Hae
Queen of Eve

Litra jäätelöä sydänsuruihin

Jäätelöä sydänsuruihin

Aika monella ihmisellä, etenkin naisilla on tunnepohjaista syömistä ja sitä voi olla ihan ilman minkäänlaisia syömishäiriöitä. Hyvän ruoan syöminen tuo hyvän olon, joten on ihan loogista nauttia herkullisen ruoan syömisestä tai napostella. Iät ja ajat elokuvissa on ollut stereotypioita sydänsuruja potevista naisista syömässä jäätelöä suoraan purkista, se on ollut joku juttu kauhoa sieltä suoraan lusikalla ja märistä epäonnista mieselämäänsä.

Mulle jäätelö ei oikein koskaan ole ollut mikään erityinen intohimo, ellei todella suklaisia ja makeita jäätelöitä lasketa. Joskus kuitenkin myös raikkaammat jätskit on olleet kivoja juttuja, ja mä ostinkin yhtenä niistä kevään harvinaisista aurinkoisista päivistä Pappagallon italialaisella reseptillä tehdyn mangosorbetin ja ai että oli hyvää. Siitä mulle tuli taas innostus jäätelöön, mutta tällaista mä voin syödä ihan hyvin säännöstellen, meni ehkä 1/5 purkkia eikä enempää uponnut kerralla. Siellä se sorbetti siis odottaa taas seuraavaa kertaa pakastimessa.

Aika monet naiset ovat minuun nähden tässä asiassa poikkeavia ja litra jäätelöä sydänsuruihin tai ihan muuten vaan on ihan piis of keik. Aika monet kuitenkin syövät juurikin jäätelöä sydänsuruihin, mikähän siinä on se juttu? Kylmää sydäntä kylmettää vaan lisää? Mä en tiedä. Kertokaa te, ketkä syötte jäätelöä sydänsuruihin? Mikä siinä on se juttu, ja miksi ylipäätään syötte litran jäätelöä kerralla? Onko se siis sama asia kuin mulle sipsit, pizzat ja pasteijat?

Mä olen tässä pohtinut omaa rakkauselämääni useaan kertaan blogin puolella, tai siis sen rakkauselämän olemattomuutta. Ei ole sydänsuruja mutta ei kyllä mitään ilojakaan, arki on ihmissuhdekuvioiden kohdalla hyvin tasaista puuroa, sitä samaa päivästä toiseen. Välillähän olen aktivoitunut treffailemaan ja tässä jo muutamia miehiä tavannutkin, eikä se ole aiheuttanut tarvetta tavata uudestaan muttei myöskään sen myötä tarvetta ahmia jäätelöä sydänsuruihin… Jotenkin tuntuu, että nämä mun parisuhdeasiat junnaa pahasti paikoillaan ja homma ei ota nyt tuulta alleen ollenkaan. Mua ei vaan kiinnosta.

Ketään en voi kuitenkaan syyttää tästä sydänsurujen olemattomuudesta tai siitä ettei ole perhosia vatsanpohjassa. Ei niitä väkisin hankita ja lähes kolme vuotta sinkkuna on kyllä kylmettänyt mut kokonaan, tai ainakin sellainen tunne mulla on juuri nyt. Jotenkin mikään ei tunnu miltään, enkä juurikaan pidä ketään miestä kiinnostavana, en edes niitä kivoja ja kivannäköisiä, ja treffeille lähteminen on aivan hirveää tervassa tarpomista. Mä sovin treffit ja lähden sinne, mutta jo ennen lähtemistä asenteeni on sellainen, että evvk.

Hauskaa voi olla ja ajan viettäminen yhdessä on ihan ookoo, mutta sitten kun mietin että pitäisi tavata uudestaan ja uudestaan ja alkaa tekemään toiselle aikaa, niin ei… Mua ei vaan kiinnosta. Kummallista tuuliviirikäytöstä itseltäni: Tavallaan haluan seuraa mutta sitten en kuitenkaan. Tätä kaavaa on aika vaikea rikkoa, tai sitten se johtuu vain siitä etten ole ihastunut keneenkään ja se, että muuttaisin asioita elämässäni vaatii oikean ihastuksen. Minä en pelkän tavan vuoksi ala deittailemaan ketään.

Tätä asiaa tässä on tullut pohdittua useaan kertaan, ehkä on aika kaivaa taas mangosorbetti pakkasesta ja pohtia näitä rakkauselämän koukeroita lusikka kourassa.

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

 

Yksi kommentti

  1. Sanna kirjoitti:

    Mä olin ennen sellainen joka pystyi syömään helposti jädeä sen litran. Kunhan se oli vaan Ben&Jerry’s tai vastaavaa stuffia. Eikä siihen mitään sydänsuruja tai -iloja tarvittu, ihan vaan se jäätelö riitti. Jotain kuitenkin tapahtui tuossa pari vuotta sitten, kun olin kuukauden kokonaan ilman sokeria; mun ei vaan tee enää mieli jäätelöä ja eikä se maistu mitenkään ihmeelliseltä, vaikka sitä koittaa joskus syödä. Tavallaan vähän kyllä harmittaa, koska olihan se nyt ihan sairaan hyvää. No, onneksi muita jäi; pystyn esimerkiksi, helposti tämänkin, syömään yhdeltä istumalta purkillisen Nutellaa. Ja ei tarvita suruja, ihan lusikka riittää :).

    http://www.sanna-r.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *