Hae
Queen of Eve

Syömishäiriön synkissä vesissä tunteiden kaarnalaivassa

En ole taas hetkeen kirjoittanut kuulumisia syömishäiriöön liittyen, joten ajattelin että nyt olisi aika päivittää tuntemuksia ja tilannetta missä mennään, olihan taas eilen viikottainen syömishäiriöklinikan tapaamisemme. Viidentoista viikon hoito on edennyt jo yli puolenvälin. En tajua miten aika menee näin hirveän nopeasti, mun mielestä me vasta aloitettiin koko terapia ja nyt pelottaa miten lähellä loppua ollaan. Mä en haluaisi lopettaa!

Syömishäiriön hoidossa ollaan sukellettu aika syviin syövereihin. Aluksi aloiteltiin ihan hissun kissun, varovaisesti johdatellen, mutta nyt ollaan menty koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Viikkojen aikataulu on ollut seuraava: 1. Orientoituminen, 2. Ahmintaa laukaisevat tekijät ja sen seuraukset, 3. Ajatukset ja oma toiminta, 4. Tunteet ja syöminen, 5. Käyttäytymisen kehät, 6. Mindfulness ja tietoinen syöminen, 7. Mindfulness ja oma keho, 8. Tunteiden tunnistaminen, 9. Tunteiden ilmaiseminen,  ja nyt mentiin viikossa 10. Tunnesäätelytaidot.

Jäljellä on vielä 11. Sisäinen puhe, 12. Itsetunto, minäkäsitys ja jämäkkyys, 13. Stressinhallinta ja ongelmanratkaisu, 14. Ongelmien ja ongelmasyömisen ennaltaehkäisy, 15. Tulevaisuuteen suuntautuminen. Pelottavaa! Tunteita on käsitelty aika paljon ja viimeiset viikot on olleet aikamoista tunteiden vuoristorataa välillä, mutta paljon on opittu itsestään ja tästä sairaudesta. Vaikeinta tähän mennessä mulle on ollut mindfulness ja oma keho, sillä mulla on hyvin ristiriitaiset ja usein jopa vihamieliset asenteet omaa vartaloani kohtaan, ja paljon jonkinlaisia vääristymiä ja todella kovia odotuksia ja kriteereitä ulkonäön suhteen. Yritän opetella vähemmän pinnalliseksi ja enemmän armolliseksi, ja pyrkiä siihen etten arvottaisi itseäni ulkonäön perusteella. Se vaan on hyvin vaikeaa sillä ympäröivä maailma ja nykyajan ihanteet ovat sellaisia jotka voimakkaasti vaikuttavat näihin ajatuksiin ja asettavat paineita.


Mä oon aina ollut hyvä tunnistamaan tunteeni mutta kaikilla se ei ole ollut niin. Se että olen tunnistanut tunteeni ja pystynyt hyvin nimeämään ne ei kuitenkaan ole mikään ratkaiseva tekijä, sillä vaikka olenkin tiennyt ja ymmärtänyt mitä tunnen, en ole pystynyt käsittelemään asioita vaan sortunut helposti blokkaamaan tunteeni joko lakaisemalla mahdolliset ongelmat maton alle, elämällä valheessa ja kieltämällä totuuden itseltäni, tai vaihtoehtoisesti ahmimaan ja turruttamaan tunteeni syömällä. Ongelmia kohdatessa ja erilaisten tunteiden myllerryksessä olen ratkaissut asiat useimmiten sillä että kieltäydyn täysin käsittelemästä niitä ja kohtaamasta asioita sellaisenaan. Jos on surullista tai vituttaa niin ei muuta kuin herkkuja napaan niin johan alkaa tuntua paremmalta ja homma on sillä sipuli, vai onkohan se ollut ratkaisu ollenkaan? Ei ole tainnut olla…

Aiemmin kokemiani traumaattisia tapahtumia elämässäni en koe mitenkään erityisemmin käsitelleeni. Olen ollut loukkaantunut, hylätty, petetty, jätetty. Ne tunteet olen vaientanut syömällä itseni taas onnelliseksi. Ruoka ei minua ole koskaan hylännyt, pettänyt eikä jättänyt, se on ollut aina saatavilla kun olen sitä tarvinut ja lohduttanut. Se on auttanut yksinäisinä hetkinä ja toiminut suojana, tukena ja turvana.

Olen ollut myös vihainen, katkera ja kostonhimoinen. Olen elättänyt sisälläni paljon negatiivisia tunteita joista on ollut vaikea päästää irti, tai jotka olen salannut ja teeskennellyt että kaikki on hyvin. Olen padonnut paljon sisälleni ja vasta viime vuosina opetellut olemaan itsekkäämpi, vaikka tiedän että itsekkyydestä minua voisi moni syyttää jo aiemminkin. Minä en kuitenkaan elä täällä miellyttääkseni muita ihmisiä ja olen päättänyt jo useampi vuosi sitten että se loppuu nyt, ja aika hyvin olen onnistunut sen mukaan elämäänkin sillä olen uskaltanut sulkea rohkeasti sellaisia ihmisiä pois elämästäni mitkä tuovat jollain tapaa negatiivista energiaa, huonoja muistoja, syyllisyyttä, ahdistusta tai muuta ikävää elämääni.


En tiedä lukeeko näitä moni ns. entisen elämäni ystävä. Voi olla että jotkut lukee, tai sitten vaikka kaikki. Me ei kuitenkaan koskaan puhuttu näistä asioista, ja miksi olisi puhuttukaan koska en koskaan tiennyt että mulla on ongelma. Mä olen herännyt asioihin vasta yli 10, jopa 15 vuoden kärsimisen jälkeen ja vaikka mut moni varmasti supervahvana Evenä näkeekin, en sitä kuitenkaan kaikilla elämäni tasoilla ole. Se että mä hallitsen hyvin ympäristöäni ja olen ollut aina jonkinlainen keskipiste tai johtohahmo-tyyppinen persoona ei heijastu kaikkialle. En vain pysty olemaan täydellinen enkä jaksa, ja toivoisin että osa myös ymmärtäisi sen miksi olen lähtenyt ja jäänyt sille tielleni.

Monen voi olla vaikea käsittää esim. sitä miksi en ole koskaan palannut kotikaupunkiini josta lähdin 2012 tammikuussa. Kun hain muuttokuormani heitin hyvästit sille kaupungille enkä koskaan mennyt takaisin, en siis ole vieläkään mennyt ja kohta tulee kolme vuotta siitä että olen nähnyt tiettyjä ystäviä ja kavereita, saati sitten osaa sukulaisistani. Mä vaan lähdin ja sille tielle jäin, enkä oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Kai mä halusin aloittaa ihan uuden elämän ja kaiken ikäänkuin puhtaalta pöydältä, vaikka toki täälläkin oli muutama vanha tuttu tms niin ei sitä ihan tyhjän päälle tullut hypättyä.

Omalla tavallaan vaikka olenkin hyvin sosiaalinen ihminen, olen ollut myös sellainen vähän yksinäinen susi. Mulle saattaa usein riittää 8h työpäivät ja töissä työkavereiden seura jotka täällä meillä ja etenkin mun tiimissä ovat ihan huippuja. Iltaisin sitten riitti aiemmin entinen kumppani ja hänen seuransa, ja nykyään ystäväni ja asuinkumppanini Minna. En mä yksin ole vaikken koko ajan juokse jossain vaan mä tykkään tehdä asioita omalla tavallani, omalla ajallani, ja mun ehdoilla.

Siksi mä varmaan tykkään pitää blogiakin kun olen tälläinen nettinörtti. Musta on kiva kirjoittaa ja jutella monille kavereille netissä. Mä oon Facebookissa aktiivinen, mä juttelen mesessä, mä käyn aika ajoin irkissä, musta on kiva olla omassa rauhassa mutta silti seurassa, koska silloin mulla on mahdollisuus vetäytyä omiin oloihini sitten kun en enää jaksa.

Tiedän että mun pitäisi sosialisoitua enemmän ja sitä olenkin tehnyt. Olen saanut uusia tuttavia elämääni eron jälkeen ja  on hienoa että heitä on mun elämässä! Eikä nämä uudet ihmiset ole yhtään sen parempia kuin ”entiset” enkä pidä vanhoja ystäviäni entisinä. Mun silmissä kaikki on ihan yhtä arvokkaita ja vaikka mä en ole fyysisesti läsnä tai käy entisessä kotikaupungissani, niin mä kuitenkin seuraan ja kommentoin niiden ihmisten elämää ketkä ovat sosiaalisessa mediassa aktiivisia ja ihan mielelläni juttelen messengerissä jne. En mä ole ketään unohtanut, mulla ei vain ole aina aikaa ja jaksamista ja jostain syystä entinen kotikaupunkini ei vaan kutsu mua puoleensa. En halua mennä sinne mutta vaikka olen kaupungin hylännyt, en silti mielessäni ole hylännyt siellä asuvia ihmisiä.

Mun mielestä nää jutut kulkee silti molempiin suuntiin. Jos jostain tuntuu että mä olen itsekäs ja tunnekylmä ja vain tehnyt katoamistemput, olisi ehkä hyvä miettiä myös omaa tilannetta. Minustako kaikki on kiinni? Minun käytöksestäkö ja jossain kaupungissa käymisestä yhteydenpito on kiinni? Myös minun luokseni voi tulla, minulle voi kirjoittaa netissä tai laittaa puhelimella viestiä ja minulle voi sovitusti myös soittaa. Tunnemaailma ei yleensäkään ole ihan niin yksinkertainen asia että asioista keskustelematta ja mitään kysymättä voisi tehdä varmoja päätöksiä siitä mitä kukin ajattelee tai tuntee, kun ei niitä tuntemuksia välttämättä osaa selvittää itselleenkään.

Aika syvissä vesissä siis liikutaan, ja paljon on vielä asioita käsittelemättä, ihan kaikilla tasoilla mun elämässä, mutta mä olen hyvilläni että näin on. Tämä on hieno tilaisuus selvittää itselleen monia uusia asioita itsestään. Tämän blogin ja ahmimishäiriön käsittelyn jälkeen esim. ennen niin kovin läheinen sylikummini otti minuun yhteyttä (kadottuani puolelta suvulta) joka on mun mielestä hieno asia. On tästä siis oma hyötynsä, asioiden käsittelystä ja myös julkisesti ruotimisesta.

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

3 kommenttia

  1. Outi Karita kirjoitti:

    Luin tän kirjoituksen vasta nyt ja täytyy sanoa että tämä teksti oli todella pintaa syvemmältä ♡ Oman elämän ”inventaario”, pohtiminen ja läpikäyminen tekee hyvä itse kullekin…

  2. sitikka kirjoitti:

    Hei, itse kamppailen samojen ongelmien kanssa ja on ollut todella mielenkiintoista lukea näitä päivityksiä, jotka koskevat syömishäiriötä.
    Itseä kiinnostaisi kovasti tietää, että mitähän fyysisiä haittavaikutuksia BEDistä mahdollisesti kehittyy ajan kanssa? Onko tietoa?

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      No ainakin ne fyysiset vaivat mitä tulee lihomisesta, sillä BED lihottaa. Että onhan niitä korkeasta verenpaineesta diabetesriskiin ym. Vaikka kuinka paljon fyysisiä ongelmia mahdollista itselleen haalia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *