Hae
Queen of Eve

Ruma ja haiseva kevät alkoi masentaa

Alkoi masentaa…

Ei pahasti mutta sen verran, että viime viikko meni aikamoista matalalentoa ja blogikin oli poikkeuksellisesti tauolla viikon päivät. Kuten olen joskus ennenkin sanonut, niin pitkät hiljaisuudet eivät koskaan ennusta hyvää mun kohdalla. Silloin kun menee hyvin niin blogi kyllä päivittyy: vaikken ehtisi niin mulla on motivaatiota ja energiaa, sitten rustataan juttuja vaikka kiireessä, mutta niitä aina tulee. Sitten taas jos yhtäkkiä homma stoppaa, on jonkinlainen kapula rattaissa. Päivä tai pari sinne tänne on normaalia, mutta yli viikon mittainen hiljaisuus voi mun kohdalla olla viesti jostain uupumuksesta, sairaudesta tai muusta vastaavasta, ja niin se oli tälläkin kertaa. Mua alkoi masentaa.

Joskus on hyvä olla hetki hiljaa

Musta tuntuu, että mun somehiljaisuudelle oli kova tarve. Mä halusin viime viikon vain ottaa iisisti, hoitaa pakolliset asiat ja nukkua, ja olin sitten sairaanakin. Kroppa oli fyysisesti ja henkisesti pois pelistä. Ei ole paljoa kiinnostanut Facebookit tai Instagramit, joten voitte vaan miettiä millainen informaatiotulva sitä oli eilen kun avasin parikymmentä seuraamaani blogia ja luin päivitykset viikon ajalta. Huh, siinä oli meinaan hommaa!

Mun täytyy vain ihailla sellaisia ihmisiä jotka pystyvät ja ehtivät joka päivä viikosta ja kuukaudesta toiseen päivittämään somea ihan jatkuvalla syötöllä. On se kyllä aikamoista hommaa olla esillä jatkuvasti ja keksiä uutta juttua, kuvaa, videota ja instastooria. Hattua nostaisin jos sellainen olisi, sillä itse en kyllä jaksa olla niin aktiivinen että kaikki kanavat olisi hallussa 24/7. Toisaalta, mun ei kannata itseäni vertailla jaksamisen suhteen muihin kovinkaan helpolla, sillä kuten olen aiemminkin kertonut: Olen sitä tyyppiä, että väsyn ja kyllästyn helposti asioihin ja rasitun rutiineista ja erilaisista tehtävistä nopeammin kuin muut. Mulla ei vaan jaksaminen ja kärsivällisyys meinaa riittää kaikkeen.

Mikä mua masentaa?

Mitään erityistä syytä alakuloisuudelle ei ollut, ehkä se on vaan tämä tylsä, harmaa ja ennenkaikkea ruma sekä haiseva kevät mikä mua ahdistaa. Ihanaa, ettei tätä korjaamattomille koiranpaskoille ja kuravellille haisevaa maisemaa tarvi enää kauaa katsella. Mä otan ja lähden kohta Espanjaan ja palaan vasta kun kaikki on paljon kauniimpaa, vehreää, raikasta ja lämpimämpääkin. Paula Vesalaa lainatakseni ”Mul on aurinko-, vitsku- ja univaje, siinä riittää jo himmeeki valonkaje, älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa…”

En anna enää masentaa. Hampaat irvessä taas suu hymyyn ja taistellen eteenpäin, ei auta luovuttaa kun sitä jää sitten vain laakereilleen makaamaan.

Kuvat ilmainen kuvapankki Unsplash.com

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

2 kommenttia

  1. Annu kirjoitti:

    Miten tällainen alakulokausi näkyy sinun syömisissä, syötkö esim. enemmän kuin hyvinä kausina? Ahmitko enemmän? Entäs liikunnat?

  2. Liisa kirjoitti:

    Toivottavasti alkaa näkyä valoa tunnelin päässä! Itse taas _rakastan_ tätä alkukevään koiranpaskaa ja kuravelliä, siinä on vaan se jokin kevään fiilis ja tuoksu, joka enteilee tulevaa kesää. :D Mutta toki eniten odotan sitä, kun luonto muuttuu ihan vihreeksi ja terassikelit alkaa olla jo ovella, se se on kyllä <3. Ei enää kauaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *