Hae
Queen of Eve

”Jos sulla on mies, miksen mä saa ketään?”

Miten sulla on mies, mutta mulla ei?

Muistan, kun noin 15 vuotta sitten erotessani pitkästä kymmenen vuoden parisuhteesta ja ollessani kahvilla isohkon naisista koostuvan kaveriporukan kanssa kerroin löytäneeni uuden miehen. En ehtinyt olla sinkku kuin hetken, kun jo uusi ihastus ja rakkaus oli muodostunut. Päivittäessäni kuulumisiani ja kertoessani miehen vaihtuneen, eräs mukana ollut puolituttuni kommentoi hämmentyneenä sitä, miten ihmeessä hän voi olla sinkku, kun kerran minäkin olen löytänyt uuden miehen!?! Miten on mahdollista, että hän on sinkku jos mullakin on mies? Tässä keskeisessä osassa oli selkeästi hämmästely siitä, miten joku ei-missinmitoissa ja ihmettelijää lihavampi nainen voi saada komean miehen, kun hän edelleen on yksin. Niin mietippä sitä, ajattelin.

Näitä vastaavantyyppisiä tilanteita on ollut vuosien ja vuosikymmenten aikana useita, kun olen naisten kanssa keskustellessa saanut todistaa itsensä vähättelyä, huonoa itsetuntoa, alemmuuskompleksejä, kateutta ja itsensä muihin vertaamista. On ryvetty itsesäälissä ja ankeudessa, oltu pessimistisiä ja negailtu yhdestä jos toisesta asiasta. Miksei sitä miestä löydy? Miksei kukaan ihana mies huoli? Miksei sitä kelpaa kellekään? Miksi kaikki miehet on ihan perseestä? Miks mä en saa koskaan ketään miestä? Miks mulla ei parisuhteet onnistu? Tätä valitusta mä en ole koskaan ymmärtänyt ja siksi varmaan olenkin nyt tässä aiheesta puhumassa.

Osa on kuitenkin saanut jonkun lampun syttymään päässään, sillä jos jätetään pois tuo kommentin ilkeämielisyys ja piikikkyys, on siellä takana kuitenkin yksinäinen, parisuhteissaan epäonnistunut nainen joka janoaa rakkautta. On vaikea ymmärtää miksi joku ”alempitasoinen” nainen löytää aina uuden rakkauden, mutta itse ei koskaan. Siinä se ongelma vaan piileekin. Siinä ajattelutavassa ja kuinka tarkastelee asioita.

Pohditaanpa hetki sitä, miksi se unelmien mies ei tule kohdalle?

Mä olen ollut parisuhteissa aikalailla yhteen putkeen viisitoista vuotiaasta aina sinne lähes 36 vuoden ikään. Siis parisenkymmentä vuotta putkeen. Siihen on mahtunut neljä vakavaa parisuhdetta ja hyvin lyhyitä, lähes olemattoman pituisia sinkkukausia. Aikajaksot, jolloin olen ollut ilman kumppania ovat olleet lyhyitä ja periaatteessa sisältäneet jo siihen tulevaan kumppaniin tutustumista. Olen siis jossain määrin sattuman kaupalla liukunut suhteesta toiseen. Uusi mies on aina tullut elämääni aika vaivattomasti, ilman suurempaa säätöä ja vaiheilua.

Vasta nyt, viimeisimmän vuoden 2015 keväällä tapahtuneen eron jälkeen jäin kirjaimellisesti yksin. Ei ollut kilpakosijoita, ei ketään liehittelemässä. Ei ollut itselläkään kiinnostusta katsella ympärilleen ja mä olin oikeasti ihan itsekseni. Ja kauan olinkin. Viimeiset neljä vuotta menivät sinkkuna enkä koskaan menettänyt uskoani siitä, ettenkö joskus löytäisi hyvää miestä ja aloittaisi taas parisuhdetta. Mulla ei ollut asian suhteen minkäänlaista paniikkia ja kun rauhassa jaksoin odottaa, se odotus palkitaan.

Pelko yksinjäämisestä ei saa olla suurin kannuste kumppanin etsimiseen

Ehkä se onkin yksi avain onneeni. Se, etten tarvitse ketään toista ihmistä tekemään mun elämästä parempaa. Mies on extraa, muttei mikään pakollinen asia. Mä olin tyytyväinen ja onnellinen niinkin, ihan itsekseni vaikka toki mä tarvitsen toista ihmistä elämääni, kuten ihmiset yleensäkin. Me ollaan laumaeläimiä enkä koskaan ole halunnut erakoitua, varmaan aika harva on. Mutta mulla ei ollut pakonomaista tarvetta löytää jotain viereeni, ei ollut epätoivoa enkä jatkuvasti kaivannut jotain lähelleni ja iholleni. Mä pyrin täyttämään elämäni muilla asioilla ja nauttimaan siitä niin hyvin kuin mahdollista, niillä eväillä mitä mulla oli sillä hetkellä tarjolla. Niin mä pärjäsin hyvin ja olin onnellinen myös yksin.

Toki se, etten ole koskaan halunnut lapsia on myöskin moneen muuhun naiseen verrattuna vähentänyt painettani kumppanin löytämiseen, mulla ei ole ollut kiire senkään takia. Mun haaveena ei ole koskaan ollut perhe, vaan pikemminkin aikuisten välinen syvä rakkaus ja kumppanuus. Sitä mä olen jaksanut odottaa ihan positiivisin mielin, koska tiesin asiassa aiemminkin onnistuneeni, niin miksen onnistuisi myös jatkossa? Se oikea mies, juuri munlainen mies tulee sitten kun on tullakseen. Näin uskoin ja olin oikeassa.

MIKSI nainen OLETTAA ettei kelpaa jollekin miehelle?

Jos unohdetaan kaikki ne asiat mihin me emme itse voi vaikuttaa, niin mietitään niitä mihin voidaan. Olen huomannut, että monia naisia vaivaa ihan käsittämätön vähättely itsestään ja vertaaminen muihin naisiin. Ei uskalleta lähestyä jotain miestä siksi, koska se on niin komea tai lihaksikas. Ei koeta olevansa miehen tasoisia. Ollaan liian huonoja, niin ei kannata laittaa tikkua ristiin. Tähän ajatusmaailmaan törmäsin paljon etenkin fitnesspiireissä pyöriessäni. Hoikat ja normaalivartaloiset naiset ilman ylipaino-ongelmia ja laihdutusurakoita olivat yllättävän ongelmaisia. Heillä oli kyljessä hieman läskiä tai tuli vatsamakkara istuessa. Ei, ei silloin voi katsella mitään treenattua miestä vaikka sellainen olisi kiinnostanutkin. Ei ole mitään mahiksia.

Kummastelua herättikin sitten se, miten sitten minä olen aina saanut sellaisen miehen kuin olen halunnut, riippumatta siitä millainen itse olen ollut? Mä vastaan siihen ikuisuuskysymykseen taas: Siksi, että mä olen miellyttänyt juuri niiden miesten silmää ja enkä ole ollut vain ”eyecandy” vaan ennen kaikkea sitä hyvää soulfoodia. Uskomatonta mutta totta, naisesta kauniin ja seksikkään ja haluttavan tekee paljon muutkin asiat kuin pelkkä ulkoinen olemus, vaikka silläkin on toki merkitystä. Makuja on monia ja kaiken tyyppisissä miehissä on olemassa ne miehet ketkä pitävät juuri mun tai just sun näköisestä naisesta. Se, mikä onkin sitten vaikeampaa on miellyttää toista henkisesti ja olla muutoin yhteensopiva. Väitän, että iloinen, nauravainen, hauska ja itsevarma nainen on monen miehen mielestä ihan houkutteleva pakkaus, etenkin jos ulkonäkö on mieleen. Ja ei, sitä ei voi tietää etukäteen kuka mistäkin pitää, joten älä oleta ettet kelpaisi jollekin. Kun kelpaat itsellesi niin se on tärkeintä.

Miten mä sitten onnistuin?

Mä olen aina onnistunut sillä, että suhtaudun elämään ja yleensäkin asioihin hyvin rennosti. Mä olen vapauttavaa ja helppoa, rentoa seuraa. Olen nainen kenen kanssa saa nauraa ja kenen jutuille saa nauraa. Mun kanssa saa olla stressaamatta ja miettimättä ikäviä, mua ei tarvitse jatkuvasti hyvitellä ja vakuutella. Mun kanssa voi ja on suotavaakin puhua myös syvällisiä aiheita ja keskustella vakavasti. Mä myös kaipaan tukea,  lohtua ja ymmärrystä, mutten ole kellekään taakka eikä mua tarvitse ohjata jatkuvasti ajattelemaan jotain muuta.

Mun kanssa voi syödä mitä haluaa, en vahdi kelloa enkä kaloreita. En ole jatkuvasti laihduttamassa tai murehdi läskejäni peilin edessä. En kiellä sytyttämästä valoja makuuhuoneessa tai verhoudu aina nilkkapituiseen yöpaitaan. Mua saa katsoa kirkkaassa päivänvalossakin, eikä seksielämä ole aikataulutettua.

Olen pyrkinyt olemaan nautinnollista, helppoa ja hyvää seuraa ihmisille. Kavereille ja kumppanille. Ihan kaikille. On mullakin kiukkuhetkeni ja joskus jopa kokonaisia päiviä putkeen kun ei mene hyvin. Murehdin puhjennutta finniä, ärsyttää jotkut arvet ja selluliitit, miksei mun iho ole täysin sileä vaan appelsiinimaista röllykkää siellä täällä. Mutta silti olen pehmeä, siis ihanan pehmeä ja lämmin. SIsäisesti ja ulkoisesti. Mut on kiva ottaa kainaloon ja puristella, mun kanssa on kiva tehdä oikeastaan mitä vaan. Joskus vaikka vähän kinastella. Se on vain elämää.

USKO ITSEESI JA TUNNE OMA ARVOSI!

Sillä mitä mä olen ja miten mä olen onnistunut miesten kanssa, ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä sen kanssa miten sä onnistut. Me jokainen ollaan yksilöitä, ja mun ongelmat ja henkilökohtaiset haasteet ja kipukohdat elämässä on varmasti erilaisia kuin monella muulla naisella. Kuitenkin kaikessa on olemassa punainen lanka, ja se on se usko omaan itseensä ja itsensä arvossa pitäminen. Jos ne ei oo kunnossa, muuttuu moni muukin asia haastavaksi. Niihin kannattaa panostaa ja pyrkiä tekemään se tarvittava muutos elämässä.

Mä oon hyvä ihminen, haluan antaa muille hyvää ja sitä kautta myös vastaanottaa sitä muilta. Uskon, että jos sä pyrit samaan, niin myös sä ansaitset kultaa.

KUVAT
Tuomas Hämäläinen / Vestigevisions

LUE MYÖS
Kel onni on se onnen kätkeköön

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

6 kommenttia

  1. Karkki kirjoitti:

    ”Siksi, että mä olen miellyttänyt juuri niiden miesten silmää ja enkä ole ollut vain ”eyecandy” vaan ennen kaikkea sitä hyvää soulfoodia. Uskomatonta mutta totta, naisesta kauniin ja seksikkään ja haluttavan tekee paljon muutkin asiat kuin pelkkä ulkoinen olemus, vaikka silläkin on toki merkitystä.”

    Niin hyvin sanottu, että copy-pastesin tän itselleni talteen puhelimen noteseihin. ?

  2. Peppi kirjoitti:

    Tämä oli hyvä teksti ja sisälsi tärkeää pohdintaa siitä ettei itseään saa mollata. Haluan kuitenkin puolustaa vähän niitä tyttöjä jotka kokevat etteivät koskaan löydä sopivaa miestä. Itse seurustelin ensimmäisen kerran 20 vuotiaana ja sitä ennen ehdin olla tosi epätoivoinen. Mullakin oli monia ystäviä jotka seurusteli jo ala-asteella ja jotlut olivat jo kihloissa kun minä olin aina vain yksin. Ottajia olisi ollut mutta kukaan ei tuntunut sopivalta ja kun itsetunto oli kohdillaan en halunnut ketään muuten vain ottaa rinnalle. Ja sen siis halusin vain tuoda esiin, et joidenkin vain täytyy odottaa pikean kumppanin löytymistä vaikka eivät itseään vähättelisi tai kokisi kelpaamattomaksi miehelle :)

    • Eve / Queen of Eve kirjoitti:

      Toki pitää odotella, odotinhan itsekin neljä vuotta :) Eli en kirjoituksellani todellakaan tarkoita ketään sellaista kuka ei vaan ole löytänyt sopivaa, vaan pikemminkin sellaisia, joiden suhteet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa ja siihen itsestään lähtöisin olevaan käytökseen, jos ehtivät edes syntyäkään :)

  3. Maarit kirjoitti:

    Ihanasti kirjoitettu teksti jälleen kerran!
    Ja upeita kuvia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *