitä ruokkia jatkossakin ja pyrkiä kohti sitä mun omaa unelmaa.
Sivuat tekstissäsi tavoitetta? Mikä on tämäbtavoite? Laihtua? Montako kiloa? Elää terveellisemmin? Mitä on terveellinen elämä?
Kannattaa muodostaa konkreettiset tavoitteet ja mittarit. Esim vähintään kaksi tuntia kuntoliikuntaa viikossa ja max 3 jälkiruokaa ml karkit viikossa on hyvä tavoite. Painonpudotuksessa myös kannattaa asettaa realistinen kilotavoite ettei tule oloa että laihtua pitäisi mutta ei tiedä mikä on onnistumista ja mikä ei.
Auttaisivatko tällaiset jutut morkkikseen?
Hei Laura, kiitos kommentistasi. Isoin taustatieto tämän blogin lukemiseen ja ymmärtämiseen liittyy sairastamaani epätyypilliseen syömishäiriöön eli ahmimishäiriöön minkä osalta olen tällä hetkellä ollut pitkässä hoitosuhteessa. Laihduttaminen ei ole ohjelmassa, sitä ei saisi ajatella ja itse laihduttaminen hoidon aikana on kiellettyä. Täsmätavotteiden miettiminen kuinka paljon pitäisi laihtua ja tämän tyyppisten tavoitteiden asettaminen itselleen ei ole hyväksi ahmimishäiriöiselle vaan voi toimia haitallisena osana parantumisprosessia ja usein laukaisee ahmimiskohtauksia ja voimistaa sairautta.
Konkreettiset tavoitteet ja mittarit pakottamalla itsensä tekemään jotain, esim. laihtumaan määrän X tai harrastamaan liikuntaa X määrän viikossa eivät ole missään muodossa hyviä asioita osana hoitosuhdetta, ja aiheuttavat turhaa ahdistusta, stressiä ja paineita ahmimishäiriöiselle ja sitä kautta taas toimivat laukaisevana tekijänä.
Realistista kilotavoitetta ei siis ole tulossa, ei missään nimessä. Juuri nyt olen vasta opettelemassa sitä että kilojen kyttääminen, vaa’alla pomppiminen, itseltään liikoja mustavalkoisesti vaatiminen ja kaikenlainen ON/OFF ajattelu on turmiollista. On suorastaan kiellettyä yrittää kieltää itseltään jälkiruoat, karkit ja herkut sillä myös ne ovat laukaisevia tekijöitä ahminnalle, eli mitään 3krt/vko jälkkäriä juttuja ei saa tehdä tai on pian pahoissa ongelmissa. Minun tavoitteeni on noudattaa hoito-ohjelmaa ja aktiivisesti haastaa itseäni poistumaan mukavuusalueelta. Yritän myös haastaa itseäni henkisellä tasolla olemaan nielemättä pettymystä ja uhriutumalla, ja keksimällä vaihtoehtoisia parempia toimintamalleja itsetuhoiselle elämäntavalle. Tavoitteeni on saada nautintoa muustakin kuin syömisestä ja oppia hiljakseen kontrolloimaan omia syömistapojani.
Anteeks nyt vaa, mut eiks tässä nimen omaan ole TAVOITE PARANTUA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ eikä niinkää laihduttaminen? Mikä ihme siinä on et kaikkien pitäis olla jotai superlaihoja fitnespimuja. Syömishäiriöstä parantumine ei oo mikää viikon prokkis, mite ihmiset ei voi tajuta. Jos ei oo seurannu blogia, niin ehkä kannattaa jättää noi yltiö fiksut neuvot ihan itelleen.
Nää on aina vähän vaikeita koska ei voi olettaa että jokainen lukija olisi lukenut kaikki kirjoitukseni, tai edes juuri ne mitkä eniten merkitsee. Ihmiset varmasti pääasiassa tarkoittavat hyvää mutta ahmimishäiriö on aiheena niin vaiettu ettei sen hoidosta voi olettaa tavisten tietävän kun osa hoitohenkilökunnastakin on vielä ihan pihalla. :)
Pelkästään hyvää tarkoitin, kiitos Eve :) Missään nimessä en ihanteita ollut tyrkyttämässä.
”Tavalliselle” tai ”terveelle” ihmiselle tällaisten tavoitteiden asettaminen auttaa. Hienoa Eve, että selvennät mistä epätyypillisessä syömishäiriössä on kyse. Miten voimme koskaan oppia ymmärtämään toisiamme ellemme juuri kyselemällä ja keskustelemalla?
Olen pahoillani, jos hyvää tarkoittava viestini kuulosti joltain muulta kuin, mitä halusin tarkoittaa. Ihanaa, että on joku Even kaltainen, joka uskoo ihmisten hyvyyteen ja siihen että rohkeasti kannattaa kertoa omasta elämästään ja omista näkökulmistaan.
Moi!
Mun piti tulla kiittämään että jaksat kirjoittaa tästä vaikeasta aiheesta.
Kärsin itse ahmimishäiriöstä ja nämä postaukset on hyödyllisiä.
Tajuaa ettei ole yksin ja ei tarvitse hävetä.
Olen itse vasta aloittamassa hoitoa tähän, toivon et tulen edistymään.
Viimeiset 10kk ahmiminen on vienyt elämäniloni kaiken muunkin mennessään.
Vaikka rakastanki lukea erilaisia fitness blogeja, on myös mukava että on erityyppisiä blogeja. Tosin hyvinvointia olet etsimässä joten olet oikeassa paikassa. Minun mielestä ;)