Hae
Queen of Eve

Itsekäs ihminen hankkii lapsia


Kiitos mun äidille ettei hän koskaan kinunnut mummoksi

Olen tosi iloinen siitä että vuodet ovat menneet eteenpäin ja nyt eletään sitä aikaa mitä eletään, sillä minun olisi ollut vaikeaa päästä tähän pisteeseen joskus vuosikymmeniä aikaisemmin. Olisi ollut painostavaa ja hankalaa olla menemättä naimisiin ja hankkimatta lapsia, koska se vaan on ollut sellainen juttu minkä kaikki tekevät automaattisesti, eikä puhettakaan mistään muusta. Minusta se sellainen automaatti on vaan aina puuttunut, ja olen viimeiset 20 vuotta aina joskus miettinyt onko mun biologinen kello hajalla?

Sunnuntaina luin Helsingin Sanomissa olleen Annamari Sipilän kolumnin ”On aika tunnustaa, että ihmiset eivät vain halua lapsia”. Juttu oli tosi mielenkiintoinen ja minua, aikuista 37-vuotiasta vela-naista kiinnostava aihe muutenkin, etenkin kun juuri lauantaina vietin illan keskustellen oman 65-vuotiaan äitini kanssa siitä, miksei hän ole koskaan halunnut mummoksi.

Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta

Mä en ole koskaan halunnut lapsia, ja joskus se on nolottanut sanoa. En ole halunnut että ihmiset pitävät minua lapsivihaajana tai jotenkin outona siksi etten halua, kun kaikki muut kerran haluaa. Itsekkäänä minua on kyllä pidetty, ja kyvyttömänä ottamaan vastuuta. Sillä on sitä selitetty miksi joku ei lapsia halua, mutta onhan se ihan yhtä itsekästä haluta lapsia, siksi kun vaan haluaa? Haluttomuus lapsien hankkimiseen on ihan yhtä pätevä syy, itsensä takiahan sitä lisäännytään tai ollaan lisääntymättä. Niin se vaan on.

Nyt mä olen siinä iässä että kaikkein ehtivimpien tuttavieni lapset täyttävät 18-vuotta, ja se tuntuu todella vieraalta. On omituista ajatella että jonkun kaverini lapsi on sen ikäinen että voisin törmätä häneen yökerhossa. Eikös se vasta ollut ekalla? Toisaalta yhtä vieraalta ja omituiselta tuntuu se, että jotkut ikätoverini ovat vielä hiljattain saaneet toisen, kolmannen tai neljännen lapsen, tai vasta esikoisensa. Miten sitä jaksaa enää näin vanhana?

Se juna meni jo

Mä ajattelen että itsellä on aika ajanut ohi sen pisteen, eikä kukaan varmaan enää kysele. Siitä nuoruuteni kaveripiiristä mistä itse alunperin olen, on vain kaksi ilman lapsia, ja se toinen olen minä. Tosin vielähän sitä ehtii… siis se toinen siis. Mun juna meni jo tai oikeastaan sitä ei koskaan ole tullutkaan, minä kun en ole mennyt edes lähelle sitä asemaa.

Jos joku jäi miettimään tarkempia syitä miksi mä en ole koskaan halunnut lisääntyä, voit lukea puoli vuotta sitten kirjoittamani jutun tästä: Olen lapseton koska…

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

21 kommenttia

  1. Tipi kirjoitti:

    Minä en ole koskaan halunnut lapsia. Luojan kiitos minulla on mies, joka on täysin samaa mieltä. Emme ole lapsirakkaita muutenkaan.
    Eläimet ovat hyvin lähellä sydäntä, ne ovat meidän lapsiamme.
    Mutta kuinka **** monta kertaa on saanut selittää, että miksi ei ole halunnut lapsia! Ja kuinka monta kertaa on saanut kuulla, että olen about epänormaali.
    Ystävä-/sukulaispiireissä on liuta lapsia, joista pääosa on syntynyt vahingon kautta – todella perhesuunnittelua, jep.
    Jos ei halua, ei halua. That´s it. Ei kaikki halua tungeta tikkuja kynsien allekaan.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Joo, se tuntuu monille todella vaikealta ymmärtää miten joku ei halua lapsia. Mut miten sen pystyy selittämään? En vaan halua, yhtä paljon kun joku haluaa :D

    • Childfree life kirjoitti:

      Sama meillä. Ei lapsia kiitos. Koirat on meidän juttu :D Onneksi alkaa olla jo lähellä 40.v niin lakkaa se kyseleminenkin.

  2. Katarina kirjoitti:

    Hauskaa. Itse olen miettinyt samaa. Onko biologinen kelloni rikki? Ikää on 29 vuotta enkä ikinä ole haaveillut lapsista ja avioliitosta. Vapaudesta ja seikkailuista kylläkin. Lapsenlailla kirmaamisesta tuntemattomalla, silmän kantamattomiin yltävällä hiekkarannalla ilman, että tarvitsee sivusilmällä vahtia, ettei äidin pikku nilkkakuula huku. Joskus olen myös tuntenut syyllisyyttä, että en ymmärrä enkä tunne halua ymmärtää sitä ”äitiyden tuomaa kokonaisuutta”.

    Toisaalta aloitin juuri parisuhteen, jossa olen hyvin tietoinen, että toinen haluaa perheenlisäystä jossain vaiheessa ja asiasta on kyllä heti kättelyssä keskusteltu ja vaikka en ole koskaan lapsiperheen perustamisesta haaveillut ei ajatus siitä, että hänen kanssaan näin kävisikin, tunnukaan yhtäkkiä vieraalta. Parisuhteita kyllä on takana jonkin verran ja tämä on ensimmäinen kerta, kun millään lailla lapsenhankinta on edes käynyt mielessä. Enhän minä voi olla varma, että edes voin saada lapsia, mutta todennäköisesti, jos suhde kestää ja jatkuu niin jossain vaiheessa niitä sitten yritetään. Mutta ei siksi, että mulla ois joku romanttinen kuva ihanasta äitiydestä. Ei. Vaan siksi, että kohdalle sattu mieletön ihminen kenen kanssa se tuntuis ihan luonnolliselta askeleelta jossain vaiheessa.

    Mutta joo..lasten hankinta on ihan yhtä itsekästä, kuin se että niitä ei hanki. Enkä ymmärrä miten on kenenkään asia arvostella kenenkään päätöstä oli se sitten tämän asian suhteen miten vaan. Kyllä se on jokaisen henkilökohtainen.

  3. Milla kirjoitti:

    Mielenkiintoinen aihe. Oletko muuten kysynyt äidiltäsi harmittaako häntä sinun olemassaolosi? Tai oletko kysynyt häneltä mitä mennyttä elämänkäännettä hän pitää nyt eläkeikäisenä kaikkein hienoimpana?

    Usein ihmiset pitävät lemmikkiä lapsen korvikkeena. Mulla on kokemusta molemmista ja tulen hieman surulliseksi, kun jotkut luulevat eläimen korvaavan lapsen saannin. Lapsen saaminen aiheuttaa kyllä aikalailla samanlaisia tunteita kuin koiran hankkiminen. Valtavasti iloa ja rakkautta, mutta myös huolta ja ärsytystä. Tunteet omaa lasta kohtaan on vain noin 100 kertaa syvemmät (molempiin suuntiin). Ja eikös niiden tunteiden takia lemmikkejä juuri hankita? Työkoirat sitten erikseen.

    Kokonaistyömäärä lapsen ja koiran holhoajalla on suunnilleen sama. Lapsi työllistää paljon vauvana ja taaperona, mutta työmäärä vähenee kun ne oppivat ajattelemaan. Koiran työllistysvaikutus pysyy puolestaan lähes vakiona koko sen eliniän.

    Sitten vielä loppumainintana lapsen hankintaa miettiville. Minulla oli lapsettomana vaikka mitä huolia sen suhteen, mitkä asiat jäävät tekemättä lapsen syntymän vuoksi. Nyt lapsen syntymän jälkeen olen todennut, että kaikki on ollut järjestettävissä. Lisäksi lapsi muuttaa tärkeysjärjestystä, eikä ne aiemmin tärkeät asiat enää olekaan niin tärkeitä. Näin jälkikäteen mietittynä olisi ollut hullua jättää vapaaehtoisesti saamatta niin hieno asia, joka kiilaa heittämällä tärkeysjärjestyksen kärkeen. :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      En ole kysynyt harmittaako, koska äitini ei ole koskaan antanut ajatustakaan siihen suuntaan jotta minulle tulisi mieleenikään kysyä sellaista. Tiedän siis olevani suunniteltu ja haluttu lapsi, ja välini äitiini ovat olleet ihanat, lämpimät ja läheiset koko elämäni ajan. Olen kyllä kysynyt mitkä ovat hänen tärkeimpiä elämänkokemuksiaan ja toki minun syntymäni ja kasvattamiseni kuuluu siihen, mutta siihen kuuluu paljon muitakin asioita. Olisi hieman erikoista mikäli minä en kuuluisi niihin isoimpiin ja merkittävimpiin juttuihin, mutta toisaalta, jos minua ei olisi, kertoisi hän muita asioita.

      Ihan kuten puhun vaikka vanhuksille keillä ei ole lapsia. Heidän upeimmat muistonsa liittyvät yleensä parisuhteeseen, kumppaneihin, läheisiin ihmisiin, sukulaisiin tai ystäviin, ja erilaisiin kokemuksiin esim. maailman näkemisenä ja kokemisena. On mahdotonta sanoa kuinka hyvä ja hieno elämä on ilman lapsia tai lapsen kanssa, siis samalla ihmisellä, sitä kun ei voi valita ja elää kahta rinnakkaista ja sitten verrata kumpi olisi parempi. Uskon että aina jos tulee rakkaus-, ja kiintymyssuhde johonkin, oli se sitten ihmiseen tai eläimeen, ei kukaan haluaisi poistaa sitä elämästään ja pyyhkiä pois.

    • Childfree life kirjoitti:

      Äitiys ei ole kaikkia varten ja on erittäin hienoa, että ihminen tunnistaa sen itsessään. Jotkut ihmiset on luotu olemaan jotain muuta kuin mammoja. Ei sen puoleen että siinä mammuudessa olisi mitään pahaa jos sitä haluaa. Mun mielestä on mahtavaa elää nyt, kun ei ole pakko enää lisääntyä. Ei tartte mennä kuin 30 vuotta taaksepäin ja paine puskea lapsia maailmaan on ollut ihan älytön. Jos olet nainen, niin sinun on oltava jollain lailla hoivaava ja äidillinen. Paskanmarjat. Lisääntyköön ne ketkä sitä todella haluavat ja meille muille jää muunlaisia seikkailuita ;) Ja lisähuomiona etten vihaa lapsia. En vaan myöskään erityisemmin pidä heistä. Neutraali.

    • Zini kirjoitti:

      Miten jotenkin odotinkaan tällaista, äidin, puheenvuoroa. :D
      Eli tulihan se sieltä!

  4. Emmi kirjoitti:

    Välillä tuntuu, että muiden ihmisten mielestä on itsekästä, teet sitten miten vaan. Kun ei ole lapsia, on itsekäs. Kun on yksi lapsi, on itsekästä olla hankkimatta sille leikkikaveria. Jos on viisi lasta, niin aika itsekästä sekin yksin yrittää täyttää koko maa lapsillaan. Että teet miten vaan, niin aina se on jollekin ongelma. Mun mielestä kaikkien pitäis saada tehdä niin kuin huvittaa, olla lapseton tai lapsellinen ??

  5. Iines kirjoitti:

    Ihan käsittämätön tämän Millan kommentti. Mitä jos lapset oikeasti vain ahdistavat esim. minua, toisin kuin jokainen eläin?! Olen eläintenhoitaja, en kyllä koskaan voisi kuvitella olevani lastenhoitaja! Ei täällä ole kaikki samasta puusta veistettyjä ja oikein hyvä niin.

  6. T kirjoitti:

    Olen aina tiennyt, että en halua lapsia ja pitkään siihen sanottiin, että ootas vaan kun tulee vastaan se oikea mies niin kyllä mieli muuttuu! No tuli ja ei muuttunut. Ihanaa kyllä olla jo niin vanha että kyselyt loppuu pikkuhiljaa.

  7. Tiipii kirjoitti:

    Minulla on lapsi, vaikken ole koskaan ollut mikään tikittävä biologinen pullantekijä. Uhmaikäiseni on nyt minulle maailman tärkein, mutta ymmärrän täysin niitä, jotka eivät tee lapsia. Minusta on terveellä tavalla itsekästä tehdä niin kuin hyvältä tuntuu, oma elämä pitää elää niin, että itse on onnellinen.

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      Jos mulla olisi lapsi niin en varmasti vaihtaisi päivääkään pois, kuten en vaihda esim. koirieni kanssa vietetystä ajasta. Se rakkaus mitä nyt tunnen on ihan älyttömän suuri, ja varmasti omaa lasta kohtaan olisi vielä suurempi, mutta itselläni ei ole halua kokea sitä joten jätän väliin. Kukin tosiaan tavallaan :)

  8. JK kirjoitti:

    Mulla ei koskaan ole ollu naimisiinmenoviettiä tai halua lapsiin. Olen edelleen sielultani VELA vaikka on yksi lapsi, se tuli puolivahingossa (ei voi kuitenkaan vahingoksi sanoa). Tottakai lapsi tuo elämään erilaista iloa, mutta tiedän 100% että jos häntä ei olisi olemassa, eläisin ihan yhtä onnellista elämää, mutta erilaista.

    Mä olen myöskin niin selvästi aina ollut VELA, ettei ole kukaan kysellyt lapsien perään. Ja muistakin on niin erikoiset ja omat mielipiteeni, ettei oo taidettu todeta kyselemisiä kuin ajanhukaksi eli on jätetty tekemättä :D

    Ei mun mielestä sen kummemmin lapsen ”tekeminen” tai tekemättä jättäminen ole itsekästä, se on ihmisessä jotenkin monella luontaista ja muut asiat määrittelee sen kuin lapset/lapsettomuus. Miten monet lapsettomat sitä paitsi omistavat elämänsä hyväntekeväisyydelle työn oheen, itse asiassa mun tuttavapiirissä heitä on paljonkin!

    Mun lapsi oleilee paljon ulkomailla, joten saan olla yksinkin ja kun oli pieni niin koko perhe kasvatti eli sain paljon hengähtää kun suku omi lasta itselleen. Kahden maan väkeä ollaan. Yksinolon kaipuuni liittyy toiseen puoleen itsestäni, ehkä 50% erakkoluonnetta, tosiaan en tiedä onko se paras ’mätsi’ kun on lapsi mutta sitä ei kannata miettiä kun paskat ns. housuissa jo :)

    • Eve / Queen Of Everything kirjoitti:

      ” tiedän 100% että jos häntä ei olisi olemassa, eläisin ihan yhtä onnellista elämää, mutta erilaista.” = Näin mäkin ajattelen että se on. Olisin varmasti onnellinen lapsen kanssa, mutta haluan olla ilman ja olen tosi onnellinen näin.

      Tosi kiva ja erilainen kommentti sulta muutenkin :)

  9. Johanna kirjoitti:

    Niin samas mieltä. Lapsen tekeminen on pelkästään itsekäs teko. Jos oikeasti haluaa olla epäitsekäs niin suomesta kyllä löytyy sijaislapsia. Ja itseltä löytyy yksi tarkoin suunniteltu biologinen lapsi ja työskentelen lasten kanssa. Rakastan lastani yli kaiken mutta uskon että elämäni voisi olla aivan yhtä onnellista ilman lapsiakin. Ja ymmärrän todella hyvin vapaaehtoisesti lapsettomia, kyllä se lapsi vaan vaikuttaa elämään aika tavalla ja toisten elämäntyyliin se ei sovi.

  10. zansku kirjoitti:

    Kiva, että kirjoitit aiheesta! Minä en ole koskaan lapsia halunnut. Sen vaan tietää sisimmässään, ettei äitiys ole oma juttu. Ei minua kiinnosta perhe-elämä. Lisäksi mun mielestä täällä on jo liikaa ihmisiä. Ajattelen myös, etten halua siirtää omia sairaita geenejäni tuleville sukupolville kärsimystä aiheuttamaan. Onko se siis pelkästään itsekästä, ettei halua lapsia?

    Työskentelen lasten parissa ja se on entisestään vahvistanut ajatuksiani siitä, etten jaksaisi hoivata ja kasvattaa 24/7. Enkä ole siitä edes kiinnostunut. Jos joku miettii, että onpa kylmää ajattelua, niin olen eläinrakas; rakastan minun kahta kissaani niin syvästi, ettei sitä voi sanoinkuvata. Ne eivät silti ole lapsenkorvikkeita, vaan karvaisia perheenjäseniä, jotka tuovat iloa elämään. Minua on painostettu tekemään lapsia monelta suunnalta ja se satuttaa todella paljon. Ihan kuin lapsen haluaminen olisi jotenkin automaatio kaikille. Onneksi elämme tätä päivää ja jokainen voi tehdä haluamiaan ratkaisuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *