mä todellakin tarvisin sen assarin

On perjantai-ilta kello puoli kymmenen illalla ja mä teen töitä. Mulla on neljän päivän tauko blogin kirjoittamisesta ja se on ihan liikaa. Mun tavoite on kirjoittaa vähintään joka toinen päivä ja nyt olen joutunut lipsumaan tästä itselleni asetetusta aikataulusta. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole ollut aikaa. Mä olen tehnyt tänään arviolta 12 tuntia töitä eikä se ole mitenkään paha asia. Ei se mua häiritse enkä nyt mitenkään kehuskele millään kiireellä, ihan vaan yleisesti totean asian laidan.

Mä oon aina tykännyt bloggaamisesta ja olen arvostanut myös muita bloggaajia. Niin harrastelijoita kuin sellaisia ketkä ovat onnistuneet luomaan todella menestyneen uran. Olen pitänyt bloggaamista suhteellisen helppona työnä, but don’t get me wrong! En suinkaan tarkoita, että tässä työssä raha tulisi itsestään, vaan lähinnä sitä, että bloggaaminen työnä on ehkä enemmänkin elämäntapa. Vähän niin kuin kehonrakennuskin. Sitä tekee ne ketkä rakastaa sitä.

Saa olla oman itsensä herra, määrätä itse aikataulunsa tai olla kuin Ellun kana. Kukaan ei huohota niskaan, kyttää työaikoja, tulemisia ja menemisiä. Ei vaadita kahdeksan tunnin yhtäjaksoista suorittamista ja muille pokkoroimista. Ei tarvi sietää mitään ja saa olla oma itsensä. Itseasiassa juuri siitä maksetaan parhaiten että on oma itsensä, ärsyttävyyksineen ja virheineen kaikkineen. Siinä mielessä bloggaaminen on helppoa.

Nyt tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut puhua bloggaamisesta työnä, joten valitan pitkää pohjustustani. Tarkoitukseni oli kaiketi vain voivotella ja päivitellä tätä tämän hetkistä tilannettani. A-lehdiltä lähdön jälkeen ja uuden mediatalon eli Vaikuttajamedian perustamisen myötä asiat ovat todella lähteneet rullaamaan. Pyörät ovat pyörineet paikoin niin kovalla vauhdilla, etten osannut aiemmin tällaista ennustaa. En kuitenkaan valita. Olen hyvin onnellinen siitä, että Vaikuttajamedia on kehittynyt ja kasvanut koko ajan. Meidät on otettu todella kiinnostuneesti ja innostuneesti vastaan ja olemme saaneet paljon yhteydenottoja yrityksiltä ja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta, unohtamatta jatkuvaa blogihakemusten tulvaa.

Haluaisin assarin joka hoitaisi valokuvauksen, postikeikat ja sata muuta asiaa…

Mikäli tekisin kaiken mitä haluan, tekisin töitä varmasti 24 tuntia vuorokaudessa nukkumatta lasinkaan, mutta se ei ole mahdollista. Mulla ei vaan riitä aika. Unelmatilanteessa mulla tai vaikka meillä Johannan kanssa yhteisesti olisi Vaikuttajamedialla oma assistentti. Tiedän monien naureskelevan uudelle trendille jossa vaikuttajat ovat ottaneet itselleen assarin, mutta trust me, se voi olla ihan perusteltua. Harva sitä haluaa tyhjästä maksaa eivätkä assarit sitä hommaansa minään hyväntekeväisyytenä tee… Oma blogini on aina ollut sellainen perustasoinen ja keskisuuri. En ole loistanut millään järkkäritasoisilla kuvilla, trendikkäillä muotiasuilla ja inspiraatiolla. Mutta mulla on ollut se oman elämän avoimuus ja vaikeista aiheista ja henkilökohtaisuuksista puhuminen joka on ihmisiä kiinnostanut ja toiminut vetonaulana. Ja tietty se kuka/millainen olen. Hieman erilainen tyyppi vaikken mikään uniikki lumihiutale olekaan.

Silti tässäkin asemassa huomaa todella hyvin sen, että ns. kokopäivätyön (jota blogi minulle aiemmin edusti käytännössä kokonaan) sivussa bloggaaminen on haastavaa. Enää en siihen pysty täysin samalla volyymilla kuin ennen. On vaan niin hitosti kaikkea. Nyt Vaikuttajamedian perustamisen myötä työtehtävien määrä on kasvanut aivan järjettömästi. Vaikuttajamedia on se päätyö joka sitten sisältää myös blogini, joten homma ei ole vain kaksinkertaistanut vaan triplaantunut. Olisihan se mahtavaa jos olisi joku joka hoitaisi vaikka 20-30% mun hommista. Assarin palkkaaminen ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole realistista kun on liikaa muuttujia ja liikkuvia osia. Kenties jossain myöhemmässä vaiheessa, mutta nyt on vain sinniteltävä.

Toivon kaikille rentouttavaa perjantai-iltaa, itse jatkan vielä hommia. Palataan blogin pariin taas huomenna ilman nalkutusta.

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Mun valttikortti somessa on aitous, rohkeus ja henkilökohtaisuus

Se on asia joka on kulkenut mun mukana oikeastaan aina, vaikka tästä tietysti voi olla montaa mieltä. Mulle aitous, rohkeus ja henkilökohtaisuus ei ole koskaan ollut esim. sitä, että pitäisi kuvata rumia vaateröykkiöitä ja siivoamatonta kämppää, esiintyä itsestään otetuissa huonoissa kuvissa jotka eivät ole kovin onnistuneita tai raivota aina suuna päänä joka asiasta. Mun mielestä aitous ei tarkoita kaikkien asioiden ruotimista julkisesti tai itsensä esittämistä epäedullisessa valossa.

Aitous on mun mielestä enemmänkin sitä, että pystyy tuomaan itsestään esille myös epätäydellisiä asioita ja ottamaan mukaan jotain henkilökohtaista. Kukin vetäköön rajan sille kuinka paljon asioitaan somessa ruotii ja millä tavalla ne tuo esiin, mutta aitoon fiilikseen ja tunnelmaan on helpompi samaistua tai ainakin kiinnostua vaikkei se olisikaan täysin rinnastettava omiin näkemyksiin.

Mä olen nyt parikymmentä vuotta käyttänyt internettiä ja ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Olen 15-20 vuotta sitten ollut todella aktiivinen erilaisilla internetin keskustelupalstoilla ja osallistunut erittäin vahvalla vuorovaikutuksella monenlaisiin keskusteluihin, antaen itsestäni hyvin henkilökohtaista tietoa. Tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Ennen kuin internetissä esiinnyttiin omalla nimellä, minulla oli käytössä aina sama rekisteröity nimimerkki ja profiilikuva josta minut pystyi tunnistamaan. Usein myös muitakin kuvia oli saatavilla, eli en koskaan ollut missään anonyymi tai kommentoinut mihinkään niin ettei minua voinut varmistaa aidosti minuksi. Se on asia mistä olen todella ylpeä, että jo nuorempana pystyin suoraselkäisesti seisomaan sanomisteni takana.

Mielipiteet vuosien ja vanhenemisen aikana ovat monista asioista muuttuneet. Harvoissa asioissa päinvastaisiksi kuitenkaan, mutta tietynlainen mustavalkoisuus on väkisinkin lieventynyt henkisen kypsymisen kasvaessa. Silti aitous on se juttu mikä on ollut vahvasti läsnä iästäni ja mielipiteistäni huolimatta. Mä olen ollut aito oma itseni, kertonut aitoja ja oikeita mielipiteitäni ja ollut aidosti tunnistettavissa. Aitous on ollut mulle tärkeä asia internetin anonyymejä trolleja vastaan taistellessa ja olen itse halunnut esiintyä aina minuna. En verhoutuneena anonymiteetin taa. Aitous on ollut mulle aina jollain tapaa sydämen asia.

Rohkeus

Mä oon ollut jo nuorempana myös rohkea. Rohkeus on näkynyt mussa siten, että olen uskaltanut olla eri mieltä ihmisten kanssa ja tuoda esille myös niitä ns. ”epäsuosittuja mielipiteitä”. Olen voinut kertoa ajatuksiani ja näkemyksiäni ihan rohkeasti vaikkakaan ne eivät olisi yleisen hyväksynnän mukaisia. Olen uskaltanut olla oma itseni ja näyttää erilaisuuteni asioissa.

Olen jo vuosia sitten kertonut ylipainon kanssa taistelusta ja painon kanssa jojoilusta. Olen kertonut taustoistani ja laihdutuksista jo ennen mitään blogien aloittamista.  Silloin rohkeus tuli esiin myös siten, että uskalsin sanoa mielipiteeni ja osoittaa julkisesti myös ihmisten typeryyden. En kainostellut ja sievistellyt vaan rohkeasti sanoin mitä olen asioista mieltä, silloinkin kun ne eivät kaikkia kuulijoita miellyttäneet. Mä olin aito oma itseni ja rohkeasti tein sitä omaa juttua.

Joitain ihmisiä se nuoruuden mustavalkoisuuteni ja mielipiteiden laukominen varmasti ärsytti, mutta toisaalta sitä myös moni arvosti: nekin ketkä eivät samaa mieltä olleet. Sillä uskollisella tyylilläni, ollessani se ihan aito Eve, rempseällä ulosannillani sain monia mielenkiintoisia keskusteluita ja myös vuosikausia kestäviä ystävyyksiä. Niin ja tietysti myös useamman elämänkumppanin joiden kanssa koin hienoja vuosia ja rakkautta.

Henkilökohtaisuus

Aitous, rohkeus ja etenkin henkilökohtaisuus on ne mun kolme valttikorttia somessa. Mitä huonommin mulla on mennyt, sitä paremmin olen pystynyt asioista puhumaan koska ne kokemukset ja tunteet on kasvattaneet mua ihmisenä. Syömishäiriöstä puhuminen on hyvin marginaalista somessa (ellei sairautena ole anoreksia) ja ylipainon hyväksymistä ja sen kanssa taistelua voi olla vaikea todistella muille ilman kovaa syyllistämistä ja mahdollisuutta joutua nettikiusatuksi. Mä olen kuitenkin halunnut kertoa myös niistä asioista jotta voisin antaa vertaistukea samojen asioiden kanssa painiville. Niitä ihmisiä on paljon.

Mä olen halunnut puhua myös muista henkilökohtaisista asioista. Parisuhteistani, niiden päättymisestä eroon ja eron tuntemuksista. Hylätyksi tulemisen kokemuksista, isäni itsemurhasta. Ihan mielettömistä ulkonäköpaineista joita nyky-yhteiskunta on asettanut ihmisille etenkin fitnessbuumin ollessa pahimmillaan. Ylipäätään olen halunnut olla henkilökohtainen ja puhua vastoinkäymisistä ja haasteista elämässä mitä me kaikki kohdataan.

Mä en aina ole halunnut kuvata itseäni edestä ja takaa ja istuen ja kun makaan. Syynä siihen ei koskaan ole ollut se etten haluaisi ihmisten tietävän missä kunnossa milloinkin olen, sillä olen aina kertonut rehellisesti paino-ongelmistani, lihomisistani ja laihtumisistani (vaikken tietysti niistä tilivelvollinen olekaan). En ole koskaan esittänyt olevani jokin fitnesskissa tai mitään muutakaan, vaan olen aina kertonut vahvasti taustoistani ja taisteluistani asian kanssa. Mä en vain tykkää esiintyä kuvissa enkä osaa niissä olla. Se on ehkä harjoituksen puutetta  ja ihan siitä syystä koska haluan olla vielä henkilökohtaisempi kuin ennen olen alkanut panostamaan myös kuvissa esiintymiseen. Tämä kaikki siitäkin huolimatta etten todellakaan ole kauneimmillani. Mun mielestä mun ajatukset, kokemukset ja kertomukset elämästä ja mielipiteistä on paljon mielenkiintoisempia kuin tuijotella mun kuvia blogikirjoituksesta toiseen, mutta toisaalta ymmärrän, että lukijoille ne mun kuvat voivat tehdä tästä vielä henkilökohtaisemman. Siispä yritän asiassa kehittyä.

Hassua kyllä, mutta jostain syystä koen, että mitä vanhempi ja rupsahtaneempi olen, sitä helpompi mun on olla itseni kanssa eikä elämä ole jatkuvaa taistelua ja tietynlaisen ulkonäön tavoittelua, vaan ihan muuta onnellisuutta.

Aitous on vuoden 2019 trendi somessa

Olin lauantaina Vaikuttajatapahtumien järjestämässä tilaisuudessa Vaikuttajamedian edustajana kuuntelemassa, mitä kerrottavaa some-ammattilaisilla oli. Tilaisuus oli loppuunmyyty ja paikalla oli paljon itselleni vieraita tyyppejä joihin oli ihana päivän aikana tutustua. Joukossa oli jo somen ammattilaisia sekä vielä alkutaipaleella olevia, ja paljon siltä väliltä.

Itse halusin osallistua tapahtumaan erityisesti siksi, että nykyisin tämän oman blogini ohella olen myös toinen Vaikuttajamedian perustajista ja työkseni koutsaan muita vaikuttajia. Mulla on se luovuus joka kukkii ja taito auttaa myös pienempiä ja keskisuuria vaikuttajia kaupallistumaan ja kehittämään itseään ja omaa blogiaan. Mä halusin siis kuulla, mitä toisella somemanagerointia tekevällä ihmisellä on kerrottavaa ja Emmi Lehtomaa onnistui kertomaan useampiakin sellaisia juttuja joita en itse vielä ollut ajatellut. Samalla Monna Pursiaisen ja yhtiökumppanini Johanna Variksen puheet olivat myös todella mielenkiintoisia. Monnalla on hyvä meininki Instagramissa joka itselleni on enemmänkin tukitoimi blogille, mutta häneltä sain hyviä vinkkejä sille puolelle. Johanna taas on mainos- ja markkinointialan konkari ja osaa katsoa asioita kahdelta puolelta: Niin yrityksen edustajana vaikuttajamarkkinointia tehden kuin itse vaikuttajan roolissa. Näistä saa hienon kombon aikaan.

Eilinen päivä oli varsin opettavainen ja uuden asian lisäksi se vahvisti paljon omia ajatuksiani ja sitä mitä olen jo tehnyt oikein ja mitä mulla on suunnitelmissa. Aitous todellakin on tuleva trendi ja se on hieno juttu koska siinä mä ehdottomasti olen mukana. En muuta osaa olla.

Jos sä olet sometyyppi, omaat blogin tai haluat kehittyä Instagramissa niin suosittelen ehdottomasti osallistumaan Vaikuttajan somepajaan mikäli sellainen mahdollisuus vielä toistuu ja tilaisuus järjestetään uudestaan.

Aitoa, rohkeaa ja henkilökohtaista menoa on luvassa jatkossakin tässä osoitteessa, pysy mukana!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa