Pari viikkoa pois koneelta
0
Jouduin olemaan pari viikkoa pois tietokoneelta. Sain silmäsairauden jota lääkittiin vahvasti. Pupilini laajennettiin äärimmillään eikä lähinäköä ollut, joten en saanut teksteistä mitään selvää. En oikein pystynyt kirjoittamaan tai lukemaan ja näytön valotkin olivat sairastamisen alkupäivinä liikaa. Oli outoa ja pelottavaakin olla puolisokea. Kauas katsominen onnistui, mutta kaikki alle puolen metrin oli ihan sumeaa suttua, paitsi jos siristeli toisella silmällä. Toinen ei nähnyt oikein mitään.
Bloggaamisessa ei juuri taukoja voisi pitää, mutta mun oli pakko. Ei vaan silmät kestäneet WordPressin valkoista pohjaa ja pieniä mustia kirjaimia joista en saanut mitään selvää. En olisi voinut oikolukea mitään tekstejä vaikka sokkona olisin ehkä pystynytkin kirjoittamaan. Näin tulikin ihan yhtäkkinen pitkä tauko blogista, mutta ihan hyvä niin, sillä harvat lukevat blogeja heinäkuussa. Itseasiassa heinäkuu on vuodesta toiseen blogimaailmassa se vuoden hiljaisin kuukausi. Suurin osa yrityksistäkin lomailee siihen aikaan, Suomi on kiinni.
Tässä blogilomaa viettäessä on miinuksena ollut tietysti puolisokeus ja kipeä silmä, mutta kun vaivat unohtaa niin olen saanut nauttia ihanasta lämmöstä mitä ei ole ollut vuosikausiin. Yksi syy omaan matkustusintooni on lämmön ja auringon hakeminen, mutta tänä kesänä sitä ei ole tarvinut muualta hakea kun ihan kotonakin on saanut siitä iloita.
Ainoa miinus Suomen helteissä on se, ettei sisätilat pysy viileinä kun ei ole ilmalämpöpumppuja ja jäähdyttimiä kerrostaloissa, ja pahimmillaan mulla on ollut makkarissa +30 ympäri vuorokauden. Se oli rankkaa. Myös uima-allas puuttuu, mutta ilmankin olen pärjännyt. Ihana kesä kuitenkin, en aio valittaa. Ja kaikista parasta on, että näen taas!
♡ SEURAA MINUA ♡
Nyt aion unohtaa Tinderin
Ennen kaikki meni omalla painollaan
Tinderin käyttö ei olisi tullut mieleenkään vielä reilu kolme vuotta sitten. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan meneväni moiseen palveluun, sillä parisuhteesta toiseen siirtyminen oli ollut kohtalaisen vaivatonta ihan luonnostaan. Olen mieltänyt itseni parisuhde-ihmiseksi, olenhan koko aikuiselämäni ajan ollut aina jonkinlaisessa parisuhteessa. Nyt kuitenkin kun tämä asia on muuttunut ja olen ollut yli kolme vuotta sinkkuna, olen ehkä tahallisestikin vältellyt mieskontakteja. Kahdesta miehestä ehdin hieman innostua ensimmäisenä vuotena ja koin ihan pikkuriikkiset ihastumisen tunteet, mutta ne jutut kaatuivat ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Luulen, että nuo ihastumisen tunteet ja hetkellinen valon pilkahdus olivat jonkinlaisia keinoja jättää entinen parisuhde taakse ja siirtyä eteenpäin. Näiden pikaihastusten kuivuttua kasaan nopealla aikataululla alkoikin pitkä kuiva kausi. Itseasiassa siitä sitten menikin lähes kaksi vuotta hiljaiseloa kun en halunnut edes ajatella asiaa vaikka paristi latasin Tinderin.
Latasin Tinderin koska tuntui siltä, että on pakko
Tämän vuoden tammikuussa ajattelin ja jollain lailla suostuin laittamaan itseni taas alttiiksi pariutumisen mahdollisuudelle ja latasin Tinderin ajatuksella, että nyt menen oikeasti treffeille ja teen asian eteen jotain. Niin teinkin, mutta sitten siellä tapaamani miehet ovat olleet minulle täysin epäsopivia ja kohtaamiset vailla mitään ihastumisen tunnetta. Mä olen käynyt kolmen eri miehen kanssa treffeillä ja pakottanut itseni niille. Ihan siksi koska ajattelin, että mun on mentävä, ja jos nyt antaisin mahdollisuuden heille ja itselleni. Ilmeisesti tällainen on kuitenkin täysin väärä lähtökohta, minä kun en mihinkään sopimusavioliittoihin pysty. En vaan kykene siihen, että alan pitämään jostain ihmisestä ilman ihastusta. Rehellisesti sanottuna mua ei kiinnosta edes tutustua jos en tunne mitään. Tämä on hieman noloa tunnustaa, mutten voi feikata. En voi pakottaa itselleni tunteita.
Miehissä itsessään ei siis ole ollut mitään vikaa, mutta muuten tämä koko Tinderin käyttäminen on ollut ihan perseestä. Olen sitä mieltä, että oli tosi hyvä juttu että hankin Tinderin ja kävin edes muutamilla treffeillä, koska se jollain tapaa sai mut kuitenkin rennommaksi ja vapautuneemmaksi. Mutta sitten taas, se on loppujen lopuksi aika turhaa. On ihan hullua antaa ”säälistä” tykkäyksiä miehille ja lähteä treffeille miesten kanssa jotka eivät ole yhtään mun tyyppiä ja keiden en halua edes koskettavan mua. Miten siitä voisi suhdetta syntyä? En halua joutua intiimiin kanssakäymiseen miehen kanssa keneen en tunne jotain fyysistä vetovoimaa ja kemiaa. Luulen, että jos sellaiseen mieheen törmäisin kenen pelkkä näkeminen saisi perhoset lepattamaan vatsassa, voisin olla ihan toista mieltä asioista. Sellaisen kanssa haluaisin lähteä treffeille, sellaiselle voisin antaa aikaani ja sellaisen kanssa voisi olla kiva tehdä erilaisia asioita. Mutta kun sellaista ei ole näkynyt niin tämä Tinderin käyttö on ihan mahdotonta.
Nyt mä sitten poistin Tinderin, taas…
Espanjan reissun jälkeen lopetin Tinderin käytön. Kävin siellä muutaman kerran kun applikaatio ilmoitteli jotain superlikejä sun muita, mutta viikko sitten päätin poistaa sovelluksen kokonaan. Tietystikään en sitä mun tyyppistä miestä varmaan kohtaa missään lähi-Alepassa tai koirien kanssa lenkillä ollessa ja Tinderin poisto oli sinänsä typerä idea, mutta en mä siellä voi väkisinkään olla johtamassa ihmisiä harhaan. Mua ei nyt vaan mitkään miehet kiinnosta joten en voi esittää kiinnostunutta. Pakko siis pitää taukoa ja odottaa vaikka pimenevää syksyä. Ehkä sitten alkaa taas kiinnostamaan?
On tosi ristiriitainen tunne itselläkin, kun tavallaanhan sitä ajatuksen tasolla olisi kiva seurustella. Niin, jos se kumppani olisi mieluisa. Mutta sitten en kyllä koe olevani yhtään valmis antamaan aikaani ja panostamaan parisuhteeseen, vaan mun on kiva olla just näin, ihan yksinäin. Ehkä tämä kaikki johtuu vain siitä, ettei sellaista sopivaa ole tullut vastaan, enkä sen vuoksi jaksa pelata Tinderin kanssa. Väsyn ja turhaudun kun kaikki on sellaista harmaata massaa mikä ei saa mussa mitään tunteita aikaan. Noh, ehkä tämä tästä ajallaan.
Onko kukaan muu joutunut painimaan näiden tunteiden ja ajatusten kanssa?
♡ SEURAA MINUA ♡