Läskileiri ja viikko 10
Mietin että millaista yhteenvetoa mun pitäis nyt tehdä. Läskileirini täyttää pyöreitä, tasan 10 viikkoa. Sen kymmenen viikkoa olen enemmän ja vähemmän tarkkaillut syömisiäni. Yrittänyt tehdä parempia ja järkevämpiä valintoja, toisinaan onnistunut ja toisinaan epäonnistunut. Olen ottanut aina pieniä tavoitteita: Juo enemmän vettä, syö aamupala, yritä syödä kolmen tunnin välein jne. Toisinaan menee paremmin ja toisinaan huonommin, mutta yksi asia on selvä: Tälläistä muutosta ei tehdä hetkessä vaan kyseessä on pitkä prosessi, koko elämän läpi kestävä, asia josta on hiljaa muodostumassa elämäntapa kun ei vaan luovuta.
Ihan näin tarkennuksena, vain toinen ateria on minun… :D
Olisi kiva laihtua 10 viikossa 10 kiloa, ja itseasiassahan se olisi täysin mahdollista. Minä vain en ole vaa’alla hypännyt mutta sen voin sanoa että olo on keventynyt. En tiedä onko se kaikki keveneminen fyysistä, mutta henkistä aivan varmasti, ja se on ylipainoakin raskaampi taakka kenenkään kantaa. Ahmimishäiriön syyt ja tunteet taustalla ovat niitä mitä minun tulee käsitellä. Oppia tunnistamaan ne tunteet, nimetä ne ja miettiä miten niiden kanssa voisin elää paremmassa tasapainossa.
Tänään Syömishäiriöklinikan ryhmäterapiassa puhuttiinkin niistä fiiliksistä mitä herää lähellä ahmimista, sen aikana ja sen jälkeen. Sain kiitosta siitä että osasin nimetä todella tarkasti kaiken sen mitä silloin tunnen. Ei minulla ole vaikeuksia sen suhteen, vaikeuksia on vain hillitä itseäni ja saada jotain muuta sen tilalle. Ahminta ei enää juurikaan elämääni hallitse, mutta epäsäännöllisyys, aikatauluttomuus, laiskuus ja saamattomuus ruoan valmistamisen ja syömisen suhteen kylläkin. Sorrun helposti paastoamaan ihan huomaamattani ja sitten seuraavaksi ollaankin jo ahmimassa, vaikkei kyseessä varsinainen ahmimiskohtaus olisikaan.
Tämän viikon tehtävänä onkin miettiä juurikin sitä tunnepuolta, ja siihen aion panostaa sillä se on oma kompastuskiveni. Edelleenkään tietotaitoa ruoan suhteen ei puutu, tiedän kyllä mitä pitäisi syödä, milloin ja miten, mutta tunteet ohjaavat syömistä enemmän kuin järki joten tuolla saralla onkin työstämistä.
Viime viikko ruokailujen suhteen meni kivasti, Budapestin reissulla tuli juotua paljon vettä ja syötyä ihan normaalien ihmisten tavoin, ja jopa kunnolla lihaa (kanaa) joka on harvinaista mulle. Kotona asiat pääsivät vähän lipsumaan mutta ei mitään ylenmääräisiä herkutteluja, enemmänkin ongelmana on ollut se syömättömyys => kun ei ole leivinpaperia niin ei sitten kokata vaikka ainekset on valmiina. Tuollaista se on, uskokaa tai älkää. Mua ihan naurattaa välillä mutta se on hyvä asia. Tunnistan myös omat pölhöyteni ja nyt ostin leivinpaperia. Teen tänään sitä mitä piti tehdä eilen enkä heitä kirvestä kaivoon. Siitä jatketaan mihin jäädään, eikä vedetä koko viikkoa läskiksi.