Rapakunnossa liikkuminen on ihan kamalaa. On aivan turha puhua siitä ihanasta energisestä tunteesta mikä tulee liikuntasuorituksen aikana, saati siitä liikkumisen ilosta jos olo on koko ajan hanurista. En siis aio kaunistella asioita puhuessani mun liikuntasuorituksista koska se tuntuu huijaamiselta. Mulle liikunta todellakin on yhtä suorittamista (pl. uintiharrastus).

Valitettava fakta on vaan se, että rapakunnossa liikkuminen on usein vaikeaa ja vastenmielistä ja siitä on ilo kaukana. Aloitettuani yhteistyön Forever kuntoklubin kanssa kirjoitin aiheesta liikunnan aloittaminen nollasta jo loppuvuodesta ja siellä lähellä nollaa ollaan edelleen. Ainoa mitä olen omatoimisesti pystynyt tekemään on uiminen. Mikään muu ei kiinnosta eikä innosta. Kaikki muu liikkuminen tuntuu niin raskaalta, ainakin toistaiseksi.

Jännitystä ilmassa

Aitoa hymyä oli vaikea saada kuvaan torstaina, kun istuin Forever Töölön aulassa odottamassa yksilövalmennuksen alkua Fustrassa. Mua suorastaan kauhistutti koko asia ja olin vääntänyt melkein itkua kotona viimeisen puoli tuntia. Lähtö tuntui hirveän vaikealta, rehellisesti sanottuna ei olisi yhtään huvittanut. Mä pelkäsin kohdata oman huonon kuntoni ja liikkuvuuteni kuivalla maalla. Se veden tuoma noste ja keveys tekee altaassa liikkumisesta aina niin mukavaa, joten oli kauhistuttava ajatus miettiä liikkumista millään muulla tasolla.

Hermostuneena siinä naureskelin kun Fustra-valmentajani Iiron kanssa tehtiin lähtökartoitusta. Piirtelin paperille ihmishahmoon rukseja, ympyröitä ja viivoja sen mukaan missä paikoissa oli leikkausarpia, missä kipua, missä lihassärkyä. Aiemmissa Premio-valmennuksen fysioterapiakäynneillä kirjattujen polvivammojeni ja yliliikkuvien nivelten aiheuttaminen olkapääongelmieni ohella kerroin Iirolle myös niska-hartia-yläselän jumeista ja näyttöpäätetyötä yli vuosikymmenen tehneenä niistä kaikista vaivoista mitä se on minulle aiheuttanut. Tällä hetkellä tuntuukin siltä kuinka ryhtini olisi lyhistynyt kasaan koneella istuessa ja olen yksi veltto perunasäkki ilman minkäänlaista lihaskoordinaatiota tai tasapainoa. Pienikin tönäisy ja olen kumossa kuin Lilleri Lalleri joka aidalta putosi.

Ei aina sieltä missä se aita on matalin. Älä leiki terveydelläsi.

Tämä mainostaulu saa mut jollain tapaa herkistymään ja hyvä ettei tule kyyneleet silmiin. Tämän mainostaulun lauseet pitää paikkaansa, ja varsin hyvin ainakin omalla kohdallani. Vaikka kaikki aiemmin kertomani asiat puhuvat sen puolesta, että liikunta ja etenkin kaikenlainen lihaskuntoharjoittelu on minulle epämieluisaa, olen kuitenkin päättänyt ottaa härkää sarvista. Vaikka olenkin sen tyyppinen ihminen joka ei kovin helpolla poistu omalta mukavuusalueelta, olen kuitenkin realisti. Mun elintavat eivät ole kohdallaan ja niitä on syytä muokata. Mä tarvitsen enemmän aktiivisuutta mun päiviin ja mun on pakko liikkua enemmän. Tämä ei oikeastaan ole edes mikään neuvoteltavissa oleva asia, ellen sitten halua merkittävästi lyhentää elinvuosiani. Tämä on sellainen MUST juttu joka on vain tehtävä.

Siksipä erityisesti juuri minun kaltaiset ihmiset tarvitsee jotain tukea, ja Fustra on kuitenkin lempeä ja varsin järkevä keino harjoitella. Tässä ei kuitenkaan kaikista peloistani huolimatta veivattu verenmaku suussa ja oksennusta niellen, vaan pikemminkin päinvastoin: Omaa kehoa tarkkaillen, kuunnellen ja tunnustellen. Mikä tuntuu ja missä tuntuu, ja miten liikkeet pitäisi suorittaa. Miten juuri minä saan tästä parhaan hyödyn irti ja kuinka se parantaa omia tuntemuksiani. Fustra jo ensikosketuksen perusteella helpottaa liikuntasuorituksia ja sitä kuinka ne jatkossa tulevat tukemaan omia tavoitteitani.

Kyllä mua harmitti huomata ihan käytännössä se kuinka rapakunnossa olen, vaikka sen toki etukäteen tiesinkin. Jotenkin se oli kuin märkä rätti päin naamaa kun tuntui ettei joitain juttuja pysty tekemään laisinkaan, ihan vain sen takia että on joko liian ylipainoinen, jäykkä tai huonokuntoinen. Toisaalta, Fustrassa kyllä löydetään jokaiselle sopivat metodit ja niin minullekin. Teimme asiat niissä puitteissa mitkä oli minulle luontevia ja jotka pystyin suorittamaan, toki myös itseäni haastaen. Mitään kummallista akrobatiaa tai sydänkohtausrääkkiä Fustra ei kuitenkaan ollut vaan pikemminkin hyvin opettavaista harjoittelua. Näin ensimmäisellä kerralla etsittiin ne mun heikot alueet ja ne mihin jatkossa täytyy kiinnittää huomiota, ja niihin sitten panostetaankin ensi kerralla.

Mulle tämä Premio-valmennus on alkusysäys itseni löytämiseen ja siihen, että taas oppisin tuntemaan oman kroppani paremmin. Toivon, että näiden seuraavien Fustra-treenien aikana löydetään mulle ne jutut joiden parissa on hyvä jatkaa myös omatoimisesti ja joista saan paljon tukea mun fyysisen kunnon parantamiseen ja hyvän olon hakemiseen.

Mä en halua olla ikuisesti rapakunnossa!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Mulla on tapana joskus hieman liiotella, mutta lupaan etten nyt käytä yhtään värikynää kertoessani, että nämä asiat järkyttää mua. Mua järkyttävät asiat on jollekin toiselle varmasti ihan piis of keik, mutta itselleni nämä luo toisinaan ihan ylitsepääsemättömän ikäviä ja vastenmielisiä tunteita, niin että ihan oksettaa.

Nämä asiat eivät ole pelkästään sellaisia jotka jotenkin ällöttää, vaan saattavat saada minut pois tolaltaan ja järkyttää pidemmäksi aikaa. En tiedä miksi niin on, mutta niin vain on. Joskus näiden asioiden näkeminen jää pitkäksi aikaa vaivaamaan ja saan ”pakkovälähdyksiä” ihan tuskastumiseen asti vaikka pitäisin silmiäni kiinni.

En ihan äkkiä usko kovin monen muun reagoivan näin voimakkaasti, mutta varmaan ainakin osa jakaa kanssani samantyyppisiä ajatuksia, vai mitä olette mieltä näistä?

SYLKI JA SIIHEN LIITTYVÄT ASIAT

Märkä kielisuudelma. Suuteleminen ja myös kielisuudelmat ovat mieleeni, mutta en kestä jos suudellessa joutuu lähestulkoon juomaan toisesta. Mun mielestä ennen suudelmaa suu on nieltävä tyhjäksi eikä suudelma saa olla superlimainen ja ällöttävän märkä, siis sellainen missä limajojot siirtyvät huulista toisille. Jos näen kielisuudelmia televisiossa, joudun usein sulkemaan silmäni tai katsomaan muualle koska mua saattaa inhottaa. Pelkään, että näen kuolaamista ja reilua syljeneritystä. Se on kamalaa ja saa mut voimaan pahoin, se todellakin järkyttää mua.

Ruoan jakaminen. Jos annan jollekulle toiselle ihmiselle haukun leivästäni, minun tulee olla varma ettei henkilö ole runsaalla syljenerityksellä varustettu kuolaaja. On nimittäin satavarma etten syö sitä leipää enää sen jälkeen jos näen sylkivanan ja limajojon riippuvan haukkaajan huulten ja leipäni välissä.

Jamie Oliver. Anteeksi että sanon tämän ääneen, mutta en myöskään voi seurata tämän takia Jamie Oliveria. Hänellä on hyvin kostea suu ja sylkeä suupielissä niin, että se usein välittyy kameroillekin. Jostain syystä tämä tekee pahaa, enkä voi katsoa ihmistä jolla on tällainen ominaisuus. Onneksi tuo on todella harvinaista.

Syljellä leikkiminen osana erotiikkaa. En juurikaan katso aikuisviihdettä ainakaan nykypäivänä, mutta sellaista joskus katsoneena tiedän kuitenkin, että niissä saatetaan jopa ”leikkiä syljellä” tai muilla eritteillä. Itselleni kaikki tuollainen on vastenmielistä ja se, että näen jonkun valuttavan sylkeä (saati jotain muuta) suustaan toisen suuhun on niin kuvottavaa, että pelkästään tämä ajatus saa mut kirkumaan hiljaa pääni sisällä. Huh. Mennään seuraavaan aiheeseen!

EPÄSIISTIT KYNNET

Kiinnitän paljon huomiota ihmisten kynsiin ja niiden hygienisyyteen.

Pitkät varpaankynnet. Ne ovat yksi inhottavimpia asioita mitä tiedän. Kauhistun jos näen liian pitkiä varpaankynsiä (valitettavasti kesäaikaan niitä näkee paljon) ja ahdistun jos blogikuvissa jotkut ovat kuvanneet hoitamattomia jalkojansa. Erityisesti kuvat missä joku seisoo vaa’alla lakkaamattomissa ja reunoistaan rosoisissa, kenties liian pitkissä varpaankynsissä joissa on likaa kynsien alla saa mut yökkimään. Yritän nopeasti aina scrollata sellaisten kuvien ohi ja suljen silmäni jos lakkaamattomat varpaankynnet osuvat näköpiiriini jotten vain vahingossakaan huomaisi mitään iljettäviä yksityiskohtia. Jostain syystä monetkaan ihmiset eivät häpeä tai välitä huonosti hoidettuja ja likaisia kynsiään ja ovat jopa valmiita kuvaamaan niitä koko maailmalle ihan muina miehinä…

Miesten pitkät kynnet. Erityisen pahat inhon väristykset saan, mikäli huomaan jollain miehellä olevan liian pitkät sormenkynnet. Aika lyhytkin määrä valkoista osaa kynnen päässä on mielestäni miehellä liikaa ja taas jokin ääni mun sisällä alkaa kiljumaan. En antaisi itseäni koskettavan pitkillä kynsillä, mutta jostain syystä vain miesten pitkät kynnet aiheuttaa etovan tuntemuksen.

Pitkiä rakennekynsiä pitävillä naisilla tarkkailen kynnenalusia jos vain ne ovat näkyvillä ja usein ne ovat. Järkytyn jos siellä on jotain paskaa. Ikävä kyllä, usein on. Tämäkin sitten ahdistaa aika ajoin. Kyllä on vaikeaa, haha.

Näistä asioista kirjoittaminen oli todella raskasta, siis ihan hirveä suoritus koska jouduin koko ajan miettimään todella vastenmielisiä asioita. Ehkä tämä on kuitenkin hyvää harjoitusta aina välillä, sillä näiden asioiden jatkuva välttely elämässä on ihan mahdoton tehtävä. Lasketaanko tämä jonkinlaiseksi siedätyshoidoksi? Ehkä!

Onko teillä näitä samoja ällötyksiä tai jotain muita? Meneekö missään asiassa tuntemukset yhtä pitkälle kuin itselläni, niin että voisitte sanoa niiden suorastaan saavan teidät järkyttymään?

Kuvat ilmainen kuvapankki Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa