Muutama viikko sitten sain kutsun The Blog Awards Finland 2015 -gaalaan. En sentään ole ehdokkaana (ja se olisikin jo silkkaa hulluutta), mutta olen kutsuvieraslistalla, hienon henkilökohtaisen kutsun saaneena. Oloni oli aika otettu, wau! En minä ennen ole tälläisiä saanut, joten olen ehkä sitten ihan hyvä bloggaaja vaikka kovin erilainen kuin muut. Jänskää!

Sen jälkeen iskikin epätoivo. ”En mä voi mennä”, ”Kaikki muut on niin kauniita ja hyvävartaloisia”, ”Ei mulla ole mitään päällepantavaa”, ”Näytän kauheelta”. Olen aina kokenut itsetuntoni olevan hyvä ja pidän itseäni kauniina, mutta yhtäkkiä kaikki virheet ja vajavaisuuteni omasta mielestäni onnistuneena ihmisenä huutivat olemassaoloaan. ”Sä oot hirveä läski ja vaikka pukukoodi olisi musta, ei se sua hoikenna!” Ei niin. Ehkä tulisi halvaksi pukeutua jätesäkkiin, voisi jopa nousta uusi suosio muotitrendien huipulla seilaavasta lihavasta Lady Gagasta.

Joku aika sitten eräs puolituttu mieshenkilö kysyi multa nettikeskustelun yhteydessä että ”Miltä tuntuu olla fat fitnessmaailmassa?”. Niin, hän toi hyviä pointteja esille. Nykyään kauneusihanne on lihaksikas ja kireä, vähärasvainen, treenattu mutta kurvikas, osittain jopa teennäisesti tehty silikoni-implantein ja muiden kauneuskirurgisin toimenpitein. Se entinen normaaliuskin on laihaläskiyttä, joten paineet voi olla kovat. Yksi jos toinenkin peruspirkko on nykyään fitnessmimmi, joten millä sitä tässä maailmassa tälläinen rintava, reitevä ja persevä, ylipainoinen kolmekutonen mamma enää pärjää?

Vastaus on että persoonalla Sillä mä pärjään täällä täydellisten fitnessmimmien maailmassa. Sillä ettei ole se yksi niistä kolmestatoista tusinassa. Tekemällä aidosti sitä mitä haluaa, yrittämättä olla täydellinen ihminen, myöntäen virheensä ja vajavaisuutensa. Eikä kaikista ole siihen, eikä etenkään musta varmasti koskaan ole minkään sortin fitnesskilpailijaksi enkä ole ainakaan toistaiseksi sellainen halunnut ollakaan. Monia kuitenkin ihailen, aidosti ja ilman kateutta. Arvostan erilaisia vartalotyyppejä ja pidän monia ihmisiä kauniina. Kunnioitan kovaa työtä minkä jotkut jaksavat nähdä kuntonsa eteen. Minä en, en ainakaan toistaiseksi.

Yritän kasata taas itseni ja olla itseni takia terveempi. Hyvinvointi ja liikunta, terveellinen ruokavalio ja henkinen tasapaino on mulle tärkeitä asioita ja haluan pystyä niitä toteuttamaan, ihan itseni takia, en muiden. Toivon asioiden olevan paremmin ja että pystyisin rakastamaan ja hyväksymään itsessäni kaiken, sillä en halua vihata vartaloani, mutta se hetki ei ole vielä nyt.

Toistaiseksi myönnän olevani tyytymätön omaan ulkonäkööni, enkä kovin mielelläni itseäni esittele joka suunnasta. Suihkun jälkeen katson muualle ohittaessani peilin alastomana ja varon järkyttämästä itseäni enempää. Näyteikkunoidenkaan kohdalla en pysähdy kurvejani ihailemaan vaan kipitän äkkiä ohi ja yritän olla huomaamatta rinnallani kulkevaa norsua. Mutta käsipeili ja mä, me ollaan hyvät kaverit. Jokaisesta ilmansuunnasta, kaikissa valaistuksissa. Omiin silmiini voin aina katsoa koska sieltä katsoo mua takaisin mun sisin. Se kuka mä oikeastikin olen ja se on tosi kaunis ihminen.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Mun ahminnassa taustalla on fysiologisia ja psykologisia tekijöitä. Laukaisevina asioina toimii muutama eri sytytin, tunnepuolella hylätyksi tulemisen tunne, yksinäisyys ja tylsyys, sekä itseni palkitseminen tai lohduttaminen. Näitä vastaan taistelu on hyvin pitkä projekti eikä asiaa voi tuosta noin vain muuttaa, mutta fysiologisen laukaisijani tehoon pystyn itse vaikuttamaan hyvin helpostikin, sillä minulla se on nälkä ja mielihalut.

Olen alkanut pikku hiljaa oppimaan ja oikeasti viemään teoriasta käytännön tasollekin sitä seikkaa, että mun tulisi valmistautua viikkoihini ja päiviini ennalta. Suunnitella ruokia, mitä syön, milloin syön, eikä koskaan lähteä ilman eväitä tai tietoa ruokailusta jonnekin huitelemaan. Sotasuunnitelma on tehtävä ja pohjatyö hoidettava, sillä nälkäisenä minusta tulee raivokas peto joka ei välitä jälkiseurauksista, mä ajattelen lyhytkatseisesti ja näen vain sen hetken, ja ahmin mitä mielihalut käskevät minun ahmia.


Sain syömishäiriöklinikalta ylläolevan kuvan mukaisen ohjeistuksen siihen miten tunnistaa näitä nälän ja kylläisyyden tunteita, ja alan merkkailemaan niitä viikottaiseen ruokarytmiäni seuraavaan päiväkirjaan, siitähän sitten hyvin näkee missä mennään ennen ja jälkeen syömisen, ja miksi näin.

Nyt tunnelmat on aika hyvät, sillä viime viikosta suoriuduin kohtalaisen hyvin neljä päivää seitsemästä, ja positiivisesti ajateltuna se on yli puolet. Tein kaksi kertaa oikeaa ruokaa josta riitti syömistä muutavaksi päiväksi, ja jo sillä varmistin että syön lämpimiä aterioita enkä vain napostele päämäärättömästi välipaloja miten sattuu.

Aion taas huomenna tehdä lisää ruokaa, jauhelihakastiketta ja spaghettia. Se on hyvää, sen mä saan syötyä. Kirjoitin tuon lauseen alkuun ensin että yritän, mutta muutin sen. En yritä, mä aion. Ja mä teen sen.

Pienin askelein mutta kuitenkin!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa