Instagramissa mua seuraavat saivat eilen todistaa jotain poikkeuksellista

Tarjolla oli kirjaimellisesti aitoutta, kun järkyttävä itkukohtaus sai mut hallintaan enkä voinut saati halunnut salata sitä mun seuraajilta. Periaatteessa en haluaisi velloa negatiivisuudessa eikä se sovi tyyliini. En mielelläni palaa eilisen tapahtumiin enkä koe, että sillä aiheella loputon mässäily millään tavoin parantaisi olotilaani, mutta koen tämän kuitenkin tärkeäksi muiden ihmisten takia. Haluan antaa blogini kautta vertaistukea ihmisille ketkä kenties painivat samantyyppisten asioiden kanssa ja nyt ylipaino, ruokarauha, kehopositiivisuus ja huolitrollaus nousivat isoksi agendaksi somessani.

Mikä mua niin kovasti loukkasi?

Olen vuosikausia kamppaillut ahmintahäiriön kanssa ja mulla on ahdistuneisuushäiriö. Ne kummatkin ovat aika hyvin kontrollissa lääkityksen avulla enkä oireile kovinkaan usein tai voimakkaasti, mutta huonoina kausina nuo ongelmat nostavat päätään. Olen kertonut asiasta hyvin avoimesti blogissani ja kirjoittanut lukuisia blogikirjoituksia koskien syömishäiriötä ja ahdistuneisuutta. Minua etenkin pidempään seuranneet ovat varmasti hyvin tietoisia näistä asioista ja vuoden tai parikin mukana olleet luulisi olevan tietoisia taustoistani. Sen verran ne ovat kuitenkin olleet tapetilla. Sain kuitenkin todella ikävän kommentin aiempaan blogikirjoitukseeni jossa kritisoitiin asioita jotka johtuvat näistä sairauksista. Kommentoija ei ollut ensimmäistä kertaa blogiani lukemassa vaan kertoi olevansa jo parin vuoden ajan mukana, joten hänen olisi tullut olla varsin tietoinen kaikista näistä asioista.

Mistä itkukohtaus SIIS johtui?

En julkaissut ensimmäistä saamaani kommenttia (kaksi seuraavaa kyllä) sillä minusta se oli niin hirveä. Oli hirveää lukea itsestään ja omasta sairaudestaan vähättelyä ja ihmettelyä miksi en toimi niin tai näin, kun varsin selkeästi niistä olen kertonut miksi oireet ovat mitä ovat. Oli todella hirveää tulla syytetyksi edesvastuuttomuudesta vaikuttajana siksi, että ylipainoisena olen ollut työni puolesta terassilla tai erilaisissa PR-tapahtumissa ja syönyt ravintolaruokaa, coctailkutsujen tarjoiluja ja nauttinut vielä alkoholia.

Koin syytökset siitä, että olisin jotenkin vastuussa muiden ihmisten valinnoista todella loukkaavana ja petyin erityisesti siihen, että niin paljon kuin ruokarauha ja kehopositiivisuus ovatkin olleet esillä, en ylipainoisena ja syömishäiriöisenä saisi tuottaa muuta kuin terveyttä ja terveellisiä elämäntapoja edistävää sisältöä. Blogini oli kuulemma parempi silloin kun laihdutin aktiivisesti, mutta nyt lietson valheelliseen kehopositiivisuuteen hankkimalla itselleni useita eri sairauksia ja kuolemalla ennenaikaisesti.

Suurin järkytys itselleni oli se kuinka joku voi ajatella, että tulemalla kertomaan minulle kuinka huono ihminen ja vaarallinen esikuva olen, niin sen lisäksi vielä halutaan korostaa mihin kaikkeen tulen sairastumaan ellen jo sairasta, ja povataan lyhyttä elinikää ja ihan kirjaimellisesti pelotellaan, että mun voi olla liian myöhäistä tehdä enää mitään. Arvatkaa miltä se kuulostaa ahmintahäiriötä ja ahdistuneisuushäiriötä sairastavalle ihmiselle joka muutenkin voi olla äärimmäisen huolissaan terveydestään ja syömisistään ja on onnellisena ollut muiden, ihan tavallisten ihmisten seassa nauttimassa kesästä terassilla ja syöden mitä muutkin syövät?

Aktiivisella pyrkimyksellä muuttua saa ”ostaa” itselleen ihmisarvon

Minun ei tulisi siis näyttää ravintolaruokia, satunnaisia viinilasillisia, mitään herkkuja ja muille ihmisille sallittua elämää, vaan sitä vastoin aktiivisesti pyrkiä laihtumaan henkisen hyvinvointini uhallakin ja osoittaa laihduttavani ja yrittäväni elää terveellisesti. Kieltäytyä terasseista, alkoholitarjoilusta ja ala carte ruoista, koska esittämällä niitä blogissani lietson valheelliseen kehopositiivisuuteen ja kannustan ihmisiä lihomaan. On uskomatonta, että ylipainoiselle ihmiselle voidaan tulla sanomaan tällaisia asioita. Ei ihme kun ei monet uskalla julkisesti syödä mitään pelossa, että heitä arvostellaan sen perusteella. Ihan normaalien asioiden tekeminen on kiellettyä tai vähintäänkin arveluttavaa kun olet ylipainoinen. Kaikki mikä ei selkeästi osoita tarvetta laihtua on huonoksi.

Kyllä, tiedostan riskit ja olen tietoinen omasta terveydentilastani

Paranemsprosessiani eikä yleisesti vointiani kuitenkaan paranna millään tavoin pelottelut kuolemasta ja sairauksista. Ne eivät saa minua laihtumaan viittäkymmentä kiloa yhdessä yössä eivätkä tsemppaa eteenpäin, vaan päinvastoin lisäävät ahdistuneisuutta, pelkotiloja ja pahimmassa tapauksessa myös ahmintaa. Ahmintahäiriöisen ratkaisu ahdistaviin tilanteisiin kun on usein herkutella ja käpertyä piiloon syömään kun se parantaa sitä kamalaa oloa.

Mä itkin eilen siksi, koska tämän tyyppinen kommentointi sai ahdistuneisuuden taas heräämään ja vahvisti kaikenlaisia pelkojani joita välillä poden. Jouduin taistelemaan kynsin ja hampain ahmimiskohtausta vastaan ja pyörittelin tätä asiaa päässäni koko päivän, saamatta mitään muuta järkevää aikaan. Tästä nouseminen ja asian unohtaminen on haastavaa. On vaikea olla pirteä, energinen ja uskoa positiiviseen muutokseen jos samaan aikaan ympäristöstä tulee painetta, pelottelua ja piiskaa, kun ainoa mitä kaipaan on tukea, hyväksyntää ja mahdollisesti porkkanaa.

Alkuperäistä kommentoijaa kohtaan en kanna kaunaa. Halusin puhua tästä yleisellä tasolla, jotta tästäkin kokemuksesta jäisi jotain hyvää käteen. Kenties vaikka apuna muille samaa kohdanneille, tai sitten niin, että joku jättää tämän kaltaisen kommentoinnin jatkossa tekemättä.

Stop huolitrollaukselle ja tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiville, ette ole yksin!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Ei dieettejä, ei ruokarajoitteita, ei huolia, stressiä eikä ahdistusta

Dieetillä on tullut oltua aika monesti tämän elämän aikana, vaihdellen tuloksin. Yksi isoin asia mitä dieetillä ollessani on ollut, on ollut aina se kuinka vaikeaa ne omat ja erityiset ruoat on olleet raahata mukana tai sitten on täytynyt olla syömättä. Monet sosiaaliset tilanteet muuttavat luonnettaan ihan toisenlaisiksi jos joutuu kaivamaan sen kylman kanan ja parsakaalin minigrippussista. Toki taustoja ja elämäntilanteita on monenlaisia ja se tulee aina huomioida.

Mulla on ihan hirveä nälkä tätä kirjoittaessani ihan vain siksi, että katselen näistä kuvia ja muistan kuinka hyviä nuo ruoat olivat. Mä olen viimeisen kuukauden aikana käynyt todella monissa eri lanseeraustilaisuuksissa ja pr-tapahtumissa, ja kuten aiemmin kerroinkin täällä on niissä aika usein hyviä tarjoiluja. Siitä tulikin mieleeni kirjoittaa tämä juttu.

En voi muuta sanoa kuin voi että kuinka onnellinen olenkaan etten ole millään epämääräisellä dieetillä, en ikuisella laihdutuskuurilla (enää) eikä minulla ole mitään pahoja ruokarajoitteita tai allergioita (vihaamaani korianteria lukuunottamatta). Näin ollen mun ei koskaan tarvitse nyrpistellä tarjoiluille ja katsella kateellisena vierestä kun muut syövät, vaan saan nauttia tarjoiluista ihan täysin sydämin oman fiilikseni mukaan. Tällä en tarkoita sitä, etteikö kannattaisi katsoa hieman mitä syö tai että jonkun ruokavalion noudattaminen olisi typerää. Totean vain sen kuinka helppoa on kun ei ole mitään syytä miksi siitä, tästä tai tuosta pitäisi kieltäytyä.

Se että maistelee tarjoiluja on hyvä tapa suhtautua rennosti ruokaan

On ihan ymmärrettävää, että jos on jokin tavoite mielessä jonka saavuttaminen vaatii jonkilaista tarkkaa ruokavaliota, on sitä noudatettava. On myös ihan ymmärrettävää, jos omaa joitain ruokarajoitteita eikä sen takia voi tarjoiltua ruokaa nauttia. Mielestäni kaikkialla nykyään huomioidaan todella hyvin erityisruokavaliot ja niistä pyydetään ilmoittamaan etukäteen. On vegaania, on gluteenitonta, on laktoositonta. Jos dieettiisi ei kuulu jokin tietty tarjoiltu asia vaikka muuten sitä voisitkin syödä, on ihan järkeenkäypää jättää se väliin.

Silti mä huomaan, että elämä ilman minkäänlaisia pakkoaikatauluja ja ruokarajoitteita on aivan mielettömän rentouttavaa. Moni vuosikausia kello kaulassa harrastuksiin juossut ja sen takia monia asioita väliin jättänyt ei varmasti tiedä mitä se sellainen vapaus on. Ihan niin kuin ei tiedä sekään ihminen joka on kuljettanut eväspurkkeja paikasta toiseen tai istunut nälissään kokkareilla katsellen kateellisena kun muut syövät. Se vapaus on ihan mahtavaa! Toisaalta, minäkään en tiedä millaista on kun vatsalihakset näkyy tai pystyy juoksemaan 10km lenkin.

Tietystikään emme sellaista ihmistä voi nyt verrata joka joka kerta nauttii niistä ”pakollisista treeneistään” tai siitä kulloinkin menellään olevasta ruokavaliostaan, toisille kun juuri ne asiat tuottavat elämässä nautintoa. Silti en voi olla huomaamatta kuinka paljon rennompaa niillä henkilöillä on joilla ei tällaisia rajoitteita ole. He voivat halutessaan nauttia tarjoiluista ja osallistua elämässä paljon laajemmin eri asioihin koska eivät joudu luopumaan mistään.

Ei ole pakko olla dieetillä tai sitten vetää kaikki läskiksi ON/OFF

Tässä välissäkin on kuitenkin monenlaisia vaihtoehtoja ja välimallin ratkaisuja. Monet elää ihan normaalisti ilman sen kummempia hifistelyjä. Usein tilaisuuksissa joissa itse käyn, on varsin normaalia tai jopa terveellistä ruokaa. Aika harvoin on kyse mistään epäterveellisestä roskaruoasta (jos juuri koskaan), ja jokaiselle pitäisi löytyä jotain. Mikään pakko ei tietenkään ole syödä, mutta itsestäni on todella ihanaa kun mun ei tarvitse miettiä mahtuuko tämä ja tämä päivän kaloreihin ja mahtaako tässä olla nyt liikaa rasvaa tai hiilaria. Mun olo ei muutu järkyttäväksi jos syön jotain missä on sokeria, eikä huonommaksi jos maistan lasin skumppaa.

Itseasiassa, mä luulen että mun terveydellinen tila on vaan parempi mitä monipuolisemmin syön ja rennosti napostelen myös tarjoiltavia eri tilaisuuksissa pihtaamatta niitä itseltäni ja asettaen jotain kiellettyjen listalle. Se jos mikä on erityisen riskialtista etenkin syömishäiriöisille. Sitten sitä harmittaa myöhemmin kun taisteli kiusausta vastaan ja nälissään ahmii jotain ihan typerää rasvahöttöä kaksin käsin. Ehkä olisi kannattanut vain syödä pari bruchettaa ja katkarapucoctailrulla.

Jos olisin dieetillä olisi varmaan nämä kaikki menneet ohi

Lohta ja sitruunaverbenaa, mansikka-parsasalaattia ja pinaattivinaigrette, tomaatti-avokado kaurabruchetta sekä mustikkamousse kauracrumblella olivat viime viikollakin erään pr-tilaisuuden tarjoiluissa. Lisäksi oli raikkaita juomia, makuvesiä (vettä ja vadelmia, kurkkua, sitruunaa ym) sekä alkudrinkkejä.

Monelle ruoka on pelkkää polttoainetta ja jokin muu tavoite makua ja elämyksiä tärkeämpää, kuten hyvin tiedätte, en ole yksi heistä. Itse koen, että viime aikoina olen päässyt maistelemaan monia todella hienoja ruokia ja makuja joita en ole koskaan ennen maistanut ja se on tosi kivaa.

Rento suhtautuminen ruokaan ja sitä kautta parempien makujen, terveellisempien ruokien ja kauniimpien kattausten pariin käynee mun tieni!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa